Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Espoon festivaalin järjestäjät pahoittelevat ja harkitsevat korvauksia

 |   |   | 
 
HS–STT
Jussi Nukari / Lehtikuva
Festivaaliyleisöä käveli kotiin Vihdintien ruuhkan vuoksi perjantaiyönä.
Festivaaliyleisöä käveli kotiin Vihdintien ruuhkan vuoksi perjantaiyönä.

Runsaasti ruuhkia eilen aiheuttaneen Weekend Festival -tapahtuman järjestäjät pahoittelevat puutteellisia liikennejärjestelyitä. Järjestäjät kommentoivat eilisiä tapahtumia tänään virallisilla Facebook-sivuillaan.

"Olemme pyrkineet mahdollisimman tehokkaaseen ennakkotiedotukseen siitä, että alueelle on erittäin hankalaa päästää henkilöautoilla, mutta kovasta yrittämisestä järjestelyt Vihdintiellä olivat puutteelliset", sivuilla kerrotaan.

Festivaalin ruuhkat jatkuvat tänään Espoossa, arvioi poliisi. Luukin ulkoilualueella järjestettävä tapahtuma aiheutti eilen liikennekaaoksen. Moni festivaalivieras kertoi Facebookissa, että matka alueelle kesti tunteja ja bändejä jäi näkemättä.

Weekend Festival selvittää korvausten maksamista tapauskohtaisesti. Tapahtuman järjestäjä Sami Vepsäläinen kertoo STT:lle, ettei osaa vielä sanoa, voiko rahoja saada takaisin.

"Lähtökohtaisestihan se on näin, että jos olet vaikka lähdössä lennolle ja myöhästyt liikenneruuhkan takia, niin minkäs sille mahtaa, hän sanoo STT:lle.

Vepsäläisen mukaan järjestelyjen eteen on tehty kaikki voitava. Vepsäläinen huomauttaa, että tiedotusta on ollut runsaasti ja paikalle on neuvottu tulemaan muulla kuin autolla.

"Meillä on tapahtumajärjestäjänä rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa julkisen liikenteen toimintaan ja kaikista ponnisteluistamme huolimatta julkisen liikenteen kapasiteettia ei saatu nostettua toivomallemme tasolle perjantaita varten, olemme tästä hyvin pahoillamme", järjestäjät kertovat Facebook-sivuillaan.

Järjestäjien mukaan väkeä on tänään tulossa ennakkomyynnin perusteella huomattavasti vähemmän. Poliisin mukaan lauantain lippuja on myyty 17 000.

Vanhempi konstaapeli Petri Pylkäs arvioi, että järjestyksenvalvojien määrän perusteella festivaalille odotettiin alun perin yhteensä 25 000:ta ihmistä. Kävijäodote täyttyi kuitenkin jo eilen.

Pylkäs huomauttaa, että alue on altis ruuhkille, sillä lähes kaikki saapuvat paikalle Vihdintietä pitkin. Hän kehottaa varaamaan kunnolla aikaa alueelle siirtymiseen ja käyttämään julkisia kulkuvälineitä tai kimppakyytejä.

Festivaalin portit aukeavat kello 14.00.

Poliisi kehottaa festivaalivieraita varaamaan kunnolla aikaa alueelle siirtymiseen ja käyttämään julkisia kulkuvälineitä tai kimppakyytejä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

20.5.2013