HS:n ruuhkakartta näyttää liikenteen sujuvuuden koko maassa.
Hakunilan perhesurmaajalle 14 vuotta vankeutta
STT–HSVantaan käräjäoikeus on tuominnut perheenisän 14 vuoden vankeuteen perhesurmasta. Oikeuden mukaan Jarmo Martti Olavi Malinen, 50, murhasi vaimonsa ja 8- ja 5-vuotiaat lapsensa joulukuussa Vantaan Hakunilassa.
Teko tapahtui perhetapaamisen yhteydessä. Lasten saattajat olivat menneet ulos odottamaan lapsia ja vanhempia, joiden piti tulla myös ulos. Kun perhettä ei alkanut kuulua, saattajat menivät soittamaan ovikelloa ja huusivat postiluukusta asuntoon. Mies ei kuitenkaan avannut ovea. Puhelimeen hän sanoi, että oli tullut vähän ongelmia.
Käräjäoikeus piti tekoja murhina niiden raakuuden ja suunnitelmallisuuden takia. Tuomion mukaan mies oli aiemmin syksyllä luonnostellut testamenttia, jossa viittasi siihen, että koko perhe kuolee. Poliisin kiinnioton jälkeen mies oli sairaalahoidossa. Hän oli yrittänyt itsemurhaa perhesurman jälkeen.
Viisikymppinen mies vältti elinkautisen, koska mielentilatutkimuksen mukaan hän ei terveydentilansa vuoksi täysin ymmärtänyt täysin tekojaan. Oikeus arvioi myös, että tekoihin vaikuttivat vähäisessä määrin perheen ongelmat ja lasten huostaanotto.
–
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
- Suomi tuplaedustettuna nuorten yliopistojen maailmanlistalla
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Rahoitusvaje saattaa vaarantaa Kreikan lainaohjelman
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Tutkimus: Korkea leposyke ennustaa sydänriskejä
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Henrik Larsson teki paluun pelikentille
- Kerry yrittää saada Afganistanin luopumaan boikotista
- Suomi tuplaedustettuna nuorten yliopistojen maailmanlistalla
- Rahoitusvaje saattaa vaarantaa Kreikan lainaohjelman
- Oikeus hylkäsi Berlusconin valituksen
- Oppositio yhdistyi kuntauudistusta vastaan
- Lahti pelastui brasilialaisten maaleilla
- HJK voitti MyPan ja siirtyi takaisin liigakärkeen
- IFK Mariehamn tarjosi maalijuhlat ennätysyleisölle
- Työmaalla räjäytysonnettomuus Espoossa – "Tässä oli ainekset pahempaankin"
- Tuhoisa ammusvaraston räjähdys Venäjällä
- Suomen futisnaiset vaivoin tasapeliin Sveitsiä vastaan
- Interin maalikuningas uhkaili tuomaria puoliajalla
- TPS nujersi RoPS:n 2–1-voitolla
- VPS ja Honka tasapeliin
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Huawei-huhut nostivat Nokiaa Helsingin pörssissä
- Urpilainen: Kyproksen pakettiin ei tule muutoksia
- Ay-pomon kalmon etsintä hyytyi USA:ssa
- Putin: Ydinaseiden vähentäminen ei onnistu helpolla
- Suomi tuplaedustettuna nuorten yliopistojen maailmanlistalla
- Palonalku käynnisti evakuoinnin Vaasan keskussairaalassa
- Juhannusyöstä tulossa poutainen ja lämmin
- Kysely: Nuori ei halua ilmiantaa rattijuoppoja – "Kaveripiirin hyväksyntä tärkeää"
- Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
- Poliisi valvoo juhannuksena liivien käyttöä vesillä
- Metsämarjoja poimittiin viime vuonna 14 miljoonaa kiloa
- Huoltohallin tulipalo levitti myrkyllistä savua Joensuussa
- Puolet suomalaisista maksaisi lisää veroja
- Taksilla matkustaminen kallistuu heinäkuussa
- Selvitysryhmä vaatii kuntiin lisää lastensuojelun ammattilaisia
- Mistä saa vielä makkaraa? Entä kuohuviiniä? Lue HS:n juhannusmuistio
- Sinilevien myrkyllisyyden voi pian testata itse
- Suomalaistutkija kuoli liikenneonnettomuudessa Mongoliassa
- Katso koko maan pääteiden pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Näin tutkittiin
- Perussuomalaiset kansalaisten miinuslistan kärjessä
- Timo Soini empii euroehdokkuuttaan
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
Kotimaa
Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
Suosituimmat uutiset
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
- Suomi tuplaedustettuna nuorten yliopistojen maailmanlistalla
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Rahoitusvaje saattaa vaarantaa Kreikan lainaohjelman
- Työmaalla räjäytysonnettomuus Espoossa – "Tässä oli ainekset pahempaankin"
- Dolce ja Gabbana tuomittiin törkeästä veronkierrosta
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Tutkimus: Korkea leposyke ennustaa sydänriskejä
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Kaikki kiva on kielletty
- Ex-kosmonautti paljasti totuuden Juri Gagarinin kuolemasta
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Tavaratalo joutui noloon tilanteeseen – teepannu näyttää Hitleriltä



