Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Poliisi: Weekend Festivalin liikenne sujui lauantaina ongelmitta

 |   |   | 
 
Sami Kilpiö / HS
Weekend-festivaalin telttakylä ilmasta käsin perjantaina.
Weekend-festivaalin telttakylä ilmasta käsin perjantaina.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos kertoo, että Weekend Festivalin liikenne sujui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ongelmitta. ”Ilmeisesti varoitukset ovat menneet perille”, poliisilaitokselta kommentoidaan. Poliisiviranomainen oli paikalla turvaamassa järjestystä.

Poliisista arvellaan, että toiseen festivaalipäivään ei enää osallistunut yhtä paljon yleisöä kuin päivää aiemmin. Poliisin mukaan edellisyön ongelmien takia ruuhkia odotettiin, mutta poliisi ei varautunut lauantain festivaalipäivän loppumiseen liikenteen erityisjärjestelyillä.

Joukko festivaalikävijöitä on kuitenkin perustanut rahanpalautuksia vaativan Facebook-ryhmän "Reklamaatio Weekend Festivalin vastuutaholle".

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos kertoi aiemmin aikovansa selvittää, ovatko Weekend-tapahtuman järjestäjät toteuttaneet festivaalin järjestämiselle asetetut ehdot.

”Jo alkuvaiheessa totesimme, että tapahtumapaikka Luukin kartano on erittäin haasteellinen liikenteen kannalta, sillä sinne johtaa vain yksi väylä”, kertoo komisario Juha Laitiainen  Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Järjestäjille asetettuihin ehtoihin kuuluivat muun muassa liikenteenohjaajien riittävä määrä. Laitiainen ei tarkenna, millainen määrä ohjaajia katsottiin riittäväksi.

”Olosuhteisiin nähden määrän piti olla riittävä. Nyt selvitetään, kuinka hyvin järjestäjät ovat ottaneet vaatimukset huomioon. Ilmeistä kuitenkin on, että ehtoja ei ole täysin täytetty”, Laitiainen toteaa.

Poliisiviranomaisten kanssa tapahtumanjärjestäjille vaatimuksia olivat laatimassa ympäristö- ja pelastusviranomaiset.

Iltapäivällä Elielinaukiolla festarialueelle menevään linjan 345 bussiin oli puolentoista tunnin jono. Itse matka alueelle kesti noin 45 minuuttia. Koko matkan Vihdintien liikenne sujui hyvin.

Bussijonossa ensimmäisinä kahden maissa iltapäivällä olivat turkulaiset Kerttu Lehtonen, 15, ja Eveliina Ylönen, 15. Tytöt olivat odottaneet bussia jo puolitoista tuntia, mutta se ei menoa haitannut.

Eilen Lehtosen ja Ylösen festarimatka oli huomattavasti tapahtumarikkaampi. Menomatka oli kestänyt yhteensä kolme ja puoli tuntia.

”Jäätiin pois bussista jossain Espoossa ja käveltiin viisi kilometriä”, Lehtonen kertoi.
Kävelymatka loppui, kun tien reunaa kulkeva Ylönen alkoi heiluttaa peukaloa ja huutaa. Poikajoukko otti tytöt kyytiinsä ja vei festarialueelle.

Lehtonen ja Ylönen olisivat halunneet ehtiä katsomaan Skrillexiä, mutta näkivät vain viimeisen kappaleen. Cheekin ja David Guettan keikat he sentään ehtivät nähdä kokonaan.

Yöllä takaisin Helsinkiin matkaaminen oli tyttöjen mukaan yhtä kaaosta.

”Festivaalijärjestäjien busseihin oli kauhea rynnäkkö”, Lehtonen kertoi. Tyttöjen mielestä busseja olisi pitänyt olla useampia ja jonotusalue olisi pitänyt aidata selkeämmin.

Tänään Ylönen ja Lehtonen tulivat pysäkille aikaisemmin ehtiäkseen katsomaan Jukka Poikaa. ”Ei taideta ehtiä”, Ylönen totesi.

Festivaalialueen tuntumassa oli paljon järjestyksenvalvojia ohjaamassa liikennettä. Bussipysäkeille ei saanut pysähtyä jättämään matkustajia, ettei Vihdintien liikenne ruuhkautuisi. Festivaalijärjestäjien omat bussit pääsivät ajamaan aina portille saakka.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

18.5.2013