Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Helsingin edustan merenpohja on paikoin huolestuttavan hapetonta

 |   | 
 
STT–HS
Aino Huhtaniemi / Lehtikuva
Merentutkimusalus Muikku tutki Helsingin edustan merialueen pohjaa elokuussa.
Merentutkimusalus Muikku tutki Helsingin edustan merialueen pohjaa elokuussa.

Helsingin edustalla on huolestuttavan paljon hapettomia merenpohjan alueita. Asia kävi ilmi tutkimusalus Muikun kahden viikon mittaisella matkalla, jonka aikana veden happipitoisuutta tutkittiin noin 50 mittauspisteessä. Tutkituista näytepisteistä noin 40 prosentissa pohjan tila on huolestuttavan heikko.

Hapettomia pohja-alueita on etenkin Helsingin niemen länsipuolen matalilla alueilla sekä eteläisillä syvänteillä.

Normaalitilanteessa merenpohja sitoo ravinteita. Kun pohja muuttuu hapettomaksi, ravinteiden vuo kääntyy vastakkaiseksi ja ravinteita vapautuu, mikä heikentää merialueen tilaa entisestään.

Tutkimusaluksella tehtyä happikartoitusta johtaneen Helsingin ympäristökeskuksen tutkijan Emil Vahteran mukaan merenpohjan yleinen tila Helsingin edustalla on kohtalainen.

Muikku palasi mittausmatkaltaan perjantaina.

Muikku lähtee tutkimaan Turun edustan merenpohjan tilannetta kuun lopulla.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi


Uutiset

25.5.2013