Kaverit, yhteiskunta ja media vaikuttavat lapsen kehitykseen paljon enemmän kuin omat vanhemmat.

Tätä mieltä on filosofi Jukka Laajarinne, jolta on vastikään ilmestynyt kirja Leikkiminen kielletty! – Kontrolliyhteiskunnan lapset. Siinä hän puolustaa lapsia nyky-yhteiskuntaa vastaan ja tarjoaa uusia näkökulmia lapsuuteen.

Laajarinteen kirjan perusajatuksia on, että lasten liikkumatilaa kutistetaan yhä enemmän. Lapsi on ikään kuin järjestelmää häiritsevä kapinallinen.

"Nykyisen kriisikapitalismin aikana ihmiset pelkäävät putoavansa keskiluokan ulkopuolelle. Enää ei ole lupa olla köyhä. Kilpailuideologia lisää myös vanhempien pelkoja siitä, miten lapsi pärjää", Laajarinne sanoo.

Laajarinne valpastui lukiessaan saksalaisen lastenpsykiatrin Michael Winterhoffin haastattelua Helsingin Sanomista heinäkuun lopulla. Ei siksi, että olisi hänen kanssaan samaa mieltä vaan päinvastoin.

Winterhoff kärjistää ja esittää karmeita prosenttilukuja häiriintyneiden lasten lukumäärästä. Hän väittää, että kaikkeen ovat syypäinä vanhemmat, jotka antavat liian helposti periksi lapsilleen.

Laajarinne taas näkee nykylapset tiukan kontrollin kohteina, ja hän uskoo, että vanhemmat eivät edes ole ratkaisevan tärkeitä ihmisen kehitykselle.

Laajarinteellä on kolmasluokkalainen tytär. Kun lapsi syntyi, isä jäi hoitovapaalle matematiikan opettajan työstään. Vapaa alkoi maistua, ja kirjailijan työ kutsua. Laajarinne irtisanoutui.

Opettajan työ oli alun perin tuntunut järkevältä valinnalta. "Uskoin silloin, että elämässä pitää olla selkeä ansaintalogiikka", hän naurahtaa.

Vanhempienkin puheet vaikuttivat ammatinvalintaan. Laajarinne sanoo kasvaneensa porvarillisessa kodissa.

"Olen toki oppinut heiltä paljon, mutta en voi syyttää heitä siitä, mitä minusta on tullut. Kaveripiiri on vaikuttanut enemmän."