Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

AL: Suomalaisten mielestä EU:sta on enemmän hyötyä kuin haittaa

 |   | 
 
STT

Tampere. Enemmistö suomalaisista pitää EU-jäsenyyttä hyvänä asiana, kertoo Aamulehti. Aamulehden, MTV3:n ja EU-parlamentin Suomen tiedotustoimiston teettämässä kyselyssä suurin osa vastaajista oli sitä mieltä, että jäsenyydestä on enemmän hyötyä kuin haittaa.

Suomalaiset ovat EU:hun tyytyväisiä etenkin ilmastopolitiikkaan ja kuluttajansuojaan liittyvissä asioissa.

Maahanmuutto- ja turvapaikka-asioissa unionista on vastaajien mielestä enemmän haittaa kuin hyötyä. Myös maatalousasioille ja syrjäseutujen elinvoimaisena pitämiselle EU nähdään haitalliseksi.

TNS Gallup toteutti kyselyn puhelinhaastatteluilla kesäkuun lopulla. Kyselyyn vastasi 1 019 yli 15-vuotiasta. Tutkimuksen virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi


Uutiset

19.6.2013