Näyttelijä Michael Douglas, 68, palaa valkokankaille ja huipulle roolillaan show-pianisti Liberacena.
Evankeliointirahan keräys toi tuomion
STTLahti. Jos 6 000 ihmiselle lähetään kirje, joka esittelee eri rahasummilla syntyvää hyvää ja antaa tilinumeron, kyseessä on rahankeräys ja ilman poliisin lupaa laiton sellainen.
Näin päätteli Päijät-Hämeen käräjäoikeus keskiviikkona ja langetti Armon Evankeliumi Maailmalle AEM:n puheenjohtajalle 30 päivää ehdollista vankeutta. Nainen ja yhdistys joutuvat yhteisvastuullisesti korvaamaan valtiolle rikoshyötyä liki 50 000 euroa.
Oikeuden mukaan yhdistys oli tietoinen luvan tarpeesta, koska oli hakenut sellaista. Poliisihallitus kielsi keräyksen, koska piti yhdistystä suhteellisen uutena, pienenä ja Lahden seudulle keskittyneenä.
Rahaa on kulunut esimerkiksi evankeliointityöhön Länsi-Papualla.
Yhdistyksen sihteeri vapautui syytteistä, koska hän yritti kirjeitä suomentaessaan poistaa viittaukset rahankeräykseen.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Ruotsin mellakoissa liikkuvat myös ääriryhmät
- Rosberg dominoi taas – Räikkönen jäi viidenteen ruutuun
- Kovalainen jatkaa tämän vuoden Caterhamilla
- Jarkko Nieminen hävisi – on silti eri mieltä kuin Seppo Räty
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä

- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita

- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla

- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji

- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa

- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Vihreiden uusi puoluesihteeri on hyväntuulinen sillanrakentaja
- Japanilainen pormestari pyysi anteeksi bordellilausuntojaan
- Rosberg dominoi taas – Räikkönen jäi viidenteen ruutuun
- Jarkko Nieminen hävisi – on silti eri mieltä kuin Seppo Räty
- Kovalainen jatkaa tämän vuoden Caterhamilla
- Orivedellä ja Virroilla nokkakolarit, yhteensä 8 loukkaantui
- Räikkönen selviytyi aika-ajojen kolmanteen osaan
- Kolumni: Haluan Google-lasit, vaikka ne hävettävätkin
- 4 vaihtoehtoa koota oma kuvagalleria nettiin
- PMMP julisti tukensa Pussy Riotille: "Taistelu jatkuu"
- Monaco löi Niemisen Düsseldorfissa
- Ruotsin mellakoissa liikkuvat myös ääriryhmät
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Esko Aho dopingasiasta Ylellä: Olen puhunut kaiken
- Pääkirjoitus: Rikkaassa Nigeriassa kasvaa islamisteja
- Seinäjoki: Häjyn hyvä retki ja eväs
- Mikkeli: Pää täyteen yrttejä ja suu luomua
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Pori: Bingolappu taskussa historiakierrokselle
- Lappeenranta: Kelpaisiko raakaruokapizza tai salainen korsukapakka?
- Orivedellä ja Virroilla nokkakolarit, yhteensä 8 loukkaantui
- PMMP julisti tukensa Pussy Riotille: "Taistelu jatkuu"
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Vanha renkitupa paloi Mustasaaressa
- Hyväntekijänä esiintynyt varas vei naisen kaulakorun Lahdessa
- Sipilä: Suomen on parempi euron ulkopuolella kuin liittovaltiossa
- AL: Evira tehnyt poikkeuksellisen paljon tuotteiden takaisinvetoja
- TS: Vain kolmasosa hoitanut jätevesiasetuksen vaatimat toimet
- Kelan Hiilamo HS-raadissa: Kunnille velvollisuus työllistää nuoria
- HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
- Kuka: Juha Sipilä
- Henkilökohtaista: Sipilä vastaa
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Naamioitunut Pussy Riot tuli hakemaan tukea Suomesta
- Miestä puukotettiin junassa Lahdessa
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- Narkolepsiaan sairastuneille ehkä korvauksia myös ansionmenetyksistä
- Sikatilojen salakuvausjutun syytteet pääosin nurin hovissa
- Opetusministeri Kiuru: Rankinglistat eivät sovi Suomeen
Teemat
Sitruunavoissa paistetut muikut ja muut mainiot kalaruuat
Suosituimmat uutiset
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Ruotsin mellakoissa liikkuvat myös ääriryhmät
- Rosberg dominoi taas – Räikkönen jäi viidenteen ruutuun
- Kovalainen jatkaa tämän vuoden Caterhamilla
- Jarkko Nieminen hävisi – on silti eri mieltä kuin Seppo Räty
- Kolumni: Haluan Google-lasit, vaikka ne hävettävätkin
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti