Eduskunta penäsi vastauksia VR:n ongelmista
STTKiukkuinen kansalaispalaute ja omat kokemukset junaliikenteen ongelmista alkavat turhauttaa myös eduskuntaa.
VR:n suurta suuttumusta herättänyt lippu-uudistus otettiin puheeksi torstain kyselytunnilla. Keskustan Markku Rossi peräsi omistajaohjauksesta vastaavalta ministeriltä Heidi Hautalalta (vihr) lipunhinnoittelun oikeudenmukaisuudesta.
Rossi huomautti, että VR on alkanut periä junassa ostettavasta lipusta viiden euron palvelumaksua riippumatta siitä, mikä on matkan pituus tai onko asemalla ylipäätään automaattia tai toimivaa lipunmyyntipistettä. Edustaja tivasi, onko VR toiminut asiassa oikein ja hyväksyttävästi.
"Kuulostaa epäloogisuudelta ja epäoikeudenmukaisuudelta", Hautala myönsi.
Hautala ja liikenneministeri Merja Kyllönen (vas) sanoivat keskustelevansa lähipäivinä VR:n johdon kanssa.
"Tasa-arvonäkökulmasta on tullut hyvin paljon palautetta lapsiin ja vanhuksiin kohdistuneista palveluista. Ei voi olla niin, että terveen järjen käyttö ei olisi meidän rautatieyhtiössä sallittua", Kyllönen totesi.
Sdp:n Maarit Feldt-Ranta sanoi, ettei junamiehen vaimona tunnista VR:n henkilöstölehdestä koko yhtiötä. Hehkutus lippuongelmien jäännistä historiaan ja junien kulkemisesta ajallaan eivät vastaa lainkaan matkustajien käsitystä tilanteesta.
"Me seisomme päivittäin laitureilla rankkasateessa odottamassa junia, jotka tulevat myöhässä ja istumme tuntitolkulla viikoittain junissa, jotka eivät kulje ajallaan."
Feldt-Rannan mielestä raideliikenteen palvelutaso on Suomessa lyhyessä ajassa täysin romahtanut. Hän vaati hallitusta puuttumaan tilanteeseen kovalla kädellä.
Oras Tynkkynen (vihr) sanoi, että VR ei ole virasto, mutta se tuntuu kohtelevan asiakkaitaan yhä hallintoalamaisina. Hän kyseli, miten VR:ään saadaan iskostettua asiakkaita kunnioittava ja palveleva asenne, joka loistaa poissaolollaan nykyään.
Hautala lupasi, että eduskunnan viestit menevät perille. Kyllönen myönsi, että asiakas ei ole pitkään aikaan ollut suomalaisen joukkoliikenteen kehittämisen ytimessä, ja se pitäisi saada sinne takaisin.
"Kun sata vuotta on tehty toisella toimintamallilla, se ei muutamassa vuodessa valitettavasti korjaannu."
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Muuta suosittua
Uutisia artikkelin aihepiiristä
Kotimaa
Krp: Hyvinkään ampujan uhrit näyttävät valikoituneen sattumanvaraisesti
Politiikka
Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
Ulkomaat
Perun oudot eläinkuolemat jatkuvat – nyt paljastui äyriäisten joukkokuolema
Talous
IMF-johtaja: Kreikkalaisten turha odottaa sääliä
Luetuimmat juuri nyt
- Krp: Hyvinkään ampujan uhrit näyttävät valikoituneen sattumanvaraisesti
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Hyvinkään ammuskelussa haavoittunut poliisi yhä kriittisessä tilassa
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Sisäministeri Räsäsen lasten tuttavia joutui ammuskelun uhreiksi
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
- Krp: Hyvinkään ampujan uhrit näyttävät valikoituneen sattumanvaraisesti
- Intian rikkain perhe avasi kohukotinsa ovet Vanity Fairille
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri vie IAAF:n oikeuteen
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Hyvinkään ammuskelussa haavoittunut poliisi yhä kriittisessä tilassa
- Naisautoilija törmäsi lapseen suojatiellä nyt Alavudella
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- Krp: Hyvinkään ampujan uhrit näyttävät valikoituneen sattumanvaraisesti
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Suklaa-allergia onkin torakka-allergiaa
- Espanjan euroviisuedustajaa pyydettiin välttämään viisuvoittoa
- Jo neljäs outo lapsen yliajon yritys Kanta-Hämeessä
- Kummolalla ja Harkimolla riita Hartwall-Areenan aitioista
- Nainen törmännyt jo kolmasti lapseen ja poistunut paikalta
- Ruotsin prinsessa Estelle kastettiin – katso kuvat
- MM-jääkiekon otteluohjelma ja tulokset
- Krp: Hyvinkään ampujan uhrit näyttävät valikoituneen sattumanvaraisesti
- Nuori nainen raiskattiin Elielinaukiolla keskellä Helsinkiä
- Ruotsalaislehti: Suomi pelasti MM-bileet
- Kolumni: "Annatko?"
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Leijonien lääkäri osti tyhjäksi koko hampurilaisravintolan
- Superkuu valaisi Suomen yötaivaan – katso kuvat
Uutiset
- Paavin hovimestari vahvistui vuotojupakan pääepäillyksi
- Tuomioja: Islannin Nato-jäsenyys ei este ilmavalvonnalle
- Räikkönen kahdeksas, Schumacher nopein Monacon aika-ajoissa
- Heinäluoma omaisille: Koko kansakunta ajattelee teitä
- Hyvinkään ammuskelussa haavoittunut poliisi yhä kriittisessä tilassa
- Espanjalainen kriisipankki Bankia vakuuttaa selviämistä
- Krp: Hyvinkään ampujan uhrit näyttävät valikoituneen sattumanvaraisesti
- Pyöräilijä kuoli törmäyksessä pakettiautoon Kouvolassa
- Kymmeniä sodan uhreja haudattiin Bosniassa
- Tapon yritys Lemillä, motiivi epäselvä
- Urpilainen vastustaa hallintarekisterin laajennusta
- Perun oudot eläinkuolemat jatkuvat – nyt paljastui äyriäisten joukkokuolema
- Kiina hermostui Britannialle dalai-laman tapaamisesta
- Viisukaupungissa kiinniotetut vapautettiin
- Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
- Medvedev tarttui Yhtenäisen Venäjän ruoriin Putinin jälkeen
- Pesäpallo-ottelut tauolle pelaajan kuoleman vuoksi
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Latvala kiristi sekunnin päähän Loebistä
- Säästöjä puoltavat konservatiivit johtoon Kreikan mielipidetiedusteluissa
- Iranilla uraania viiteen ydinpommiin
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Sisäministeri Räsäsen lasten tuttavia joutui ammuskelun uhreiksi
- Britannia kaavailee rajoituksia maahanmuuttoon Kreikan takia
- Suomalaisuimarit napsivat neljä välieräpaikkaa EM-kilpailuissa
- Yle: Presidentti Niinistö kannattaa eutanasiaa
- Kaksi miestä Espoossa murhannut sai elinkautisen
- Presidentti Niinistö esitti Ylessä osanottonsa Hyvinkään tapahtumista
- Urpilainen lähetti surunvalittelut Hyvinkään uhrien omaisille
- Heinäluoma omaisille: Koko kansakunta ajattelee teitä
- Hyvinkään ammuskelussa haavoittunut poliisi yhä kriittisessä tilassa
- Krp: Hyvinkään ampujan uhrit näyttävät valikoituneen sattumanvaraisesti
- Pyöräilijä kuoli törmäyksessä pakettiautoon Kouvolassa
- Tapon yritys Lemillä, motiivi epäselvä
- Pesäpallo-ottelut tauolle pelaajan kuoleman vuoksi
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Sisäministeri Räsäsen lasten tuttavia joutui ammuskelun uhreiksi
- Yle: Presidentti Niinistö kannattaa eutanasiaa
- Kaksi miestä Espoossa murhannut sai elinkautisen
- Presidentti Niinistö esitti Ylessä osanottonsa Hyvinkään tapahtumista
- Urpilainen lähetti surunvalittelut Hyvinkään uhrien omaisille
- Hyvinkään ampuminen nousi otsikoihin ulkomailla
- Hyvinkään kirkossa suruhartaus illalla
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Silminnäkijät luulivat ammuskelua ensin raketeiksi
- Kolumni: Koeta olla vähän kiltimpi
- Ampumispaikan naapurissa asuva heräsi neljään laukauksen ääneen
- Kevitsan kaivoksen päästöt yli luparajan
- Ensimmäiset lääkkeitä määräävät hoitajat pian töihin
- Yksi kuoli rivitalon tulipalossa Ruskolla
- Kaksi kuoli omakotitalon tulipalossa Kuopiossa
- Kolme loukkaantui henkilöauton ja kuorma-auton kolarissa Oulussa
- Oikaisut: Hyljesafarioppaan nimi on Bengt Granberg
- Ihmiskauppaepäily siivousfirmoissa siirtyy syyteharkintaan
- Jorma Uotiselle professorin arvonimi
- Naisautoilija törmäsi lapseen suojatiellä nyt Alavudella
- Tuomikapituli kuulee kirkkoherraa blogikirjoituksesta




