Toimittajantyöni kuumottavimpia hetkiä oli vinkki, jonka mukaan poliisi epäilee SanomaWSOY:n varatoimitusjohtajaa sisäpiirintiedon väärinkäytöstä. Kyseessä oli työnantajaani Helsingin Sanomia kustantavan yhtiön toiseksi korkein johtaja.
Eduskunta on kalkkeutunut ylähuone
Monessa maassa lait säätävä parlamentti on jaettu kahtia ala- ja ylähuoneisiin. Alahuone on yleensä dynaaminen, lakialoitteita ja ajatuksia sylkevä kamari. Ylähuoneeseen siirrettyjen poliittisten muumioiden tehtävä taas on katsoa päältä alahuoneen menoa ja painaa jarrua, jos aloitteet käyvät turhan villeiksi.
Järjestelmä tuli mieleen seuratessa eduskunnan kiemurtelua tasa-arvoisen avioliittolain ja kansalaisaloitteena sen eteen kannetun turkistarhauksen kiellon parissa. Molemmat ovat nousseet politiikan asialistalle pitkälti internetin ansiosta.
Eduskunnan lakivaliokunta päätti valiokunnan yli viisikymppisten äänillä jättää homoliitot käsittelemättä. Noin 70 000 suomalaisen aloite turkistarhauksen kieltämisestä taas sai vastaansa lähinnä vaivaantunutta käsien vääntelyä.
Blogeista, Twitteristä, Facebookista ja keskustelupalstoista on syntynyt Suomeen aktiivinen parlamentin alahuone, jolla on vipuvoimaa niin julkisuuteen kuin edustajiin itseensäkin.
Molempia aloitteita sätittiin siitä, etteivät ne tulleet käsittelyyn tavanomaista tietä hallituksen esityksinä.
Tämä kertoo, etteivät puolueet tunnu lainkaan ymmärtävän, mikä merkitys verkolla politiikkaan on: sen agendaa on nykyisin lähes mahdotonta ohjata Arkadianmäeltä käsin.
Blogeista, Twitteristä, Facebookista ja keskustelupalstoista on syntynyt Suomeen aktiivinen parlamentin alahuone, jolla on vipuvoimaa niin julkisuuteen kuin edustajiin itseensäkin. Vaikka lakivaliokunta yritti vaientaa keskustelun tasa-arvoisesta avioliittolaista, ei alahuone vaiennut. Päinvastoin: Hylkäys vain kiihdytti homoliitoista blogeissa riehuvaa sanasotaa.
Tuloksena on, eduskunta alkaa todella näyttää kalkkeutuneelta ylähuoneelta, joka ei ymmärrä, mistä yleisö ympärillä kohisee.
Avioliittolain lisäksi nimiä kerätään esimerkiksi pakollista ruotsin opiskelua vastustavaan ja toiseen, tekijänoikeuslain uudistusta ajavaan aloitteeseen. Molemmat ovat asioita, joista kansa puhuu, mutta joihin eduskunta ei ole rohjennut tarttua.
Eduskunnan on pakko käsitellä aloitteet, jos allekirjoittajia kertyy yli 50 000. Eduskuntaan asti on toistaiseksi päässyt vain tarhauskielto.
Jo nyt kuitenkin näkee, miten voimakas ase aloite onkaan: Alahuoneen käsissä arvopohjaiset aloitteet voivat määrittää koko poliittisen agendan. Samalla alle voi peittyä monta kaavoihinsa kangistuneen ylähuoneen tärkeää aloitetta, joista keskustelua ei synny.
Jos ylähuone haluaa pysyä ohjaksissa, sen kannattaa ottaa alahuone ja sen uudet valtaoikeudet tosissaan. Helpointa vallan jakaminen on, jos ylähuone suostuu aitoon keskusteluun alahuoneen kanssa.
Kirjoittaja on HS:n uutispäällikkö, jota voi seurata Twitterissä: @JussiPullinen
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
- Oklahoman pyörremyrskyn uhriluku nousee – joukossa useita lapsia
- Tukholman levottomuuksissa jopa sata osallista – taas autoja tulessa
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Työttömiä tuli 13 000 lisää huhtikuussa
- Pyörremyrsky oli kolme kilometriä leveä ja liikkui yli kolmeasataa
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Tutkijat vaativat yliopistoja päivittämään turvaohjeensa
- Poliisi alkoi heti tutkia Mätäjoen kalatuhoa
- The Doorsin kitaristi bändikaveristaan: "Tulen kaipaamaan häntä aina"
- Blogi: Suklaako syntinen?
- Norjan naishiihtäjät vähentävät harjoittelua ennen Sotšia
- Kolumni: Totuus on paras bisnes
- Antti Herlin osti lisää Sanomaa ja Konetta
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Blogi: Tero Saarisen jäähyväiset
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Panimoliitto: Oluen ja limsan veronkorotukset peruttava
- Pistorius ei kilpaile tänä vuonna
- Kaksosvauvansa surmannut äiti mielentilatutkimukseen
- Barcelonan johtaja: "Mourinho ollut Espanjan vitsaus"
- Blogi: Mitä mieleen jää häistä – Oranssi mekko ja naku-uinti
- Työttömiä tuli 13 000 lisää huhtikuussa
- Oklahoman pyörremyrskyn uhriluku nousee – joukossa useita lapsia
- Ferguson eläkkeelle vuoden valmentajana
- Pyhän lootuskukan perimä on avattu
- Tornado repi kappaleiksi kattoja, seiniä ja kokonaisia rakennuksia Video
- Blogi: Suklaako syntinen?
- Kaksosvauvansa surmannut äiti mielentilatutkimukseen
- HS pyytää esimerkkejä turhista säännöistä ja määräyksistä
- Säädöksiä on kirjoitettu jo 42 hyllymetriä
- Suomi voisi hieroa rauhaa kybersodissa
- Kuka: Jarno Limnéll
- Näkökulma: Kunhan ette valvo minua
- Laskuteline unohtui – pienkone kippasi Päijänteellä
- Heinolan kaupunginvaltuusto erotti kaupunginhallituksen
- Taulutietokoneilla katsotaan enemmän lastenohjelmia kuin uutisia
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Tampere perui pääkirjastostaan homofobisen tilaisuuden
- Poliisihallitus antoi Putin-selvityksen sisäministeriölle
- Ikäihmisten kohtelu Suomessa rikkoo Euroopan sosiaalista peruskirjaa
- Ministeriö: Valtaosa huoltoriidoista ratkesi sovittelussa
- TTVK etsi luvattomia MM-kisastudioita
- Syyttäjä vaatii ehdotonta vankeutta ilvesten ampumisesta
- Ilokaasun synnytyskäytössä isoja eroja
- Helsingin Sanomien lentoselvityksen kaikki tiedot
Suosituimmat uutiset
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
- Oklahoman pyörremyrskyn uhriluku nousee – joukossa useita lapsia
- Tukholman levottomuuksissa jopa sata osallista – taas autoja tulessa
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Työttömiä tuli 13 000 lisää huhtikuussa
- Pyörremyrsky oli kolme kilometriä leveä ja liikkui yli kolmeasataa
- Pyhän lootuskukan perimä on avattu
- Suomi voisi hieroa rauhaa kybersodissa
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Pankkiryöstäjä: Pakoauto valittiin aina tarpeen mukaan
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- Lääkäri: Nuoret naiset keräävät pulloja ostaakseen ehkäisyä
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti





