Fröken Senjan oppikirja sai kokoon rahoituksen

Kotimaa
 
Helsingin Sanomat
Vesa Oja / HS
Senja Larsen valmistelee ruotsin oppikirjaa, joka on tarkoitus julkaista syksyllä.
Senja Larsen valmistelee ruotsin oppikirjaa, joka on tarkoitus julkaista syksyllä. Kuva: Vesa Oja / HS

Joukkorahoituksella kustannettava kirja Senja opettaa sinulle ruotsia saa kokoon tarvittavan rahoituksen. Tavoitteena ollut 10 000 euroa ylittyy jonkin verran. Puoli vuorokautta ennen ajan päättymistä koossa oli runsaat 10 350 euroa.

Kirja syntyy suositun Facebook-yhteisön tuotoksista. Fröken Senjan kielipalsta ilmestyy kesäisin myös Helsingin Sanomien sunnuntaisivuilla.

Joukkorahoitussivu oli voimassa 30 päivää 22. heinäkuuta alkaen. Viikkoa ennen loppua koossa oli vasta puolet tavoitteesta. Viimeisen kahden päivän aikana kerättiin kokoon 20 prosenttia summasta. Tavoite täyttyi vuorokausi ennen määräajan umpeutumista.

"Yhteisön jäsenet nousivat ratkaisevaan osaan, kun he levittivät linkkiä sosiaalisessa mediassa", Senja Larsen kiittää.

Yli puolet lahjoittajista tuli Facebookin kautta. Ylivoimaisesti suosituimmat panokset olivat kahdeksan ja 24 euroa, joilla saa kirjan pdf- tai paperiversion. Kirjoja myytiin etukäteen kaikkiaan lähes 400 kappaletta. Se ilmestyy 14. syyskuuta.

www.facebook.com/Senjaopettaa