Aktivistit julkaisivat taas videoita sairaista ja kuolleista sioista

 |   |   | 
 
Oikeutta eläimille -järjestö
Eläinlääkärin mukaan porsaalla saattaa olla korvissa porsasrupi, jota esiintyy porsailla satunnaisesti. "Porsaat ovat puhtaita ja maa kuiva. Kuvan perusteella ei pysty sanomaan, onko porsas hoidossa. Porsasrupea hoidetaan antibiooteilla", eläinlääkäri toteaa.
Eläinlääkärin mukaan porsaalla saattaa olla korvissa porsasrupi, jota esiintyy porsailla satunnaisesti. "Porsaat ovat puhtaita ja maa kuiva. Kuvan perusteella ei pysty sanomaan, onko porsas hoidossa. Porsasrupea hoidetaan antibiooteilla", eläinlääkäri toteaa.

Sikojen olot monilla tiloilla eivät ole eläinaktivistien mukaan parantuneet. Heidän kuvaamiensa videoiden nostattamasta kohusta on nyt kaksi vuotta aikaa.

Tämän vuoden aikana joukko aktivisteja on kuvannut uusia videoita. Osa niistä esitettiin maanantai-iltana Ylen A-studiossa. Helsingin Sanomat tutustui aineistoon maanantaina päivällä.

Kuvien perusteella kohteiksi valituissa sikaloissa eläimet elivät ahtaissa ja likaisissa karsinoissa. Niillä oli monenlaisia näkyviä sairauksia tai vammoja. Myös kuolleita ja osittain syötyjä sikoja lojui karsinoissa.

Kuvia esitteli Saila Kivelä, joka oli syytettynä äskettäin päättyneessä oikeudenkäynnissä kahden vuoden takaisista videoista. Hänet vapautettiin kaikista syytteistä. Tällä kertaa Kivelä ei ollut kuvannut videoita.

Aktivistit kuvasivat 15:ttä sikalaa eri puolilla maata. Kuvaajia oli noin kymmenen. Kuvaukset tehtiin samalla tavoin kuin runsaat kaksi vuotta sitten: kuvaajat menivät sikaloihin yöllä talonväen tietämättä. Osa on kuvattu viime keväänä, osa aivan viime viikkojen aikana.

"Sikaloiden ovet olivat auki tai avain oli helposti löydettävissä. Sisään ei menty esimerkiksi rikkomalla lukko", Kivelä kertoo.

Videoissa ei kerrota tarkasti sikalan sijaintia, vaan paikkakunta, jossa materiaali on kuvattu. Kuvattavana oli Kivelän tietojen mukaan joitakin samoja tiloja kuin kaksi vuotta aiemmin.

Suomen sikayrittäjät -yhdistyksen puheenjohtaja Martin Ylikännö Huittisista pitää aktivistien kuvaamia videoita tarkoitushakuisina..

"Aktivistein tarkoituksena ei ole parantaa sikojen elinoloja, vaan lopettaa Suomesta koko elinkeino", Ylikännö sanoo.

"Meidän sanomamme kuluttajille on, että me voimme vaikuttaa tuotantotapoihin niin kauan kuin Suomessa kasvatetaan sikoja. Esimerkiksi Ruotsissa tiukat säädökset ovat johtaneet siihen, että maassa on sianlihasta vain 50 prosentin omavaraisuus."

Ylikännö on nähnyt osan aktivistien kuvaamasta materiaalista. Hänen mielestään nyt kuvatuista tiloista pitäisi tietää kokonaistilanne.

"Kuvissa oli sairaita ja kuolleita sikoja, mutta niistä ei pysty päättelemään, ovatko kuvaajat kuvanneet sairaskarsinoita. Sikoja myös kuolee usein öisin, ja ruhot korjataan pois seuraavalla hoitokerralla."

"Jos kuvat olivat normaaleista karsinoista, tilanne ei ole hyvä. Kuvakulmilla tilanne voidaan kuitenkin saada näyttämään pahemmalta kuin se on", Ylikännö sanoo.

Maa- ja metsätalousministeriö julkaisi viime perjantaina verkkosivullaan tiedottaan, jonka mukaan asetuksen muutos sikojen hyvinvoinnista lähtee marraskuun lopussa laajalle lausuntokierrokselle.

Saila Kivelän mielestä asetuksen valmistelu on kestänyt liian kauan, ja sitä odotellessa juuri mikään ei ole muuttunut. "Tarkastuseläinlääkärien määrää on tietääkseni lisätty, mutta en tiedä, mikä sen vaikutus on ollut käytännössä."

Aktivistien kuvaamat videot nähtävissä osoitteessa Sikatehtaat.fi. HS.fi näyttää osan aktivistien kuvaamasta materiaalista. HS:n esittämistä videioista on editoitu pois sikatilojen sijaintia koskevat tiedot.

Lisää aiheesta tiistain Helsingin Sanomissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori