Helsingin Sanomat kysyy lukijoiltaan, mikä on tämän vuosituhannen paras kotimainen romaani. Myös HS:n kriitikot listaavat omat suosikkinsa. Nousevatko samat teokset kärkeen? Onko dekkarilla mahdollisuuksia? Osallistu äänestämällä korkeintaan viittä suosikkiasi.
Helsinki ja Espoo tuomitsevat Länsimetron alipalkkaukset
Länsimetron työmaalla työskentelevien louheenkuljettajien alipalkkauskiista aiotaan selvittää nopeasti. Helsingin ja Espoon kaupunginhallituksien edustajat kertovat keskustelevansa Länsimetro Oy:n kanssa vielä torstain aikana.
Helsingin Sanomien tietojen mukaan Länsimetron työmaalla Espoossa rikotaan järjestelmällisesti työehtosopimuksia. Parikymmentä kuljettajaa on jäänyt ilman työehtosopimuksen mukaisia lisiä ja ylityökorvauksia.
Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Rautava (kok) kertoo Helsingin Sanomille tuomitsevansa alipalkkauksen ankarasti.
"Ensinnäkin täytyy todeta, että tämä on täysin väärin ja Helsingin kaupungin politiikkaa vastaan. Yritysten, jotka tekevät töitä kaupungille, on noudatettava työehtosopimuksia ja maksettava lakisääteiset lisät", Rautava kertoo.
Helsingin kaupunginhallitus aikoo Rautavan mukaan pyytää palkkauksista selvitystä. Länsimetro Oy:n toimitusjohtajan Matti Kokkisen kanssa Rautava ei ollut ehtinyt vielä käydä aamulla neuvotteluja.
Länsimetro Oy:n toiminta ei ole ollut Rautavan mielestä täysin asianmukaista
"Olen lukenut asiasta vasta Helsingin Sanomista. Jos tiedot pitävät paikkansa, on Helsingin kaupungin linja se, että asiaan olisi pitänyt puuttua välittömästi", Rautava kertoo.
Rautavan mukaan ongelmia on myös lainsäädännössä, joka kieltää verottajaa ilmoittamasta kaupungille yritysten verotuksellisista ongelmista.
"Eduskunnan tulisi puuttua asiaan nopeasti, sillä se helpottaisi harmaan talouden seurantaa."
Rautavan mukaan on kuitenkin hyvä, että louheenkuljettajien alipalkkausasia on nyt tullut julkisuudessa ilmi.
Espoon kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Sirpa Hertell (vihr) kertoo kutsuvansa Länsimetro Oy:n toimitusjohtajan Matti Kokkisen ja yhtiön hallituksen seuraavaan konsernijaoston kokoukseen, joka järjestetään syyskuun alussa.
Hertellin mukaan on valitettavaa, ettei Kokkinen ole selvittänyt asiaa, vaikka tämä sai tietää alipalkkauksista jo kesäkuussa.
"Vielä raskauttavamman tästä tekee se, että Espoon kaupunki on juuri tehnyt harmaan talouden toimintaohjelman. Olemme selkeästi edellyttäneet ohjelmassa nollatoleranssia. Toimitusjohtaja on ylenkatsonut meidän antamaamme ohjeistusta", Hertell kertoo.
Helsingin Sanomien tietojen mukaan aliurakoitsijat ovat palkanneet palkkasaataviaan hakeneiden kuljettajien tilalle uusia työntekijöitä, jotka eivät kuulu liittoon. Hertellin mielestä ei ole hyväksyttävää, että kaupungin omistaman yhtiön aliurakoitsija ei salli ammattiliittoon kuulumista.
"Meidän sopimuksissamme edellytetään työsopimuslain noudattamista ja veromaksujen maksamista. Vastuusta ei voi vetäytyä."
Kunnat ovat käyttäneet rakennustöissään viime vuosina yhä enemmän urakoitsijoita. Hertellin mukaan Espoolla ei ole tällä hetkellä tarpeeksi resursseja valvoa urakoitsijoiden toimia. Hän aikoo ehdottaa, että valvontaan saataisiin seuraavissa budjettineuvotteluissa lisää rahaa.
Hertell kertoo ottavansa yhteyttä Länsimetro Oy:n toimitusjohtajaan vielä torstaiaamun aikana.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ihmisoikeusjärjestö moittii Suomen poliisia
- Nuorukainen taltutti bussisolvaajan äidin ohjeilla Video
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Ihmisoikeusjärjestö moittii Suomen poliisia
- Fakta: Näin poliisi käyttää voimaa Suomessa
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- Salomäki avasi seiväskautensa kärkituloksella
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- EU eteni veronkierron torjunnassa
- Blogi: Täydellisten synttärikutsujen resepti
- Britannia tuki vankilentoja luultua enemmän
- IAEA: Iran laajentaa tuntuvasti ydinohjelmaansa
- Yhden maalin RoPS-mies Greenhoff kuoli
- Miestä heitettiin kivellä väkivallan vastaisessa mielenosoituksessa Tukholmassa
- Vatikaanissa paljastui kuusi rahanpesuepäilyä
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- EU virittää energian sisämarkkinoita – kilpailun toivotaan hillitsevän hintoja
- Kokoomuksen ehdokkuutta hakeva Juhani Tamminen oli ennen keskustalainen
- Suomen paras kunta käynnistää yt-neuvottelut
- Lappeenranta muuttui rakennustyömaaksi Video
- Kolme ihmistä sairaalaan myrkyllisistä pakastevihanneksista Video
- Jordania hakee huomiota pakolaistaakalleen
- Airbnb haluaa New Yorkin muuttavan vuokrauslakejaan
- Ihmisoikeusjärjestö moittii Suomen poliisia
- Fakta: Näin poliisi käyttää voimaa Suomessa
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Suomen paras kunta käynnistää yt-neuvottelut
- Mies kuoli työtapaturmassa Ylöjärvellä – putosi saksilavanosturilta
- Etene: Vanhempien oltava yksimielisiä ympärileikkauksesta
- Gabriella-risteilijän huolto venähti, tuhannet matkat peruttiin yllättäen
- Evira varoittaa verkossa myytävistä untuvikoista
- Suklaako syntinen?
- Evira: Pakasteet eivät erotu tilastoista
- Naisjohtajat yrittävät saada yritykset innostumaan nuorten kouluttamisesta
- Talvivaara juoksuttaa jälleen - lähtevä vesi kirkasta
- Yksinasuvien määrä kasvoi selvästi – ahtaimmin asutaan Uudellamaalla
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Hulluruoho voi aiheuttaa levottomuutta ja sekavuutta
- A-hepatiitin lähteeksi epäillään pakastettuja mansikoita
- Haloo Helsinki! heitti katukeikan Helsingin keskustassa
- Huoltoasemat taistelevat autokansan suosiosta
- Talvivaara selvittää purkuveden rautaongelmia
- Kokoomus on lahjoittajien suosikki
Urheilu
Yhden maalin RoPS-mies Greenhoff kuoli
Teemat
Kolumni: Enemmän lisäaineita ja kaukoruokaa, kiitos
Suosituimmat uutiset
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ihmisoikeusjärjestö moittii Suomen poliisia
- Nuorukainen taltutti bussisolvaajan äidin ohjeilla Video
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
- Miestä heitettiin kivellä väkivallan vastaisessa mielenosoituksessa Tukholmassa
- Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa





