Kerran Grigori pyöräili Kiovassa jäistä metallipalkkia pitkin korkeuksissa, kun etupyörä luiskahti.
Enkeli-Elisasta selviää uusia epäjohdonmukaisuuksia
Laajaa mediahuomiota saaneesta koulukiusaamistarinasta on löytynyt lisää epäselvyyksiä.
HS:n Kuukausiliite kertoi viime lauantaina ilmestyneessä heinäkuun numerossaan Enkeli-Elisasta. Tapauksen ympärille syntyneen kampanjan mukaan 15-vuotias tyttö teki itsemurhan kiusaamisen vuoksi.
Tarinan aitoutta on lehden selvitysten perusteella monta syytä epäillä.
Verkosta löytyy osia blogikirjoituksista, jotka ovat sisältönsä perusteella aiempi versio Enkeli-Elisan isän blogista.
Näistä blogimerkinnöistä ensimmäinen on merkitty päivämäärälle 15. helmikuuta 2011. Se viittaa tytön kuolemaan. Teksti alkaa sanoin: "Viikko tässä on nyt itketty."
Blogin nimi "Siellä jossain kaukana" vaikuttaa viittaavan "Jossain kaukana" -verkkosivustoon, jota ylläpitää Elisan tarinasta kirjan kirjoittanut ja tytön perheen äänitorvena toiminut Minttu Vettenterä.
Ajankohdaltaan blogitekstit täsmäävät kampanjassa alun perin annettuihin tietoihin, joiden mukaan vuonna 1996 syntynyt Elisa olisi kuollut 7. helmikuuta 2011.
Suomessa ei kuitenkaan tuolloin kuollut yhtään 15-vuotiasta tyttöä. Vettenterä onkin kertonut antaneensa väärää tietoa kuolinpäivästä suojellakseen perheen yksityisyyttä.
Kampanja on julkaissut alkuperäisiksi väitettyjä kuvia kuolleen tytön päiväkirjan sivuista. Päiväkirjamerkintöjen sekä "Siellä jossain kaukana" -blogin perusteella kuoleman olisi pitänyt tapahtua 22. tammikuuta ja 15. helmikuuta 2011 välisenä aikana.
Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan tammi-, helmi- ja maaliskuussa 2011 Suomessa ei kuollut yhtään vuonna 1996 syntynyttä tyttöä. Vuotta nuorempien ja vuotta vanhempien tyttöjen kuolemat eivät sovi Elisan tapaukseen.
Blogimerkintöjen ja Vettenterän lausuntojen perusteella joko päiväkirjat ovat väärennöksiä tai Elisaa ei ole ollut olemassa.
Vettenterän tiistaina lähettämän lehdistötiedotteen mukaan kyseessä on kuitenkin todellinen tapaus, jossa "15-vuotias tyttö oli tehnyt itsemurhan ja päiväkirjojen perusteella syyksi pääteltiin koulukiusaaminen".
HS tavoitti Vettenterän torstaina, mutta hän ei halunnut kommentoida asiaa tarkemmin.
Torstaina Enkeli-Elisan Facebook-sivusto suljettiin väliaikaisesti. Edellisenä päivänä ylläpito poisti monia viestejä ja projektia kyseenalaistavia keskusteluja foorumilta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Tutkimus: Korkea leposyke ennustaa sydänriskejä
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Perustuslakivaliokunta: Katainen ei rikkonut lakia Himas-asiassa
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Suomalaistutkija kuoli liikenneonnettomuudessa Mongoliassa
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Tukiasunnot pännivät naapureita Taka-Töölössä
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Kenen on vastuu: Miksi Stockmann salasi lasien valmistusmaan?
- Vinoköysisilta voitti Kruunuvuoren sillan suunnittelukilpailun
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Kaikki kiva on kielletty
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Turkistarhauksen kieltämiselle tyrmäys eduskunnassa
- Puolustusministeriön viestintäjohtajaksi Max Arhippainen
- Espoon keskiaikaisesta kylästä on tulossa nähtävyys
- Viisinkertainen Wimbledon-voittaja Venus Williams jää pois tämän vuoden turnauksesta
- Mistä saa vielä makkaraa? Entä kuohuviiniä? Lue HS:n juhannusmuistio
- Obama esittää Berliinissä uusia ydinaserajoituksia
- Helsinki päätti satsata pyöräilyyn
- Kolumni: Yritysjohto ei puhu ulkopolitiikkaa
- MTV3: Teemu Selänne epävarma jatkostaan pelaajana
- Helsingin terveysasemien määrästä ei vielä päätöstä
- Kolumni: Jos uimahalliin pääsisi matkakortilla
- Kyproksen presidentti vaatii pelastuspaketin avaamista
- Sinilevien myrkyllisyyden voi pian testata itse
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Perustuslakivaliokunta: Katainen ei rikkonut lakia Himas-asiassa
- Yohan Blake juoksee vain satasen MM-kisoissa
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Suomalaistutkija kuoli liikenneonnettomuudessa Mongoliassa
- Ukrainalainen hurjapää keikkuu tyhjyyden partaalla Video
- Bostonilla vahva ote Stanley Cupista
- Mistä saa vielä makkaraa? Entä kuohuviiniä? Lue HS:n juhannusmuistio
- Sinilevien myrkyllisyyden voi pian testata itse
- Suomalaistutkija kuoli liikenneonnettomuudessa Mongoliassa
- Katso koko maan pääteiden pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Näin tutkittiin
- Perussuomalaiset kansalaisten miinuslistan kärjessä
- Timo Soini empii euroehdokkuuttaan
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- Veikkaus: Lottokupongit voi palauttaa vastedes myöhemmin
- Suomalaiset kuluttavat kesärahansa elämyksiin
- Kuluttajakeskus varoittaa laihdutusrohtojen mainoksista Facebookissa
- Työryhmä: Kansalaiskortti vahvistaisi demokratiaa
- Lottoarvonnat siirtyvät MTV3:lle
- Kaksi apteekkaria todisti oikeudessa epo-ostoista
- Linja-autoliitto: Bussijärjestelmän uudistus johtamassa kaaokseen
- Linja-autoyhtiöt vievät Onnibusin KHO:een
- Suomessa tehtiin puoli miljoonaa rikosta viime vuonna
- Tulikuumaa asvalttibitumia vuotaa Kauhavan ja Evijärven rajalla
Suosituimmat uutiset
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Tutkimus: Korkea leposyke ennustaa sydänriskejä
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Perustuslakivaliokunta: Katainen ei rikkonut lakia Himas-asiassa
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Suomalaistutkija kuoli liikenneonnettomuudessa Mongoliassa
- Katso koko maan pääteiden pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Tukiasunnot pännivät naapureita Taka-Töölössä
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Kenen on vastuu: Miksi Stockmann salasi lasien valmistusmaan?
- Vinoköysisilta voitti Kruunuvuoren sillan suunnittelukilpailun
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Kyrö: Isometsä ja Kirvesniemi käyttivät epoa
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Kaikki kiva on kielletty
- Masennus voidaan pian leikata aivoista pois
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Tavaratalo joutui noloon tilanteeseen – teepannu näyttää Hitleriltä



