Lapseni haluavat olla kanssani koko ajan. Tämä on liikuttavaa, paitsi silloin, kun se on äärimmäisen rasittavaa. Pitkään luulin, ettei vaivaan ole lääkettä.
Festivaali Espoossa ruuhkautti tiet mennen tullen
Helsingistä Espoon suuntaan menevä Vihdintie ruuhkaantui pahasti Espoon Luukissa alkaneiden Weekend-festivaalien vuoksi. Länsi-Uudenmaan poliisin mukaan ruuhkan osasyynä oli se, että festivaalilla ei ollut riittävästi parkkitilaa.
Perjantaiyönä puolenyön jälkeen Vihdintie oli yhä tukossa paluuliikenteen takia. Moni joutui palaamaan useita kilometrejä kävellen.
Lauantaille festivaalilippuja on myyty 17 000.
Ruuhka alkoi illalla viiden aikaan Helsingin päästä Vihdintien alusta ja ulottui Lahnuksen Shellille Espooseen. Vielä kahdeksan aikaan liikenne eteni viiden kilometrin tuntivauhtia. Ruuhkan alkupiste on siirtynyt Kehä III:n alkuun.
Ruuhkateillä on ollut ainakin kaksi peräänajoa, mutta henkilövahingoilta ja suuremmilta onnettomuuksilta on vältytty.
Vaaratilanteita on aiheutunut myös Lahnuksen Shellille tehdyllä autojen pysäyttämispaikalla, joista moni festivaalikävijä on jatkanut matkaansa jalkaisin autojen lomassa.
Useita linja-autovuoroja peruttiin ruuhkan takia.
Konstaapeli Riina Aalto Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta kertoo, että poliisi oli valmistautunut ruuhkaan omilla ja liikkuvan poliisin partioilla. Ne eivät kuitenkaan voineet estää ruuhkan muodostumista.
"Mikään ei mennyt pieleen. Väylä on vain liian kapea", Aalto totesi.
"Vihdintie on muutenkin kovin ruuhkainen perjantai-iltaisin."
Aallon mukaan tilanne alkoi rauhoittua iltakymmenen aikoihin.
Festivaalin ensimmäinen päivä oli poliisin mukaan loppuunmyyty ja lippuja ostettu 25 000, kertoo STT.
Väen paljous tukki osaksi aikaa myös matkapuhelinliikenteen. Esimerkiksi poliisi ei saanut kännyköillä yhteyttä partioihinsa, vaan joutui turvautumaan omiin yhteydenpitokeinoihinsa.
Järjestäjän ilmoituksen mukaan festivaalin teemana on nykymusiikki. Alueelle on rakennettu muun muassa kaksi suurta esiintymislavaa.
Ruuhkiin juuttuneilta festivaalivierailta jäi näkemättä yksi perjantain pääesiintyjistä Skrillex.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Tarina rasistista bussissa edelleen vahvistamatta
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Apulaisoikeusasiamies: Poliisi tiedotti bussiahdistelusta liian tarkasti
- CNN: Bostonin iskuista epäilty osallistui myös kolmoismurhaan
- Cameron: Woolwichin hyökkäys petos islamia kohtaan
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa

- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla

- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa

- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta

- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Myös Valion papu-siemensekoituksessa saattaa olla hulluruohon siemeniä
- Edith Piafin hitintekijä Georges Moustaki kuoli
- Joka kolmas joutuu jonottamaan terveyskeskukseen yli viisi viikkoa
- Räsänen: Suomessa varauduttava ehkäisemään Tukholman kaltaisia mellakoita
- Naudanlihatuotteita vedettiin Amica-ravintoloista puutteellisten merkintöjen takia
- NHL:n tähtihyökkääjä kolaroi rajusti Ferrarillaan
- Apulaisoikeusasiamies: Poliisi tiedotti bussiahdistelusta liian tarkasti
- Tarina rasistista bussissa edelleen vahvistamatta
- Oklahomassa etsitään pyörremyrskyssä kadonneita lemmikkejä Video
- Naiselle vankeutta ja yli 2 miljoonaa korvattavaa Joensuun palosta
- Rautavaaran löytynyt teos esitetään Tampereen Sävelessä
- Del Potrolla virussairaus – Ranskan avoimet jää väliin
- Ranskalainen huippujudoka maajoukkueen valmentajaksi
- Myrkytystietokeskukseen kolme uutta hulluruohotapausta
- Syömälakon aloittanut Pussy Riot -jäsen ei pääse ehdonalaiseen
- Abba-esitys nousi Suomen menestyneimpien musikaalien joukkoon
- Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
- Cameron: Woolwichin hyökkäys petos islamia kohtaan
- LeBron James johti Miamin dramaattiseen voittoon
- EU ei kielläkään avoimia oliiviöljypulloja ravintoloissa
- Myös Valion papu-siemensekoituksessa saattaa olla hulluruohon siemeniä
- Joka kolmas joutuu jonottamaan terveyskeskukseen yli viisi viikkoa
- Fakta: Harhojen aiheuttaja
- Naudanlihatuotteita vedettiin Amica-ravintoloista puutteellisten merkintöjen takia
- Apulaisoikeusasiamies: Poliisi tiedotti bussiahdistelusta liian tarkasti
- Naiselle vankeutta ja yli 2 miljoonaa korvattavaa Joensuun palosta
- Myrkytystietokeskukseen kolme uutta hulluruohotapausta
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Suomessa on noin puoli miljoonaa "kadonnutta" autoa
- Kaksi kuoli rekan ja henkilöautojen rajussa kolarissa Pyhtäällä
- Aamulehti: Peruskoulujen numeroita vuoti etukäteen oppilaille
- Tallinkin risteilyllä syntyi vauva
- Narkolepsiakorvauksia maksettu 2,5 miljoonalla eurolla
- Yli 19-vuotiaiden narkolepsiakorvaukset käsitellään uusiksi
- Rokote lisäsi myös aikuisten narkolepsiaa
- Kolumni: Tekstiviestit tappava sovellus aiheutti häiriön Voimassa
- Lasten väkivaltakuolemat vähentyneet Suomessa
- Näkökulma: Komissaarin voisi valita eurovaaleissa
- Eurovaaleihin haravoidaan ehdokkaita kiivaasti
- Ihmisoikeusjärjestö moittii Suomen poliisia
Teemat
Sitruunavoissa paistetut muikut ja muut mainiot kalaruuat
Suosituimmat uutiset
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Tarina rasistista bussissa edelleen vahvistamatta
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Apulaisoikeusasiamies: Poliisi tiedotti bussiahdistelusta liian tarkasti
- CNN: Bostonin iskuista epäilty osallistui myös kolmoismurhaan
- Cameron: Woolwichin hyökkäys petos islamia kohtaan
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti