Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Espoon turmasta epäilty kaahasi räjähteiden kanssa

 |   |   | 
 
STT
Roni Rekomaa / Lehtikuva
Räjäytysonnettomuudesta epäilty mies Espoon käräjäoikeudessa perjantaina.
Räjäytysonnettomuudesta epäilty mies Espoon käräjäoikeudessa perjantaina.

Espoon käräjäoikeus on vanginnut miehen, jota epäillään rikoksista Matinkylän räjähdysturmassa. 37-vuotiasta miestä epäillään työturvallisuusrikoksesta ja törkeästä yleisvaaran aiheuttamisesta.

Pidätetty työskentelee räjäytyksiä tehneessä yrityksessä johtotehtävissä. Epäillyn asianajaja kertoo STT:lle, että mies on pahoillaan tapahtuneesta mutta ei koe olevansa siitä vastuussa.

Tiistaina Matinkylässä tapahtuneessa räjähdyksessä loukkaantui viisi, joista kaksi vakavasti. Aineelliset vahingot olivat mittavat.

Epäilty on vaarantanut ihmishenkiä työssään jo ennen Espoossa tapahtunutta turmaa.

Kanta-Hämeen käräjäoikeuden tuomion mukaan mies kaahasi ylinopeutta kuorma-autolla, jonka kyydissä oli satoja nalleja ja lähes puoli tonnia irrallaan olevia räjähteitä.

Nopeutta Kolmostien iltapäiväruuhkassa oli 136 kilometriä tunnissa, vaikka kuorma-autolla olisi saanut ajaa korkeintaan kahdeksaakymppiä.

Mukana oli kaksi matkustajaa. Kyseisellä autolla ei olisi saanut kuljettaa räjähteitä.
Lisäksi mieheltä puuttui lupa kuljettaa kuorma-autoa tai räjähteitä. Hän sai huhtikuussa jutusta 50 päivän ehdollisen vankeusrangaistuksen.

Myös Espoon räjäytysturman turvajärjestelyissä on havaittu puutteita. Länsi-Uudenmaan poliisi ei ole vieläkään löytänyt ilmoitusta, joka räjäytystöistä pitää antaa poliisille.

Tapauksessa on edelleen muitakin epäiltyjä. Heitä ei ole pidätetty.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi


Uutiset

20.6.2013