Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Alaston riehuja tuhosi omaisuutta ja huitoi poliisia lapiolla

 |   | 
 
STT

Turku. Alasti riehunut mies tuhosi runsaasti omaisuutta ja yritti lopulta lyödä poliisia lapiolla Kaarinassa Varsinais-Suomessa.

Tapauksesta tiistaina tiedottaneen poliisin mukaan 33-vuotias turkulaismies liikuskeli alasti Kaarinan Littoisissa iltapäivällä 28. kesäkuuta. Mies kulki pihasta toiseen ja hajotti mukanaan olleilla kepillä ja lapiolla parikymmentä ikkunaa eri taloista ja vahingoitti muun muassa neljää autoa.

Mies yritti myös lyödä yhtä asukasta lapiolla. Lopulta mies tunkeutui erääseen omakotitaloon ja alkoi tuhota siellä irtaimistoa.

Poliisin saavuttua paikalle riehuja ryhtyi huitomaan yhtä poliiseista lapiolla. Poliisi väisti iskut ja taltutti miehen paprikasumutteella. Riehuja toimitettiin tilansa vaatimaan hoitoon. Häntä ei ole voitu kuulustella.

Juttua tutkitaan muun muassa murhan yrityksenä sekä vahingontekoina.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

18.5.2013