Directan työntekijöitä epäillään todistajiin vaikuttamisesta

 |   | 
 
STT–HS

Helsinki. Helsingin käräjäoikeus on vanginnut hakemistoyhtiö Directan kaksi työntekijää. STT:n tietojen mukaan heidän epäillään yrittäneen vaikuttaa todistajiin.

Poliisin mukaan rikosepäily liittyy suureen petosoikeudenkäyntiin, jonka pääkäsittely alkaa kuukauden päästä. Tutkintapyynnön vaikutusepäilyistä teki petosjutun syyttäjä. Epäilty rikos on tapahtunut tämän vuoden aikana.

Poliisi vaati myös yhtiön toimitusjohtajan vangitsemista. Käräjäoikeus katsoi, ettei sille ole perusteita.

Vangitut ja toimitusjohtaja ovat vastaajina petosjutussa, jossa on asianomistajina 1 400 pienyrittäjää.

Directan asianajaja Kai Kotiranta ei halua avata tuoreen rikosepäilyn yksityiskohtia. Yleisellä tasolla hän sanoo, että kyse voi olla sen arvioinnista, voiko todistajiin olla yhteydessä ennen oikeudenkäyntiä.

Epäilty rikosnimike on harvinainen "yritetty yllytys perättömään lausumaan". Siitä voidaan tuomita korkeintaan vuosi vankeutta.

Directan petosjutussa syyttäjä vaati keväällä, että yhtiön pitää palautettava valtiolle vuosina 2007 ja 2008 rikoksella hankittua hyötyä 4,9 miljoonaa euroa.

Directan mukaan vaatimusta on sittemmin laskettu useilla miljoonilla euroilla.

Valtiolle maksettavasta vaaditusta rikoshyödystä pitäisi vähentää asianomistajien vahingonkorvaukset. Asianomistajina olevat yrittäjät tekivät vuosina 2007 ja 2008 Directan kanssa markkinointisopimuksen. Useiden yrittäjien mielestä he eivät sopineet, että jokaisesta Directan internetissä toimivan hakemiston kautta välitetystä hakuosumasta perittäisiin korvaus.

Hakuosumiin perustuvaa palvelua Directa kauppasi puhelinmyynnissä suullisella sopimuksella. Useat yrittäjät yllättyivät täysin Directan lähettämistä laskuista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta