Kanadalaista Fort McMurrayta ympäröivät valtavat öljyhiekkakentät, ja osansa öljyrahoista haluavat niin suuret öljy-yhtiöt kuin onneaan etsivät ihmisetkin. Kaivosalue on kuin Kanadan Talvivaara luontohuolineen, mutta täällä kaikki on paljon suurempaa.
Espoon räjähdys saattoi johtua puutteellisesta suunnittelusta
HS–STTEspoon Matinkylässä rakennustyömaalla puolilta päivin sattunut räjähdysonnettomuus saattoi johtua puutteellisesta suunnittelusta. Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojeluinsinöörin Jukka Hietavirran mukaan kenttäkohtaista räjäytyssuunnitelmaa ei ollut tehty.
Poliisin saamien tietojen mukaan se tehtiin vasta onnettomuuden jälkeen.
Rakennustyömaalla urakoivan Peab Oy:n turvallisuuspäällikkö Marko Kilpeläinen ei ollut eilen illalla ehtinyt varmistaa, olivatko suunnitelmat täysin asiallisesti ja lain mukaan tehty.
"Jos asianmukaisia suunnitelmia ei ole tehty ja sen mukaan toimittu, niin selvä puutehan siinä on. Sotkua selvitellään parhaillaan", Kilpeläinen kertoi tiistaina alkuillasta.
Puolenpäivän aikaan sattuneessa räjähdyksessä loukkaantui viisi ihmistä, joista yksi vakavasti, kertoo päivystävä palomestari Simo Hallio.
Yhden loukkaantuneen vammat ovat vakavat ja hänet kuljetettiin hoitoon Töölön sairaalaan. Hän ei ole kuitenkaan hengenvaarassa.
Ainakin kaksi loukkaantuneista on ilmeisesti työmaan työntekijöitä. Kolme muuta olivat sivullisia, jotka olivat olleet räjähdyksen tapahtuessa lähikaduilla. Vakavammin loukkaantunut on ilmeisesti rakennusmies.
Hallion mukaan jopa nyrkinkokoiset kivet lensivät pahimmillaan 200 metrin päähän räjähdyspaikasta.
"Hirveä tuuri, ettei loukkaantuneita tullut enemmän", Hallio arvioi.
Kivenmurikat rikkoivat osan kauppakeskus Ison Omenan itäisestä lasiseinästä. Myös lähialueen talot ja useat autot ovat kärsineet työmaalta lentäneistä kivistä. Pelastuslaitos arvioi aineellisten vahinkojen olevan mittavia.
MTV3:n mukaan poliisi tutkii tapahtumia usealla eri rikosnimikkeellä, esimerkiksi mahdollisena työturvallisuusrikoksena ja vamman tuottamisena.
Peab Oy:n turvallisuus- ja ympäristöjohtaja Marko Kilpeläisen mukaan tapausta selvitellään parhaillaan. Räjähdystöiden tarkoituksena oli louhia perustuksia Ison Omenan läheisyyteen rakennettavalle Outotecin toimistotalolle.
"Ilmeisesti kivet pääsivät jostain syystä karkaamaan suojapeitteen alta", Kilpeläinen kertoo.
Kilpeläisen mukaan vastaavat onnettomuudet ovat räjäytystöissä hyvin harvinaisia. Syynä saattoi olla poikkeuksellinen kallio.
"Joskus yksittäisiä kiviä on karannut, mutta eivät tällaiset tapaukset arkipäiväisiä ole."
Korjattu: Räjähdys ei tapahtunut länsimetron työmaalla, kuten aluksi uutisoitiin.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Google-pomo puolustaa verojärjestelyjä
- Ruotsi voitti MM-kultaa kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- Kontiola valittiin kisojen parhaaksi hyökkääjäksi
- Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- MM-pronssi Yhdysvalloille voittolaukauksilla
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Google-pomo puolustaa verojärjestelyjä
- Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
- Blogi: Keväinen ravintolapäivä Suokissa
- Ääri-islamistit ja poliisi ottivat rajusti yhteen Tunisiassa
- Kontiola valittiin kisojen parhaaksi hyökkääjäksi
- Porto voitti taas Portugalin jalkapallomestaruuden
- Ruotsi voitti MM-kultaa kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- Vakoojaksi epäilty Yhdysvaltain diplomaatti lähti Venäjältä
- EU huolissaan kansalaisaktivistien kohtelusta Venäjällä
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Hormonit sekoittivat Särkänniemen delfinaarion Video
- Toimittaja testasi matokeiton maun Video
- Liitot syyttävät Urpilaista kovakorvaisuudesta Video
- Lehtitieto: Yahoo osti Tumblr-blogipalvelun
- Suomalaispurjehtijat merihädässä Kuuban ja Bermudan välillä
- Tappio korpesi päävalmentajana lopettavaa Jukka Jalosta
- Chelsea ja Arsenal ylsivät Mestarien liigaan
- YK: Pohjois-Korean lopetettava ohjuskokeet
- Brad de Veluwe nelosradalta Elitloppetiin
- Jännitysnäytelmä koetteli kiekkofaneja Helsingissä
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Isän ja pojan epäillään hukkuneen Näsijärvellä
- Kalamaratonilla ilmoitettiin uutena lajina kivennuoliainen
- Ville Ranta HS-raadissa: Kulttuurimme joutuisi kriisiin ilman veikkausvaroja
- Masentunut ei saa aina vakuutusta
- Kolumni: Näin insinöörit rakentavat elämän tarkoitusta
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Virastorakennus kärsi mittavista vesivahingoista Rovaniemellä
- Bussinkuljettaja pahoinpideltiin kesken ajon Lahdessa
- Teini pelastautui tulipalosta – omakotitalo tuhoutui Imatralla
- Kolumni: Viranomaisen pitää noudattaa lakia
- Kolme loukkaantui kolarissa Raisiossa
- HS-analyysi: Toimihenkilönaisten kosiskelu on Sdp:n toivo
- Urheilusukeltajat löysivät Ilomantsissa hukkuneen ruumiin
- Miesten välinen seksi pysyy esteenä verenluovutukselle
- Moottoripyöräilijä kuoli kolarissa Tampereella
- Poliisi etsii puita ja aitoja tuhonneita huligaaneja Hyvinkäällä
- Rauhanturvaajaveteraaneille on luvassa enemmän tukea
- Liitovarjoilija pelastettiin puusta Rautavaaralla
Suosituimmat uutiset
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Google-pomo puolustaa verojärjestelyjä
- Ruotsi voitti MM-kultaa kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- Kontiola valittiin kisojen parhaaksi hyökkääjäksi
- Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Vakoojaksi epäilty Yhdysvaltain diplomaatti lähti Venäjältä
- Tappio korpesi päävalmentajana lopettavaa Jukka Jalosta
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- MM-pronssi Yhdysvalloille voittolaukauksilla
- Kolumni: Näin insinöörit rakentavat elämän tarkoitusta
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Suomentaja: Kielipuoli eliitti ei osaa suomea eikä englantia
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- Poliisi: Džohar Tsarnajev ajoi veljensä päältä paetessaan






