15-vuotiaalla Juho Ruuskalla on ollut jo vuoden ajan oma yritys, joka kuljettaa vanhoja kodinkoneita ja elektroniikkaromua asiakkaiden kotoa kierrätykseen.
Arabikevään voimanaiset vannovat uudistusten jatkuvan
STTPORI. Kaksi arabimaailman demokratialiikkeen, arabikevään voimanaista, jemeniläinen rauhannobelisti Tawakkul Karman ja libyalainen demokratia-aktivisti Farida Allaghi vakuuttivat keskiviikkona Porissa SuomiAreenalla, että uudistukset eivät ole jumiutuneet.
Kaikkien aikojen nuorin rauhannobelisti, 33-vuotias Karman sanoi, ettei kenenkään anneta viedä kehitystä takaisin päin. Tavoitteeksi asetettiin diktatuurien kaataminen ja yksi askel on saavutettu.
Karman sai alkuvuodesta 2011 johtaessaan Jemenin presidentin vastaisia mielenosoituksia mainetta "vallankumouksen äitinä". Muissakin arabimaissa eli Tunisiassa, Egyptissä ja Libyassa naiset, varsinkin nuoret naiset, olivat usein muutosten alkuunpanijoita.
"Arabimaiden naiset vakuuttivat itsensä, oman yhteisönsä ja maailman, että ovat johtajia ja voivat saavuttaa kaikki unelmansa, voivat olla osa ratkaisua, eivätkä osa ongelmaa", Karman sanoi Porin Promenadikeskuksen paneelikeskustelussa.
Karman korosti, että kyse ei kuitenkaan ole vain naisten liikkeestä, vaan yhtä lailla miesten eli kaikkien kansalaisten toiminnasta.
Libyalainen Allaghi muistutti, että arabinaiset ja myös islamilaiset naiset ovat olleet aina vahvoja, vaikkakaan eivät aina näkyviä. Läntiset tiedotusvälineet ovat hänen mielestään näyttäneet vain arabien ja muslimien rumat kasvot. Osa eriarvoisuudesta, terrorismista ja diktaattoreista saattaakin olla totta, mutta paljon on myös kaunista.
"Uskontoa on esitetty, tulkittu ja käytetty ja luettu vain miesten silmillä. Nyt alueellamme alkaa uusi aika", Allaghi sanoi.
Molemmat arabinaiset vetosivat voimakkaasti sen puolesta, että länsimaat toimisivat rauhan saamiseksi sisällissotaa käyvään Syyriaan. Karmanin mielestä EU:n ei pidä odottaa Venäjää ja Kiinaa, vaan Syyriaan tarvitaan hallituksen ja kapinallisten välille nopeasti puskurivyöhyke.
"Yrittäkää auttaa noita kaikkia lapsia ja naisia, joita on myös Turkissa ja Libanonissa, ja nopeasti", Allaghi vetosi.
Karman oli vakuuttunut, että Syyrian kansa ja vallankumous voittavat nopeasti, koska syyrialaiset haluavat takaisin arvokkuutensa ja maansa. Jos heidät jätettäisiin ilman tukea, se olisi omien arvojen pettämistä.
Allaghi korosti, että Lähi-idän rauhoittamiseen tarvitaan myös Palestiinan kysymyksen ratkaisu YK:n päätöslauselmien mukaisesti.
Arabinaisten lisäksi naisten roolia rauhan rakentamisessa koskeneeseen keskusteluun osallistuvat presidentti Tarja Halonen ja kehitysministeri Heidi Hautala (vihr.). Keskustelun vetäjänä oli Hautalan Suomen yhdeksi johtavaksi feministiksi nimeämä ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.).
Halonen vieraili presidenttikautensa loppupuolella muun muassa Syyriassa presidentti Bashar al-Assadin vieraana. Suomella oli silloin Damaskoksessa myös kulttuuri-instituutti.
"Tiesimme, että tilanne oli hauras, mutta jotenkin kaikki tämä väkivalta on ollut paljon paljon vahvempaa ja pahempaa kuin saatoimme odottaa", Halonen sanoi.
Ministeri Hautalan mielestä EU:ssa on mietitty uudelleen diktaattorien tukemista ja asetettu nyt tavoitteeksi kansalaisyhteiskunnan tukeminen. Suomi on myös ajanut voimakkaasti ihmisoikeuksien ottamista osaksi EU:n ulkoisia suhteita.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Helsingin Mätäjoessa kelluu kuolleita kaloja – Teknoksen tehtaalta vuotanut liuotinta
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Ruotsissa puidaan maanantaiyön mellakan syitä ja syyllisiä
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Helsingin Mätäjoessa kelluu kuolleita kaloja – Teknoksen tehtaalta vuotanut liuotinta
- Maailman kuvat: Sri Lankalaiset tytöt
- Ruotsissa puidaan maanantaiyön mellakan syitä ja syyllisiä
- Valmentaja José Mourinho jättää Real Madridin
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Laskuteline unohtui – pienkone kippasi Päijänteellä
- Vantaan bussinkuljettajien työnseisaus päättyy
- Heinolan kaupunginvaltuusto erotti kaupunginhallituksen
- Pientalon energiatodistuksille tulee kiire
- Taulutietokoneilla katsotaan enemmän lastenohjelmia kuin uutisia
- Soile Isokosken Ariadne-debyytti sai Britanniassa sekä kiitosta että moitteita
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Länsi-Suomessa autoillaan ahkerimmin Video
- Riippumatonta kyselylaitosta uhkaa sulkeminen Venäjällä
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- Ihmepuutarha avattiin Helsingin päärautatieasemalle
- Veolian lakkoileville bussikuskeille tuli tukea
- Yahoo vahvisti ostavansa Tumblr-palvelun
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Tampere perui pääkirjastostaan homofobisen tilaisuuden
- Laskuteline unohtui – pienkone kippasi Päijänteellä
- Heinolan kaupunginvaltuusto erotti kaupunginhallituksen
- Taulutietokoneilla katsotaan enemmän lastenohjelmia kuin uutisia
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Tampere perui pääkirjastostaan homofobisen tilaisuuden
- Poliisihallitus antoi Putin-selvityksen sisäministeriölle
- Ikäihmisten kohtelu Suomessa rikkoo Euroopan sosiaalista peruskirjaa
- Ministeriö: Valtaosa huoltoriidoista ratkesi sovittelussa
- TTVK etsi luvattomia MM-kisastudioita
- Syyttäjä vaatii ehdotonta vankeutta ilvesten ampumisesta
- Ilokaasun synnytyskäytössä isoja eroja
- Helsingin Sanomien lentoselvityksen kaikki tiedot
- Virhe ralliharjoituksissa johti kuolemaan Seinäjoella – autot törmäsivät nokikkain
- Yksi kuoli ulosajossa Kruunupyyssä
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Halosen Afrikan-lento maksoi liki puoli miljoonaa
- Kommentti: Valtio voisi hankkia oman koneen
- Sirkat sopivat aloittelevalle hyönteissyöjälle
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
Suosituimmat uutiset
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Helsingin Mätäjoessa kelluu kuolleita kaloja – Teknoksen tehtaalta vuotanut liuotinta
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Ruotsissa puidaan maanantaiyön mellakan syitä ja syyllisiä
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Pankkiryöstäjä: Pakoauto valittiin aina tarpeen mukaan
- Maailman kuvat: Sri Lankalaiset tytöt
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Halosen Afrikan-lento maksoi liki puoli miljoonaa
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- Lääkäri: Nuoret naiset keräävät pulloja ostaakseen ehkäisyä
- Ylilääkäri: Angelina Jolien esimerkillä suuri merkitys naisille
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti





