HS:n ruuhkakartta näyttää liikenteen sujuvuuden koko maassa.
Harrastajien sääasemat kirittävät Ilmatieteen laitosta
Ilmatieteen laitos on saanut kovan kirittäjän harrastajista, jotka tarjoavat säätietoja internetissä.
Yhä useammat sääharrastajat ovat hankkineet käyttöönsä lähes ammattitason sääasemia ja ukkostutkia, joiden keräämät tiedot he välittävät reaaliajassa internetiin.
Monipuolisimmilla sivustoilla on yksityiskohtaisten säätietojen lisäksi sääkameran kuvaa ja sääennusteita.
Kukaan ei tiedä tarkkaan, paljonko Suomessa on yksityisiä sääasemia ja ukkostutkia. Internetiin tietonsa välittää satakunta asemaa. Uusia syntyy koko ajan ja vanhoja poistuu.
"Sääasema kertoo paikallisesta säästä keskimäärin kahden kilometrin alueella", sanoo sääharrastaja Juha Laiho.
"Moni ei ole yksityisiin asemiin törmännyt, koska emme ole osanneet pitää suurta meteliä siitä, että olemme täällä. Ihmiset ovat tottuneet etsimään tietoa Ilmatieteen laitokselta tai Forecalta."
Laiho ylläpitää sääaiheista FinWX-yhteisösivustoa. Sivuston yksi tarkoitus on helpottaa yksityisten sääasemien löytämistä. Siellä on myös harrastajien suosima keskustelufoorumi.
FinWX:ään on ilmoittautunut mukaan 72 yksityistä asemaa. Jäsenistöllä on kahdeksan ukkostutkaa. Lisäksi Laiho on kerännyt linkit muista löytämistään tutkista.
Toinen monipuolinen sääsivusto on Nordic Weathernetwork, jonka nettisivulla on tiedot yli 200 pohjoismaalaiselta yksityiseltä sääasemalta.
Vaikka yksityiset sääasemat eivät olisikaan suurelle yleisölle tuttuja, niin sitäkin tunnetumpia ovat harrastajien pystyttämät ukkostutkat.
Ukkostutka on laite, joka havaitsee salamaniskun aiheuttaman muutoksen sähkömagneettisessa kentässä. Se pystyy arvioimaan salamaniskun suunnan ja etäisyyden yleensä noin 300 kilometrin matkalla. Joskus havainto onnistutaan tekemään kauempaakin.
Käytännössä ukkostutka on antenni, joka on liitetty erilliseen laitteeseen tai tietokoneen lisäkorttiin.
Suomen tarkin salamatutkain on Ilmatieteen laitoksella. Se on asentanut ympäri maata yhdeksän anturia, joiden avulla pystytään laskemaan salamaniskun paikka jopa 300 metrin tarkkuudella.
Ilmatieteen laitos ei kuitenkaan julkaise salamatietojaan yleiseen käyttöön. Se myy palveluaan muun muassa verkko-operaattoreille ja energiayhtiöille sekä tapahtumajärjestäjille. Lisäksi tietoja hyödyntävät esimerkiksi ilmailu- ja pelastusviranomaiset.
Harrastajien ukkostutkat eivät ole niin tarkkoja laitteita kuin monesti luullaan. Sen huomaa helposti, kun vertaa eri tutkien tuloksia.
Tutka vaatii jatkuvaa sinnikästä kalibrointia, jossa sen antamaa tietoa verrataan johonkin luotettavaan salamointitietoon.
"Salamatutkan tietoa ei tule pitää absoluuttisena totuutena. Tutkasta saa vain niin tarkan kuin asennusympäristö ja operaattorin jaksaminen antaa myöten", sanoo Juha Laiho.
Laihon mukaan salamatutkan saa näyttämään jotenkin uskottavasti noin 1,5 vuoden kalibroinnin jälkeen.
"Kalibroinnissa pitää olla mukana hullua älyä ja tarkkuutta. Vaikka siinä välillä turhautuu, niin hetken päästä ajattelee, että jumankauta, minä en kyllä jätä tätä tähän. Ja sitten sen aloittaa uudelleen."
Lisätietoja sääasemista ja ukkostutkista:
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Tietyömaalla räjäytysonnettomuus Espoon Kauklahdessa
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Nuori mies kuoli pudottuaan parvekkeelta Espoossa
- Hiihtäjä Lallukan dopingepäily kaatui
- Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Tutkimus: Korkea leposyke ennustaa sydänriskejä
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Lastensuojeluun yli 50 parannusehdotusta Video
- Iranilaiset juhlivat pääsyä jalkapallon MM-kisoihin
- Juhannusyöstä tulossa poutainen ja lämmin
- Blogi: Silkkihanipööt saivat toisensa suorassa lähetyksessä
- Stubb: Turkin EU-neuvottelujen jatkuttava poliisin toimista huolimatta
- Kysely: Nuori ei halua ilmiantaa rattijuoppoja – "Kaveripiirin hyväksyntä tärkeää"
- Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
- Hiihtäjä Lallukan dopingepäily kaatui
- Tietyömaalla räjäytysonnettomuus Espoon Kauklahdessa
- Taleban: Neuvottelut USA:n kanssa alkavat huomenna
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Poliisi valvoo juhannuksena liivien käyttöä vesillä
- Obama Berliinissä: Ydinaseita vähennettävä kolmanneksella
- Kysely: Suomalaiset ostaisivat mieluiten aurinkosähköä
- Sauri väläyttää Helsinkiin kännyköiden ekolatauspisteitä
- Obama: Eurooppa pysyy Yhdysvaltain vapauden ja turvallisuuden kulmakivenä
- Aamulehti siirtyy tabloid-kokoon
- Metsämarjoja poimittiin viime vuonna 14 miljoonaa kiloa
- Puolustusministeriön viestintäjohtajaksi Max Arhippainen – ministeriö kiistää puoluetaustan vaikutuksen
- Ruotsin valtio vähensi omistustaan Nordeassa
- Juhannusyöstä tulossa poutainen ja lämmin
- Kysely: Nuori ei halua ilmiantaa rattijuoppoja – "Kaveripiirin hyväksyntä tärkeää"
- Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
- Poliisi valvoo juhannuksena liivien käyttöä vesillä
- Metsämarjoja poimittiin viime vuonna 14 miljoonaa kiloa
- Huoltohallin tulipalo levitti myrkyllistä savua Joensuussa
- Puolet suomalaisista maksaisi lisää veroja
- Taksilla matkustaminen kallistuu heinäkuussa
- Selvitysryhmä vaatii kuntiin lisää lastensuojelun ammattilaisia
- Mistä saa vielä makkaraa? Entä kuohuviiniä? Lue HS:n juhannusmuistio
- Sinilevien myrkyllisyyden voi pian testata itse
- Suomalaistutkija kuoli liikenneonnettomuudessa Mongoliassa
- Katso koko maan pääteiden pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Näin tutkittiin
- Perussuomalaiset kansalaisten miinuslistan kärjessä
- Timo Soini empii euroehdokkuuttaan
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- Veikkaus: Lottokupongit voi palauttaa vastedes myöhemmin
Kotimaa
Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
Kaupunki
Tietyömaalla räjäytysonnettomuus Espoon Kauklahdessa
Suosituimmat uutiset
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Tietyömaalla räjäytysonnettomuus Espoon Kauklahdessa
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Nuori mies kuoli pudottuaan parvekkeelta Espoossa
- Hiihtäjä Lallukan dopingepäily kaatui
- Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- Puolet suomalaisista maksaisi lisää veroja
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Tutkimus: Korkea leposyke ennustaa sydänriskejä
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Kaikki kiva on kielletty
- Masennus voidaan pian leikata aivoista pois
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Tavaratalo joutui noloon tilanteeseen – teepannu näyttää Hitleriltä



