Aivoista katoaa ikääntyessä vain tarpeettomia hermosoluja
STTAivot pienenevät iän myötä, mutta sieltä häviää yleensä vain tarpeettomiksi käyneitä hermosoluja. Solut ja yhteydet, joita ei käytetä, karsiutuvat pois. Toisaalta kokonaan uusia hermosoluja syntyy ja solut voivat rakentaa keskenään myös uusia hermoyhteyksiä, kertoo professori Raimo Sulkava Itä-Suomen yliopistosta.
Aivojen kyky oppia säilyy Sulkavan mukaan vanhuudessakin. Vielä kahdeksankymppisenäkin voi opiskella uutta kieltä, mutta opinnot vaativat enemmän aikaa.
Esimerkiksi matemaattinen ja looginen päättelykyky yleensä vain paranee vuosien ja kokemusten myötä, jos itse niin haluaa, muistuttaa professori Jari Karhu Itä-Suomen yliopistosta.
Jokainen voi itse tehdä paljon aivojensa hyväksi panemalla ne ponnistelemaan. Esimerkiksi television katselu ei aiheuta hermoverkoissa minkäänlaista vipinää.
"Sen sijaan kaikki, mikä vaatii valppautta tai hieman älyllistä ponnistelua, saavat aivojen rattaat pyörimään", sanoo Sulkava. Japanilaistutkimuksen mukaan jo laitoksessa asuneiden muistisairaiden taidot ovat harjoittelun avulla palautuneet niin, että osa heistä saattoi palata takaisin kotiin.
Tehokasta aivojumppaa ovat päässälasku, sudokujen ratkominen ja tavallinen lasten muistipeli. Muistia voi testata numerosarjojen muistitestillä. Yleensä kertakatsomisen jälkeen pystyy luettelemaan oikein 5-7 numeroa, mutta jo kuukaudessa tavallinenkin ihminen harjaantuu toistamaan 15 numeroa, sanoo Sulkava.
Lukeminen aktivoi aivoja ja erityisen tehokasta on ääneen lukeminen. Vaikutus voi olla sama kuin laulamisella, jonka on todettu suojaavan muistisairauksilta. Pelkästään mielimusiikin kuuntelu lisää aivojen muovautuvuutta.
Kaikki liikunta ylläpitää aivojen kuntoa. Paritanssia pidetään täydellisenä harrastuksena, koska siinä yhdistyvät liikunta, musiikki ja seura. Askelkuvioiden seuraaminen vaatii myös valppautta. Samalla tavalla monia eri aisteja ja aivojen osia hivelevää liikuntaa ovat marjastus ja sienestys.
Mitä enemmän ikää karttuu, sitä tärkeämpää on terveellinen ravinto. Yli 75-vuotiaalla normaali paino tai lievä ylipaino suojaa muistisairauksilta, kun taas alipaino ja laihtuminen ovat tuhoisia, varoittaa Sulkava.
Paljon energiaa ja proteiineja saa kalasta, pähkinöistä, kasviöljystä, maitotuotteista ja vaaleasta lihasta. Kasvikset ovat terveellisiä, mutta yksin niillä ei tule toimeen.
Jos ruoka ei maita, kannattaa syödä mieliruokia pieninä annoksina, mutta usein.
Harhakäsitys, että aikuisen aivot lakkaisivat muovautumasta, perustuu professori Jari Karhun mukaan vanhentuneeseen tutkimustietoon. Aivot voivat säilyä notkeina läpi koko elämän. Oppimista estää vain väärä luulo, ettei enää opi.
Aivoja kannattaa kuitenkin suojata jo etukäteen. Tuhoisaa aivoille on jatkuva stressi. Stressaantuneet aivot eivät pysty yhdistelemään asioita luovalla tavalla, vaan ajatus kulkee luutuneen kaavan mukaan. Tuhoisaa on myös piiskata ihmisiä liian nuorina yhteen ainoaan uraan.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Muuta suosittua
Uutisia artikkelin aihepiiristä
Kotimaa
Krp: Hyvinkään ampujan uhrit näyttävät valikoituneen sattumanvaraisesti
Politiikka
Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
Ulkomaat
Perun oudot eläinkuolemat jatkuvat – nyt paljastui äyriäisten joukkokuolema
Talous
IMF-johtaja: Kreikkalaisten turha odottaa sääliä
Urheilu
Pesäpallo-ottelut tauolle pelaajan kuoleman vuoksi
Luetuimmat juuri nyt
- Krp: Hyvinkään ampujan uhrit näyttävät valikoituneen sattumanvaraisesti
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Hyvinkään ammuskelussa haavoittunut poliisi yhä kriittisessä tilassa
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Sisäministeri Räsäsen lasten tuttavia joutui ammuskelun uhreiksi
- Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
- Krp: Hyvinkään ampujan uhrit näyttävät valikoituneen sattumanvaraisesti
- Intian rikkain perhe avasi kohukotinsa ovet Vanity Fairille
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri vie IAAF:n oikeuteen
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Hyvinkään ammuskelussa haavoittunut poliisi yhä kriittisessä tilassa
- Naisautoilija törmäsi lapseen suojatiellä nyt Alavudella
- IMF-johtaja: Kreikkalaisten turha odottaa sääliä
- Krp: Hyvinkään ampujan uhrit näyttävät valikoituneen sattumanvaraisesti
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Suklaa-allergia onkin torakka-allergiaa
- Espanjan euroviisuedustajaa pyydettiin välttämään viisuvoittoa
- Jo neljäs outo lapsen yliajon yritys Kanta-Hämeessä
- Kummolalla ja Harkimolla riita Hartwall-Areenan aitioista
- Nainen törmännyt jo kolmasti lapseen ja poistunut paikalta
- Ruotsin prinsessa Estelle kastettiin – katso kuvat
- MM-jääkiekon otteluohjelma ja tulokset
- Krp: Hyvinkään ampujan uhrit näyttävät valikoituneen sattumanvaraisesti
- Nuori nainen raiskattiin Elielinaukiolla keskellä Helsinkiä
- Ruotsalaislehti: Suomi pelasti MM-bileet
- Kolumni: "Annatko?"
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Leijonien lääkäri osti tyhjäksi koko hampurilaisravintolan
- Superkuu valaisi Suomen yötaivaan – katso kuvat
Uutiset
- Tuomioja: Islannin Nato-jäsenyys ei este ilmavalvonnalle
- Räikkönen kahdeksas, Schumacher nopein Monacon aika-ajoissa
- Heinäluoma omaisille: Koko kansakunta ajattelee teitä
- Hyvinkään ammuskelussa haavoittunut poliisi yhä kriittisessä tilassa
- Espanjalainen kriisipankki Bankia vakuuttaa selviämistä
- Krp: Hyvinkään ampujan uhrit näyttävät valikoituneen sattumanvaraisesti
- Pyöräilijä kuoli törmäyksessä pakettiautoon Kouvolassa
- Kymmeniä sodan uhreja haudattiin Bosniassa
- Tapon yritys Lemillä, motiivi epäselvä
- Urpilainen vastustaa hallintarekisterin laajennusta
- Perun oudot eläinkuolemat jatkuvat – nyt paljastui äyriäisten joukkokuolema
- Kiina hermostui Britannialle dalai-laman tapaamisesta
- Viisukaupungissa kiinniotetut vapautettiin
- Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
- Medvedev tarttui Yhtenäisen Venäjän ruoriin Putinin jälkeen
- Pesäpallo-ottelut tauolle pelaajan kuoleman vuoksi
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Latvala kiristi sekunnin päähän Loebistä
- Säästöjä puoltavat konservatiivit johtoon Kreikan mielipidetiedusteluissa
- Iranilla uraania viiteen ydinpommiin
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Sisäministeri Räsäsen lasten tuttavia joutui ammuskelun uhreiksi
- Britannia kaavailee rajoituksia maahanmuuttoon Kreikan takia
- Suomalaisuimarit napsivat neljä välieräpaikkaa EM-kilpailuissa
- Yle: Presidentti Niinistö kannattaa eutanasiaa
- Kaksi miestä Espoossa murhannut sai elinkautisen
- Presidentti Niinistö esitti Ylessä osanottonsa Hyvinkään tapahtumista
- Urpilainen lähetti surunvalittelut Hyvinkään uhrien omaisille
- Hyvinkään ampuminen nousi otsikoihin ulkomailla
- Heinäluoma omaisille: Koko kansakunta ajattelee teitä
- Hyvinkään ammuskelussa haavoittunut poliisi yhä kriittisessä tilassa
- Krp: Hyvinkään ampujan uhrit näyttävät valikoituneen sattumanvaraisesti
- Pyöräilijä kuoli törmäyksessä pakettiautoon Kouvolassa
- Tapon yritys Lemillä, motiivi epäselvä
- Pesäpallo-ottelut tauolle pelaajan kuoleman vuoksi
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Sisäministeri Räsäsen lasten tuttavia joutui ammuskelun uhreiksi
- Yle: Presidentti Niinistö kannattaa eutanasiaa
- Kaksi miestä Espoossa murhannut sai elinkautisen
- Presidentti Niinistö esitti Ylessä osanottonsa Hyvinkään tapahtumista
- Urpilainen lähetti surunvalittelut Hyvinkään uhrien omaisille
- Hyvinkään ampuminen nousi otsikoihin ulkomailla
- Hyvinkään kirkossa suruhartaus illalla
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Silminnäkijät luulivat ammuskelua ensin raketeiksi
- Kolumni: Koeta olla vähän kiltimpi
- Ampumispaikan naapurissa asuva heräsi neljään laukauksen ääneen
- Kevitsan kaivoksen päästöt yli luparajan
- Ensimmäiset lääkkeitä määräävät hoitajat pian töihin
- Yksi kuoli rivitalon tulipalossa Ruskolla
- Kaksi kuoli omakotitalon tulipalossa Kuopiossa
- Kolme loukkaantui henkilöauton ja kuorma-auton kolarissa Oulussa
- Oikaisut: Hyljesafarioppaan nimi on Bengt Granberg
- Ihmiskauppaepäily siivousfirmoissa siirtyy syyteharkintaan
- Jorma Uotiselle professorin arvonimi
- Naisautoilija törmäsi lapseen suojatiellä nyt Alavudella
- Tuomikapituli kuulee kirkkoherraa blogikirjoituksesta




