Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Helsingin poliisi käyttää eniten voimaa

 |   | 
 
Touko Hujanen / HS
Vanhempi konstaapeli Mika Pirttinen ja 10-vuotias poliisikoira Simo-Petteri.
Vanhempi konstaapeli Mika Pirttinen ja 10-vuotias poliisikoira Simo-Petteri.

Poliisi joutuu Helsingissä turvautumaan voimatoimiin useammin kuin muualla maassa. Pääkaupungissa poliisi tarttuu etälamauttimeen, aseeseen tai pippurisumuttimeen keskimääräistä enemmän. Hälytystehtäviäkin on suhteessa enemmän kuin pienemmillä paikkakunnilla.

Tiedot käyvät ilmi hätäkeskusten tilastoista.

Poliisin toimintakulttuuri on samanlaista joka puolella, sanoo komisario Ismo Juvonen Helsingin poliisista. Syynä eroihin on pikemminkin asiakaskunta.

Samaa mieltä on poliisijohtaja Seppo Kolehmainen. Hänen mukaansa pääkaupungin suurkaupunkimaisuus ja vilkas yöelämä näkyvät poliisin tehtävissä. Helsingissä toimivat myös kovimmat rikolliset.

Pienellä paikkakunnalla poliisi tuntee ihmiset, ja tilanne kärjistyy harvoin fyysiseksi.

Tilastoja voivat vääristää poliisien erilaiset käytännöt kirjata voimakäyttötilanteita. Helsingissä ne kirjataan tarkemmin kuin esimerkiksi Pirkanmaalla, joka näyttää tilastojen valossa rauhalliselta.

Perinteinen voimaväline, pamppu, on väistymässä uusien keinojen tieltä. Silti pelkkä teleskooppipampun avaaminen riittää usein rauhoittamaan tilanteen.

Lue lisää aiheesta torstain Helsingin Sanomista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi


Uutiset

22.5.2013