Kanadalaista Fort McMurrayta ympäröivät valtavat öljyhiekkakentät, ja osansa öljyrahoista haluavat niin suuret öljy-yhtiöt kuin onneaan etsivät ihmisetkin. Kaivosalue on kuin Kanadan Talvivaara luontohuolineen, mutta täällä kaikki on paljon suurempaa.
Aamulehti: Räsänen kieltäisi ravintoloiden alkoholialennukset
STTTAMPERE. Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) haluaa poistaa ravintoloiden alkoholialennukset, kirjoittaa Aamulehti. Räsäsen mukaan alennuksilla houkutellaan asiakkaita kuluttamaan enemmän alkoholia, ja siten ne lisäävät viinan aiheuttamia haittoja.
Tällä hetkellä alkoholialennuksia tarjotaan ainakin eri kaupparyhmien kanta-asiakaskorttien omistajille ja opiskelijoille. Räsänen sanoo suhtautuvansa erityisen kriittisesti ravintoloiden opiskelija-alennuksiin.
Räsäsen mukaan asiaa täytyy käydä läpi syksyllä, jolloin aloitetaan alkoholilain kokonaisuudistuksen työstäminen. Uusi alkoholilaki astuu voimaan näillä näkymin vuonna 2014.
Räsänen on aiemmin väläyttänyt ravintoloiden jatkoaikojen poistamista. Hän myös kiristäisi alkoholipolitiikkaa edelleen korottamalla verotusta ja kieltämällä mielikuvamainonnan.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Kuuma kaupunki
- Leijonat tuuliajolla: Yhdysvallat johtaa pronssipeliä 2–0
- Kolumni: Mars hallitukseen, Timo Soini!
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Kolumni: Hui, Barbie-nukke pelottaa
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Suomentaja: Kielipuoli eliitti ei osaa suomea eikä englantia
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Leijonat tuuliajolla: Yhdysvallat johtaa pronssipeliä 2–0
- Vantaan bussilakko jatkuu maanantaina
- Kolumni: Hui, Barbie-nukke pelottaa
- Ruotsin prinsessahäiden juhlinta käynnistyi kuulutuksilla
- Kommentti: Turha murehtia
- Kolumni: Mars hallitukseen, Timo Soini!
- Satu Maaranen nousi muodin huipulle
- Teppo Numminen Kansainvälisen jääkiekkoliiton Hall of Fameen
- Beckhamilla näyttävät jäähyväiset
- Rikala ja Polet meloivat maailmancupissa kuudennelle sijalle
- TUL lykkäsi päätöstä Valoon hakemisesta
- Venäjän hiirillä ja liskoilla täytetty eläinraketti palasi Maahan
- Kakkossija nosti Mika Kallion MM-sarjassa kolmanneksi
- Leijonilla kaikki kunnossa pronssiottelua varten
- Niemisellä slovakialaisvastus Düsseldorfissa
- Indiana haastaa lohkofinaalissa NBA-mestari Miamin
- Kurinpitopäätöksen arvostelu poiki sakot San Joselle
- Esapekka Lappi ajoi ylivoimaiseen rallivoittoon Uudessa-Seelannissa
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Kuuma kaupunki
- Isän ja pojan epäillään hukkuneen Näsijärvellä
- Kalamaratonilla ilmoitettiin uutena lajina kivennuoliainen
- Ville Ranta HS-raadissa: Kulttuurimme joutuisi kriisiin ilman veikkausvaroja
- Masentunut ei saa aina vakuutusta
- Kolumni: Näin insinöörit rakentavat elämän tarkoitusta
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Virastorakennus kärsi mittavista vesivahingoista Rovaniemellä
- Bussinkuljettaja pahoinpideltiin kesken ajon Lahdessa
- Teini pelastautui tulipalosta – omakotitalo tuhoutui Imatralla
- Kolumni: Viranomaisen pitää noudattaa lakia
- Kolme loukkaantui kolarissa Raisiossa
- HS-analyysi: Toimihenkilönaisten kosiskelu on Sdp:n toivo
- Urheilusukeltajat löysivät Ilomantsissa hukkuneen ruumiin
- Miesten välinen seksi pysyy esteenä verenluovutukselle
- Moottoripyöräilijä kuoli kolarissa Tampereella
- Poliisi etsii puita ja aitoja tuhonneita huligaaneja Hyvinkäällä
- Rauhanturvaajaveteraaneille on luvassa enemmän tukea
- Liitovarjoilija pelastettiin puusta Rautavaaralla
- Kari Takanen aloittaa Merivoimien komentajana
- TS: Immenkalvon korjauksia tehdään Suomessa kymmeniä vuodessa
Kotimaa
Kolumni: Näin insinöörit rakentavat elämän tarkoitusta
Suosituimmat uutiset
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Kuuma kaupunki
- Leijonat tuuliajolla: Yhdysvallat johtaa pronssipeliä 2–0
- Kolumni: Mars hallitukseen, Timo Soini!
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Kolumni: Hui, Barbie-nukke pelottaa
- Voitonvarmat ruotsalaiset onnittelevat Sveitsiä hopeasta
- Ruotsin prinsessahäiden juhlinta käynnistyi kuulutuksilla
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Suomentaja: Kielipuoli eliitti ei osaa suomea eikä englantia
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Poliisi: Džohar Tsarnajev ajoi veljensä päältä paetessaan
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset






