HJK:lla piti tällä kaudella olla kasassa kaikkein aikojen joukkue. Paperilla onkin.
Helle kuormittaa etenkin kesätyöntekijöitä
STTKuumassa työskentely kuormittaa etenkin kesätyöntekijöitä ja yksin työskenteleviä. Esimerkiksi rakennusalalla itsenäisesti työtä tekevät eivät aina noudata ohjeistuksia, sanoo Työterveyslaitoksen erikoistutkija Riitta Simonen. Kesätyöntekijöiltä taas puuttuu tietoa lämmön vaikutuksista omaan toimintakykyyn.
"Heitä pitää opettaa suojautumaan liialliselta lämmöltä, sillä näitä asioita ei opeteta koulussa."
Simosen mukaan helteeseen osataan työpaikoilla varautua kohtuullisen hyvin. Etenkin laitoskeittiöissä, pesuloissa ja leipomoissa on opittu suojautumaan kuuman työn riskeiltä.
Työnantajan on huolehdittava työn tauotuksesta, jos työpaikan lämpötila ilmastoinnista huolimatta ylittää 28 astetta. Tällöin työntekijän on siirryttävä välillä viileämpään tilaan ja juotava riittävästi. Nesteytyksestä huolehtiminen on tärkeää, sillä kuivuminen nostaa sisäelinten lämpötiloja ja lisää äkillisten lämpösairauksien riskiä. Äkillinen sekavuus ja tajuttomuus voivat aiheuttaa tapaturman.
"Tapaturma-alttiissa työssä kannattaa tarkkailla työkaveria. Nestevajeen ensimmäinen oire voi olla ärtyisyys."
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Tapulikaupungissa katkaistiin katujengin syntyminen
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Levottomuudet jatkuivat lievinä Tukholman luoteisosassa
- Suomen suurlähettiläs tapasi Jemenin presidentin
- Nigeria vapauttaa terrorismista epäiltyjä vankeja
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Pyöräilijä kuoli Turun keskustassa rekan alle
- Sarjamurhat tunnustaneen tuomioista kaksi purettiin Ruotsissa
- Homoliitot hyväksyvä laki eteni Britanniassa
- Ohikulkijat pelastivat joutsenen Runeberginkadulta
- Harmaa talous kukkii palvelualalla
- Apple-johtaja puolusti verojärjestelyjä senaatin kuulustelussa
- Näin tornadot syntyvät Video
- Iran kielsi ex-presidenttiä asettumasta ehdolle
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Talvivaarassa valui rautapitoista vettä – värjäsi joen oranssiksi
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Israel ja Syyria tulitaistelussa Golanilla – Israel varoitti seurauksista
- Maaliyhtiön johtaja: Mätäjoen vuoto äärettömän surkea tapahtuma
- Myrkkyviinaa venäläisille myyneet 90 vuodeksi vankeuteen Turkissa
- Pyöräilijä kuoli Turun keskustassa rekan alle
- Harmaa talous kukkii palvelualalla
- Talvivaarassa valui rautapitoista vettä – värjäsi joen oranssiksi
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Hurjastelijoiden sakkoja hankala periä jälkikäteen ulkomailta
- Poliisiylijohtaja Paaterolle kävisi sakkojen maksaminen kortilla
- Työnantajat vihjailevat rekrytointifirmoille ikätoiveita
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Naisen epäillään pitäneen miestä vankina yli kuukauden
- Puolen miljardin Apotti-hanke sai uuden vetäjän
- Suomessa EU:n puhtaimpia uimavesiä
- Eva: Kaavoitus pantava täysremonttiin
- Kuluttaja-asiamies: Wc-paperia markkinoitiin aggressiivisesti
- Valtaosa työsyrjinnästä jää piiloon
- Tuomioja sai kunniatohtorin arvon Gazassa
- Tutkijat vaativat yliopistoja päivittämään turvaohjeensa
- Blogi: Suklaako syntinen?
- Kaksosvauvansa surmannut äiti mielentilatutkimukseen
- HS pyytää esimerkkejä turhista säännöistä ja määräyksistä
- Säädöksiä on kirjoitettu jo 42 hyllymetriä
Teemat
Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
Suosituimmat uutiset
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- Pyöräilijä kuoli Turun keskustassa rekan alle
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Tapulikaupungissa katkaistiin katujengin syntyminen
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Putkiremontti, jossa kaikki meni pieleen
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Lääkäri: Nuoret naiset keräävät pulloja ostaakseen ehkäisyä
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti





