15-vuotiaalla Juho Ruuskalla on ollut jo vuoden ajan oma yritys, joka kuljettaa vanhoja kodinkoneita ja elektroniikkaromua asiakkaiden kotoa kierrätykseen.
Esko Aho puolustaa hyvä veli -verkostoja
Nokian tämän kuun lopussa jättävä Esko Aho pitää suurena vahinkona, jos suomalaisten poliitikkojen ja virkamiesten etäisyys taloudelliseen vallankäyttöön kasvaa.
"Hyvä veli ja hyvä sisko -verkostot ovat hyviä asioita ja pienen maan harvoja valtteja. Meillä on metsästysporukoita, joissa duunarit, maanviljelijät ja yritysjohtajat istuvat saman nuotion ääressä ja pystyvät puhumaan keskenään asioista. Tätä kulttuuria ei saisi päästää häviämään", Aho sanoo.
Ahon mielestä olisi hyvä, jos yritysjohtajat osoittaisivat olevansa kiinnostuneita yhteiskunnallisista asioista, mutta hän ymmärtää hiljaisuuden: "Asenneilmasto yritysjohtoa kohtaan on muuttunut kielteisemmäksi. Moni johtaja ajattelee, että on parempi olla sanomatta mitään, ettei joudu julkisen arvostelun kohteeksi."
Aho sanoo myös, ettei suomalaiskeskustelussa euroalueen tulevaisuudesta ei ole ilmeisesti tajuttu, kuinka vakava tilanne on – eikä Ahon mukaan myöskään nähdä, että Suomi on osa samaa ongelmaa.
"Kun katsoo teknologiateollisuuden näkökulmasta, niin aika omituista on tämä viimeaikainen keskustelu, että pitäisikö lailla säätää vanhustenhuollon henkilöstönormit. Minusta lakia parempi tae vanhustenhuollossa olisi se, että meillä on kilpailukykyistä ja menestyvää yritystoimintaa, joka maksaa veroja ja työllistää ihmisiä."
Lue Ahon haastattelu kokonaisuudessaan sunnuntain Helsingin Sanomista.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- Kengät jäivät kaupan pukuhuoneen lattialle – paras hymynaama meni sivu suun
- Pankkiryöstäjä: Pakoauto valittiin aina tarpeen mukaan
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- TTVK etsi luvattomia MM-kisastudioita
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia

- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana

- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä

- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa

- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi

- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät

Uutiset
- DN: Astrid Lindgrenistä tehdään suurelokuva
- Ministeriö: Huoltoriitojen sovittelusta hyviä kokemuksia
- Pierce Brosnan on liian kaunis dekkarikirjailijalle
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Leijonat Sveitsin kanssa samaan alkulohkoon MM-jäällä 2014
- Napolin valmentaja erosi
- Abba ohitti The Beatlesin Britanniassa
- Pianisti Roope Gröndahl Kuningatar Elisabethin pianokilpailun finaaliin
- Topi Sorsakosken patsas paljastetaan kesäkuussa Ähtärissä
- Poiminta: Kansanedustaja Männistö joutuu evakkoon Punavuoren tulipalon takia
- TTVK etsi luvattomia MM-kisastudioita
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- Chris James palaa KuPSiin
- Ylilääkäri: Potilaiden kannattaa tulevaisuudessa kilpailuttaa hoitopaikkansa
- Mestarien liigan finaalin tuomaristo Italiasta
- Videokuvaa Tukholman nuorisomellakoista Video
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- 15-vuotias Juho Ruuska on yrittäjänä jo konkari
- Diabeetikko Love siirtyi NFL:ssä Jacksonvilleen
- Valepoliisi räjäytti itsensä Pohjois-Afganistanissa – toistakymmentä kuoli
- Ministeriö: Huoltoriitojen sovittelusta hyviä kokemuksia
- TTVK etsi luvattomia MM-kisastudioita
- Syyttäjä vaatii ehdotonta vankeutta ilvesten ampumisesta
- Ilokaasun synnytyskäytössä isoja eroja
- Helsingin Sanomien lentoselvityksen kaikki tiedot
- Virhe ralliharjoituksissa johti kuolemaan Seinäjoella – autot törmäsivät nokikkain
- Yksi kuoli ulosajossa Kruunupyyssä
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Halosen Afrikan-lento maksoi liki puoli miljoonaa
- Kommentti: Valtio voisi hankkia oman koneen
- Sirkat sopivat aloittelevalle hyönteissyöjälle
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Fakta: EU-perintöjä jaetaan vuosittain miljardien arvosta
- Amerikkalainen jauhomatokeitto (worm chowder)
- Tausta: Kaikki suomalaiset syövät hyönteisiä
- Tausta: Puudutuksia ilokaasun tilalle
- Friteeratut kenttäsirkat
- Espanjan eläkeläinen iloitsee uudistuksesta
- Tästä on kyse: FAO julkisti raportin hyönteissyönnin eduista
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
Suosituimmat uutiset
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- Kengät jäivät kaupan pukuhuoneen lattialle – paras hymynaama meni sivu suun
- Pankkiryöstäjä: Pakoauto valittiin aina tarpeen mukaan
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- TTVK etsi luvattomia MM-kisastudioita
- 15-vuotias Juho Ruuska on yrittäjänä jo konkari
- Poliisi: Punavuoren palo sai alkunsa kourulämmittimestä
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Ruotsi jyräsi MM-kultaan kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- MM-pronssi Yhdysvalloille voittolaukauksilla
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Poliisi: Džohar Tsarnajev ajoi veljensä päältä paetessaan