Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Alma Median Telanne kiisti rikossyytteen hovioikeudessa

 |   |   | 
 
STT
Jussi Nukari / Lehtikuva
Toimittaja Johanna Korhonen (vas.) ja Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne (oik.) hovioikeudessa 19. kesäkuuta 2012.
Toimittaja Johanna Korhonen (vas.) ja Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne (oik.) hovioikeudessa 19. kesäkuuta 2012.

Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne  kiisti tänään Helsingin hovioikeudessa syytteet toimittaja Johanna Korhosen  työsyrjinnästä. Puolustus esitti jo käräjäoikeudessa kuullun näkemyksen, jonka mukaan Korhonen sai potkut Lapin Kansan päätoimittajan tehtävistä luottamuspulan takia.

Puolustuksen mukaan luottamusta söi muun muassa se, että Korhonen kertoi pestistään kilpailevan lehden toimittajalle ennen kuin siitä ehdittiin lähettää pörssitiedote. Hän ei myöskään oikaissut Telanteen olettamaa siitä, että hänen puolisonsa olisi mies eikä kertonut, että puoliso oli kunnallisvaaliehdokkaana Vantaalla.

Korhosen mukaan pikapotkujen syynä oli hänen naispuolisonsa. Pikapotkuihin johtaneet tapahtumat on kerrattu jo kahdesti käräjillä ja kerran aiemmin hovioikeudessa, sillä ne on käsitelty sekä riita- että rikosjuttuna.

Työriidassa hovioikeus määräsi Alma Median maksamaan Korhoselle noin 80 000 euroa korvauksia laittomista potkuista. Se arvioi potkujen syyksi Korhosen sukupuolisen suuntautumisen.

Rikosjutussa syyttäjä ja Korhonen vaativat nyt Telanteelle rangaistusta työsyrjinnästä. Käräjäoikeus hylkäsi syytteen, koska sen mukaan sukupuolista suuntautumista ei voinut pitää potkujen syynä.

Syyttäjä Tuire Tamminiemestä käräjäoikeus perusteli ratkaisuaan työsyrjintäjutussa ristiriitaisesti. Se totesi, ettei työnhakijan tarvinnut paljastaa yksityiselämänsä ydinaluetta, kuten puolison sukupuolta, työnantajalle. Toisaalta se piti mahdollisena, että Telanne koki sukupuolen paljastuttua Korhosen valehdelleen hänelle. Tamminiemestä tällainen tulkinta vesittää yksityisyyden suojaa.

Hovioikeuden käsittelylle on varattu päivä vielä ensi viikolta. Oikeus antaa tuomionsa myöhemmin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

18.5.2013