Kun rikostutkijalle annetaan sormenjälkiä uudelleen tutkittavaksi, hän ei ole niiden tunnistuksesta aina samaa mieltä edes itsensä kanssa. Yhdysvalloissa on jo alettu selvittää, kuinka laajasta ongelmasta väärissä sormenjälkitunnistuksissa on kyse.
HSL pohtii pysäköintimaksun maksamista matkakortilla
Helsingin seudun liikenne (HSL) pohtii työmatkalaisten ehdotusta pysäköintimaksun maksamisesta matkakortilla.
"Kolikoiden roudaaminen tänne ja täältä pois on älytöntä", puuskahtaa työmatkalla oleva mies Sellon pysäköintihallissa Espoossa.
Hän käyttää liityntäpysäköintiä päivittäin ja kaivaa joka aamu euron kolikon pysäköintimaksuautomaattiin.
"Miksei tätä voisi maksaa matkakortilla?" hän ihmettelee tiivistäen monien matkalaisten toiveen.
"Ongelma on tiedostettu", sanoo Helsingin seudun liikenteen (HSL) liikennesuunnittelija Ville Uusi-Rauva.
HSL pohtii parhaillaan lippu-uudistusta ja samalla myös liityntäpysäköintiä, joka on keskittynyt lähinnä raideliikenteen varteen.
"Se on periaatteessa mahdollista, mutta vaatisi matkakortille lisää lipputyyppejä", Uusi-Rauva toteaa.
Pysäköintipaikkojen rakentaminen ja ylläpito maksaa.
"Esimerkiksi Leppävaarassa Espoon kaupunki omistaa pysäköintitilan, kauppakeskus Sello huolehtii siivouksesta ja Q-Park vastaa pysäköinninvalvonnasta."
Jos pysäköinti maksettaisiin matkakortilla, raha tulisi HSL:lle eli jäsenkunnille, jonka pitäisi taas antaa osa siitä kaupungille ja Q-Parkille.
"Tekniikka mahdollistaa tämän, mutta täytyy ratkaista omistus- ja vastuusuhteita", Uusi-Rauva selvittää.
HSL:llä on tällä hetkellä 56 liityntäpysäköintialuetta. Pääkaupunkiseudulla on noin 6 000 henkilöauton liityntäpysäköintipaikkaa.
Suurin osa niistä sijaitsee juna- tai metroradan varrella.
Valtaosa liityntäpysäköintialueista on ilmaisia. Malmin ja Leppävaaran maksullisilla liityntäpysäköintialueilla pysäköintilipun voi ostaa vain, jos näyttää ensin maksuautomaatilla matkakortin.
Uusia liityntäpysäköintialueita on suunnitteilla Länsimetron (1 700 paikkaa) ja Kehäradan (1 100 paikkaa) tuntumaan.
HSL saa liityntäpysäköintiin liittyen eniten palautetta pysäköintipaikkojen määrästä, kertoo Uusi-Rauva.
"Niitä toivotaan koko ajan lisää. Ongelma on, että maa asemien lähellä on kallista. Kalleimmillaan yksi autopaikka maan alla voi maksaa 50 000 euroa. Kuka sen maksaa?"
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Tukholman Husbyn lähiössä jälleen autoja tulessa
- The Doorsin kosketinsoittaja Ray Manzarek on kuollut
- Ruotsissa puidaan maanantaiyön mellakan syitä ja syyllisiä
- Tornado tuhosi Oklahoma Cityn lähiöitä

- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa

- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta

- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset

- Maailman kuvat: Sri Lankalaiset tytöt
- Ruotsissa puidaan maanantaiyön mellakan syitä ja syyllisiä
- Valmentaja José Mourinho jättää Real Madridin
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Laskuteline unohtui – pienkone kippasi Päijänteellä
- Vantaan bussinkuljettajien työnseisaus päättyy
- Heinolan kaupunginvaltuusto erotti kaupunginhallituksen
- Pientalon energiatodistuksille tulee kiire
- Taulutietokoneilla katsotaan enemmän lastenohjelmia kuin uutisia
- Soile Isokosken Ariadne-debyytti sai Britanniassa sekä kiitosta että moitteita
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Länsi-Suomessa autoillaan ahkerimmin Video
- Riippumatonta kyselylaitosta uhkaa sulkeminen Venäjällä
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- Ihmepuutarha avattiin Helsingin päärautatieasemalle
- Veolian lakkoileville bussikuskeille tuli tukea
- Laskuteline unohtui – pienkone kippasi Päijänteellä
- Heinolan kaupunginvaltuusto erotti kaupunginhallituksen
- Taulutietokoneilla katsotaan enemmän lastenohjelmia kuin uutisia
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Tampere perui pääkirjastostaan homofobisen tilaisuuden
- Poliisihallitus antoi Putin-selvityksen sisäministeriölle
- Ikäihmisten kohtelu Suomessa rikkoo Euroopan sosiaalista peruskirjaa
- Ministeriö: Valtaosa huoltoriidoista ratkesi sovittelussa
- TTVK etsi luvattomia MM-kisastudioita
- Syyttäjä vaatii ehdotonta vankeutta ilvesten ampumisesta
- Ilokaasun synnytyskäytössä isoja eroja
- Helsingin Sanomien lentoselvityksen kaikki tiedot
- Virhe ralliharjoituksissa johti kuolemaan Seinäjoella – autot törmäsivät nokikkain
- Yksi kuoli ulosajossa Kruunupyyssä
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Halosen Afrikan-lento maksoi liki puoli miljoonaa
- Kommentti: Valtio voisi hankkia oman koneen
- Sirkat sopivat aloittelevalle hyönteissyöjälle
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
Suosituimmat uutiset
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Tukholman Husbyn lähiössä jälleen autoja tulessa
- The Doorsin kosketinsoittaja Ray Manzarek on kuollut
- Ruotsissa puidaan maanantaiyön mellakan syitä ja syyllisiä
- Tornado tuhosi Oklahoma Cityn lähiöitä
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Halosen Afrikan-lento maksoi liki puoli miljoonaa
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- Lääkäri: Nuoret naiset keräävät pulloja ostaakseen ehkäisyä
- Ylilääkäri: Angelina Jolien esimerkillä suuri merkitys naisille
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti