Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Eurojackpotissa 26 miljoonan voittopotti

 |   |   | 
 
STT

Eurojackpot-arvonnassa jaetaan ensi perjantaina 26 miljoonan euron päävoitto.
Voittopotti lähtee jakoon, löytyi täysosumaa tai ei. Jos täysosumia ei löydy, 26 miljoonaa euroa jaetaan ylimmälle toteutuvalle voittoluokalle.

Ennätyspotti jaetaan, koska aikaisemmilla 12 kierroksella ei ole löytynyt yhtään täysosumaa.

Eurojackpotin 26 miljoonan euron päävoitto on yli kolminkertainen verrattuna kaikkien aikojen suurimpaan yksittäiseen päävoittoon suomalaisessa Lotossa. Suomessa yhdelle pelaajalle osunut suurin päävoitto oli kahdeksan miljoonaa euroa. Se arvottiin viime vuonna.

Suomen Lotossa suurin koskaan jaettu päävoitto on ollut 11,3 miljoonaa euroa. Se jaettiin kahden lottoajan kesken heinäkuun alussa.

Eurojackpot-arvonta aloitettiin maaliskuun lopussa. Arvontapelin järjestäjinä on yli 20 kansallista peliyhtiötä kahdeksasta eri maasta. Suomessa Eurojackpot-pelistä vastaa Veikkaus.

Tarkennus: Aiemmin uutisessa kerrottiin, että "suurin Suomessa jaettu lottopotti oli kahdeksan miljoonaaa euroa". Kyseessä onyksittäinen suuri voitto. Suurin koskaan jaettu potti on 11,3 miljoonaa euroa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi


Uutiset

22.5.2013