Evira lähettää tarkastajat salakuvatuille sikatiloille

 |   |   | 
 
STT–HS
Oikeutta eläimille -järjestö
Oikeutta eläimille -järjestö välitti kuvamateriaalia sikaloista.
Oikeutta eläimille -järjestö välitti kuvamateriaalia sikaloista.

Elintarviturvallisuusvitasto Evira on kehottanut aluehallintovirastoja lähettämään tarkastajat aktivistien kuvaamille sikatiloille. Eviran mukaan on mahdollista, että kyseisillä tiloilla on rikottu eläinsuojelulainsäädäntöä.

Jos epäkohtia löydetään, tilojen on huolehdittava toimintansa mahdollisimman pian lain edellyttämälle tasolle. Eviran mukaan tarvittaessa tiloilla tehdään vielä uusintatarkastukset.

"Ne kuvat eivät varmasti edusta todellisuutta, mitä siellä on. Eihän meillä ole tietoa, kuinka monella tilalla aktivistit ovat käyneet kuvaamassa. Ehkä isosta joukosta kuvattuja tiloja on otettu 16 huonointa tilaa", Eviran jaostopäällikkö Jaana Mikkola  epäilee.

Sikojen olot monilla  tiloilla eivät ole eläinaktivistien mukaan parantuneet.
Tämän vuoden aikana joukko aktivisteja on kuvannut uusia videoita. Osa niistä esitettiin maanantai-iltana Ylen A-studiossa. Helsingin Sanomat tutustui aineistoon maanantaina päivällä.

Kuvien perusteella kohteiksi valituissa sikaloissa eläimet elivät ahtaissa ja likaisissa karsinoissa. Niillä oli monenlaisia näkyviä sairauksia tai vammoja. Myös kuolleita ja osittain syötyjä sikoja lojui karsinoissa. Aktivistien mukaan he kuvasivat 15:ttä sikalaa eri puolilla maata.

Ylen uutisten mukaan  elintarviketeollisuus, tuottajat ja viranomaiset suunnittelevat, että jatkossa teurastamot eivät enää ostaisi ruhoja eläimiä huonosti kohtelevilta tiloilta.

Suomen Sikayrittäjien mukaan suurin osa Suomen noin 2 000 sikatilasta toimii asiallisesti.

Järjestön puheenjohtaja Martin Ylikännö huomauttaa, ettei kaikkien tilojen toiminnasta voi olla selvillä. Ylikännö arvelee, että videot olivat peräisin yhdeltä tai kahdelta tilalta, vaikka kaikkiaan Oikeutta Eläimille -järjestö julkaisi netissä videoita 15 tilalta.

"Varmasti ongelmatiloja on, mutta ne ovat sellaisia, jotka toivottavasti alalta poistuvat", Ylikännö sanoo.

Meijereiden, teurastamoiden  ja munapakkaamoiden ylläpitämän ETT:n toiminnanjohtaja Pirjo Kortesniemi sanoo, että hänen näkemässään videomateriaalissa ei ollut mitään tavanomaisesta poikkeavaa lukuun ottamatta räikeitä hännänpurentoja ja kolaamattomia sontia.

Kortesniemen mukaan osa sioista joudutaan lopettamaan, koska ne eivät parane sairauksistaan. Hän myöntää, että raatojen hoitamiseen kaivataan sikaloilta ryhtiä. Raadot pitää säilyttää asiallisesti, eikä niitä saa jättää lojumaan.

"Se ei ole enää hyvinvointiongelma, mutta näyttää brutaalilta", hän huomauttaa.

Sikojen hyvinvointia seurataan Kortesniemen mukaan entistä tarkemmin. Teurastamot voivat esimerkiksi lopettaa teuraiden oston sikalasta, jossa kuolleisuus on jatkuvasti liian suuri.

Eviran Jaana Mikkolan  mukaan aina jää porukka, joka ei kaikesta huolimatta noudata lakia. Hän vetoaakin neuvojiin, lomittajiin ja muihin tiloilla käyviin ihmisiin, jotta nämä kertoisivat havaitsemistaan epäkohdista viranomaisille.

Mikkola sanoo tuomitsevansa aktivistien keinot, mutta myöntää, että salakuvat ovat saaneet viranomaiset ja sika-alan pohtimaan ja kehittämään toimintaansa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori