Fennovoima sijoittaa ydinvoimalansa Pyhäjoelle

 |   |   | 
 
Vesa Ranta
Pyhäjoen Hanhikiven aluetta.
Pyhäjoen Hanhikiven aluetta.

Fennovoima on valinnut ydinvoimalansa paikaksi Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan Pyhäjoen. Voimala rakennetaan Hanhikiven niemelle Perämeren rannalle. Laitostoimittajan yhtiö valitsee ensi tai seuraavana vuonna. Sen jälkeen yhtiö toimittaa rakentamislupahakemuksen valtioneuvostolle.

Paikkakunnan valinnassa painottuivat turvallisuus, tekninen toteutettavuus, ympäristöasiat, rakentamiskustannukset sekä seutukunnan kyky tukea hanketta, totesi Fennovoiman hallituksen puheenjohtaja Juha Rantanen tiedotustilaisuudessa Helsingissä.

Vaihtoehtoina uuden ydinvoimalan sijoituspaikkakunniksi olivat Pyhäjoki ja Simo, jotka olisivat molemmat sopineet hyvin voimalapaikkakunniksi.

"Paikkakunnan valinta oli kokonaisharkinnan tulos, eikä mikään yksittäinen syy ratkaissut sijoituspaikkaa", Rantanen sanoi.

Tekniset edut kallistuivat Pyhäjoen kannalle. Myös rakentamiskustannukset ovat jonkin verran edullisemmat.

"Pyhäjoen kallioperä on ehyempi ja seismiset suunnitteluarvot matalammat kuin Simossa. Jäähdytysvesitunnelit ovat noin kilometrin lyhyemmät, ja lisäksi voimalan välittömässä läheisyydessä asuu ja mökkeilee vähemmän ihmisiä kuin Simossa", Rantanen luetteli.

Seismisyys eli maanjäristysriski on otettava huomioon ydinvoimaloita suunniteltaessa. "Vaikka Suomen kallioperä on vapaa, ydinvoimalat on suunniteltava kestämään myös maanjäristyksiä. Tässä oli jonkin verran eroja paikkakuntien välillä", sanoin yhtiön toimitusjohtaja Tapio Saarenpää.

Saarenpää korosti, että ympäristöasiat otetaan huomioon rakentamisessa huomioon ja arvokkaat luontokohteet rajataan laitosalueen ulkopuolelle.

Uusi ydinvoimala on jätti-investointi. Saarenpään mukaan kustannusarvio on neljästä kuuteen miljardia euroa. Hän uskoo, että Fennovoiman takana olevat yritykset sitoutuvat rahoittamaan voimalaitoksen, jonka rakentaminen alkaa aikaisintaan 2015.

"Lähtökohtana ovat kansalliset edut; Fennovoiman lähes 70 omistajaa tarvitsevat tämän hankkeen ja haluavat turvata olemassaolonsa Suomessa", Saarenpää totesi.

Ympäristöjärjestö Greenpeacen edustajat Kansallismuseon ulkopuolella olivat toista mieltä hankkeen tarpeellisuudesta sijoituspaikasta riippumatta.

"Ydinvoima ylipäätään on huono ratkaisu ja on huolestuttavaa, että Suomen energiajärjestelmää rakennetaan täysin toiseen suuntaan kuin monessa muussa Euroopan maassa", Greenpeacen ohjelmajohtaja Tapio Laakso totesi. Hänen mielestään ydinvoiman suosiminen jarruttaa uusiutuvien energiamuotojen kehittämistä.

Flash toistinta ei löytynyt.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Hyväksytkö ydinvoiman lisärakentamisen?

Fennovoima valitsi ydinvoimalansa paikaksi Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan Pyhäjoen.

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori