Helsingin Sanomat kysyy lukijoiltaan, mikä on tämän vuosituhannen paras kotimainen romaani. Myös HS:n kriitikot listaavat omat suosikkinsa. Nousevatko samat teokset kärkeen? Onko dekkarilla mahdollisuuksia? Osallistu äänestämällä korkeintaan viittä suosikkiasi.
HS.fi kasvaa ja muuttuu osin maksulliseksi
Helsingin SanomatHelsingin Sanomat uudistuu parhaillaan kaikissa kanavissa. Paperilehden formaattimuutoksen lisäksi yksi suurista uudistuksista on, että osa Helsingin Sanomien verkkosisällöistä muuttuu maksulliseksi. Uutisia voi kuitenkin jatkossakin lukea ilmaiseksi ja jakaa sosiaalisessa mediassa. Verkon uutta tilausmallia voi luonnehtia avoimeksi maksumuuriksi.
HS:n monikanavaisessa uudistuksessa panostetaan sisältöön, journalistiseen laatuun ja lukukokemuksen kehittämiseen kaikissa kanavissa. Verkossa lisätään merkittävästi taustoittavien ja uutistapahtumia analysoivien artikkelien määrää. Uuden avoimen maksumuurin myötä printtilehden artikkelit tulevat luettavaksi myös sähköisesti.
"Pitkällä tähtäimellä maksullisuus on laadukkaan sisällön tae, myös verkossa", toteaa HS:n vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen.
"Maailmalla on jo onnistuneita esimerkkejä maksullisuuteen siirtymisestä. Esimerkiksi New York Timesin ja The Timesin kokemukset maksumuuriin eli ns. paywalliin siirtymisestä ovat rohkaisevia."
Uudistusta on valmisteltu huolella ja testattu perusteellisesti myös Helsingin Sanomien lukijoiden keskuudessa.
"Tulosten perusteella ihmisten asenteet maksullisuutta kohtaan ovat muuttumassa aiempaa positiivisemmiksi. Kiinnostavasta ja tarpeellisesta ollaan valmiita maksamaan myös verkossa", Pentikäinen toteaa.
Uudistuksen myötä Helsingin Sanomien verkkopalvelut HS.fi ja HS Digilehti yhdistyvät yhdeksi palveluksi. Jatkossa maksullista on Helsingin Sanomien sisällön lukeminen kaikissa kanavissa sekä säännöllinen, aktiivinen verkkojuttujen käyttö. HS.fi:ssä vieraileminen ja HS:n verkkojuttujen satunnainen lukeminen on jatkossakin maksutonta. Myös artikkeleiden jakaminen sosiaalisessa mediassa on yhä mahdollista ilman eri veloitusta.
Avoimen maksumuurin hinnoittelu ja artikkelien lukurajat tarkentuvat syksyn aikana. Myös uudistuksen tarkka ajankohta julkistetaan myöhemmin.
"Helsingin Sanomat tuo jatkossa verkkoon uutisten taustat, kiinnostavat ihmiset sekä Suomen ja maailman tapahtumien analyysit. Rakennamme uutissivuston, jota lukemalla ymmärtää entistä paremmin ympäröivää maailmaa", päätoimittaja Pentikäinen lupaa.
Päätoimittaja Pentikäinen ja kuluttajaliiketoiminnasta vastaava johtaja Petteri Putkiranta vastaavat lukijoiden kysymyksiin suorassa chatissa HS.fi:ssä kello 16 tänään. Chatin osoite on live.hs.fi.
Kysymyksiä voi lähettää myös sähköpostilla osoitteeseen uusi@hs.fi
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Ihmisoikeusjärjestö moittii Suomen poliisia
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- Kelluva uimala pyrkii nyt Töölönlahdelle
- Palaneen kumin haju täytti Tukholman mellakkalähiön
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita

- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"

- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko

- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa

- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"

- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Lasten väkivaltakuolemat vähentyneet Suomessa
- Autoilija jyräsi lenkillä olleen norjalaisen tähtihiihtäjän
- Pääkirjoitus: EU:n pitäisi nyt karsia verokilpailua
- Jarkko Niemiselle voitto
- 80-vuotias veteraanikiipeilijä kipusi Mount Everestin huipulle
- Sydänvaivoista kärsinyt Niklas Colliander lopettaa
- Suomessa ei uskota Ruotsin kaltaisiin lähiömellakoihin Video
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Obama nostaa pöydälle lennokki-iskut ja Guantanamon
- Turkistarhakiistan osapuolia kuullaan eduskunnassa
- Kelluva uimala pyrkii nyt Töölönlahdelle
- Näkökulma: Komissaarin voisi valita eurovaaleissa
- Eurovaaleihin haravoidaan ehdokkaita kiivaasti
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Palaneen kumin haju täytti Tukholman mellakkalähiön
- Ihmisoikeusjärjestö moittii Suomen poliisia
- Fakta: Näin poliisi käyttää voimaa Suomessa
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- Salomäki avasi seiväskautensa kärkituloksella
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Lasten väkivaltakuolemat vähentyneet Suomessa
- Näkökulma: Komissaarin voisi valita eurovaaleissa
- Eurovaaleihin haravoidaan ehdokkaita kiivaasti
- Ihmisoikeusjärjestö moittii Suomen poliisia
- Fakta: Näin poliisi käyttää voimaa Suomessa
- Fakta: Suomesta valitaan 13 meppiä
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Suomen paras kunta käynnistää yt-neuvottelut
- Mies kuoli työtapaturmassa Ylöjärvellä – putosi saksilavanosturilta
- Etene: Vanhempien oltava yksimielisiä ympärileikkauksesta
- Gabriella-risteilijän huolto venähti, tuhannet matkat peruttiin yllättäen
- Evira varoittaa verkossa myytävistä untuvikoista
- Suklaako syntinen?
- Evira: Pakasteet eivät erotu tilastoista
- Naisjohtajat yrittävät saada yritykset innostumaan nuorten kouluttamisesta
- Talvivaara juoksuttaa jälleen - lähtevä vesi kirkasta
- Yksinasuvien määrä kasvoi selvästi – ahtaimmin asutaan Uudellamaalla
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Hulluruoho voi aiheuttaa levottomuutta ja sekavuutta
- A-hepatiitin lähteeksi epäillään pakastettuja mansikoita
Urheilu
Yhden maalin RoPS-mies Greenhoff kuoli
Teemat
Kolumni: Enemmän lisäaineita ja kaukoruokaa, kiitos
Suosituimmat uutiset
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Ihmisoikeusjärjestö moittii Suomen poliisia
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- Kelluva uimala pyrkii nyt Töölönlahdelle
- Palaneen kumin haju täytti Tukholman mellakkalähiön
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Eurovaaleihin haravoidaan ehdokkaita kiivaasti
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
- Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti