Helsingin Sanomat kysyy lukijoiltaan, mikä on tämän vuosituhannen paras kotimainen romaani. Myös HS:n kriitikot listaavat omat suosikkinsa. Nousevatko samat teokset kärkeen? Onko dekkarilla mahdollisuuksia? Osallistu äänestämällä korkeintaan viittä suosikkiasi.
Viranomaiset: Autoissa nukkuvat romanilapset voivat hyvin
STTSuomessa kiertävien ulkomaalaisten romanien lapset voivat hyvin, vaikka monet heistä yöpyvät perheensä kanssa autossa.
Poliisi ja sosiaaliviranomaiset saavat lapsista jokusia ilmoituksia, joiden perusteella on tehty lastensuojelulakiin perustuvia tiedusteluja.
Aivan ongelmaton ulkomaalaislasten tilanne ei kuitenkaan ole. Helsingin poliisi kertoi tiistaina, että se tutkii 10-15-vuotiaiden itäeurooppalaislasten näpistyksiä ja taskuvarkauksia.
Kiertävien ihmisten turvasatamana toimii nykyisin Helsingin diakonissalaitoksen pyörittämä päiväkeskus Hirundo Helsingissä. Asiantuntija Marjatta Vesalainen kertoo, että heillä käy päivittäin parisenkymmentä alle 12-vuotiasta Bulgarian romanien lasta perheidensä kanssa.Lapset ovat myös puhtaita.
Vesalainen kertoo kuulleensa, että lapset ovat iloisia saadessaan auttaa vanhempiaan pullojen keräämisessä. Sitä tehdään festivaaleilla iltaankin.
Helsingin sosiaaliviraston johtava asiantuntija Jarmo Räihä kertoo, että nykyisin ulkomailta saapuvista romaneista ehkä jo yli puolet tulee Bulgariasta.
Bulgarialaiset elävät keräämällä pulloja ja myyvät esimerkiksi sormuksia ja lierihattuja. He kiertävät autoilla maata eri tapahtumissa. Romanian romanit puolestaan kerjäävät ja harjoittavat katusoittoa.
Bulgarialaisilla on lapsia mukanaan. Romanialaiset jättävät nykyisin pääsääntöisesti lapsensa kotimaahan.
Räihä kertoo Helsingin sosiaaliviraston tiedottaneen romaneille touko-kesäkuussa lasten kanssa elämisen pelisäännöistä Suomessa. Valistustyö on kantanut aiemmin hedelmää Romanian romanien kanssa.
Sosiaaliviraston johtava sosiaalityöntekijä Kaisu Ketola jakaa Marjatta Vesalaisen näkemyksen ja kertoo, että romanilapset ovat hyvin kiintyneitä vanhempiinsa, ja siinä mielessä hyvin hoidettuja.
Ketola kertoo romaniperheen saavan pullojen keräämisellä 3-4 kuukaudessa vuoden tulot. Menokurin vuoksi esimerkiksi poliisien suosittelema yöpyminen leirintäalueella on liian kallista.
Komisario Jari Taponen Helsingin poliisista sanoo, että poliisin tietoon ei ole tullut viime aikoina yhtään tapausta, että romanilapset olisivat olleet kerjäämässä tai myymässä.
"Jos leiriytyvissä autokunnissa on lapset mukana, olemme sosiaaliviranomaisiin yhteydessä", Taponen linjaa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Ihmisoikeusjärjestö moittii Suomen poliisia
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- Fakta: Näin poliisi käyttää voimaa Suomessa
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
- Kokoomuksen ehdokkuutta hakeva Juhani Tamminen oli ennen keskustalainen
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa

- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko

- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa

- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"

- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset

- Salomäki avasi seiväskautensa kärkituloksella
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- EU eteni veronkierron torjunnassa
- Blogi: Täydellisten synttärikutsujen resepti
- Britannia tuki vankilentoja luultua enemmän
- IAEA: Iran laajentaa tuntuvasti ydinohjelmaansa
- Yhden maalin RoPS-mies Greenhoff kuoli
- Miestä heitettiin kivellä väkivallan vastaisessa mielenosoituksessa Tukholmassa
- Vatikaanissa paljastui kuusi rahanpesuepäilyä
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- EU virittää energian sisämarkkinoita – kilpailun toivotaan hillitsevän hintoja
- Kokoomuksen ehdokkuutta hakeva Juhani Tamminen oli ennen keskustalainen
- Suomen paras kunta käynnistää yt-neuvottelut
- Lappeenranta muuttui rakennustyömaaksi Video
- Kolme ihmistä sairaalaan myrkyllisistä pakastevihanneksista Video
- Jordania hakee huomiota pakolaistaakalleen
- Airbnb haluaa New Yorkin muuttavan vuokrauslakejaan
- Ihmisoikeusjärjestö moittii Suomen poliisia
- Fakta: Näin poliisi käyttää voimaa Suomessa
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Suomen paras kunta käynnistää yt-neuvottelut
- Mies kuoli työtapaturmassa Ylöjärvellä – putosi saksilavanosturilta
- Etene: Vanhempien oltava yksimielisiä ympärileikkauksesta
- Gabriella-risteilijän huolto venähti, tuhannet matkat peruttiin yllättäen
- Evira varoittaa verkossa myytävistä untuvikoista
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suklaako syntinen?
- Evira: Pakasteet eivät erotu tilastoista
- Naisjohtajat yrittävät saada yritykset innostumaan nuorten kouluttamisesta
- Talvivaara juoksuttaa jälleen - lähtevä vesi kirkasta
- Yksinasuvien määrä kasvoi selvästi – ahtaimmin asutaan Uudellamaalla
- Hulluruoho voi aiheuttaa levottomuutta ja sekavuutta
- A-hepatiitin lähteeksi epäillään pakastettuja mansikoita
- Haloo Helsinki! heitti katukeikan Helsingin keskustassa
- Huoltoasemat taistelevat autokansan suosiosta
- Talvivaara selvittää purkuveden rautaongelmia
- Kokoomus on lahjoittajien suosikki
Urheilu
Yhden maalin RoPS-mies Greenhoff kuoli
Teemat
Kolumni: Enemmän lisäaineita ja kaukoruokaa, kiitos
Suosituimmat uutiset
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Ihmisoikeusjärjestö moittii Suomen poliisia
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- Fakta: Näin poliisi käyttää voimaa Suomessa
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
- Kokoomuksen ehdokkuutta hakeva Juhani Tamminen oli ennen keskustalainen
- Yhden maalin RoPS-mies Greenhoff kuoli
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti