Hyvä seuraava tasavallan presidentti
Hyvä herra tai rouva seuraava tasavallan presidentti - kumpi nyt sitten oletkin. Haluaisin esitellä sinulle pari kaveria. En kyllä tiedä heidän nimiään, vaikka viime vuoden aikana näin heidät melkein joka päivä.
Katsokaas hyvä presidentti, asuin viime vuoden Oxfordissa, Englannissa. Nämä kaksi kaveria viettivät päivänsä Summertownin kaupunginosan Tesco Express -kaupan edessä - sen joka on auki yhteentoista asti joka ilta. Yksi oli iso, tukeva ja parrakas, toinen oli pienempi, laihempi ja vähemmän partainen. He olivat asunnottomia ja he myivät Big Issue -lehteä tienatakseen rahaa. Asunnottomat ostavat lehden kustantajalta yhdellä punnalla ja myyvät sitä kadulla kahdella punnalla.
Hyvä presidentti, he tulivat mieleen, kun edeltäjäsi piti juuri viimeisen uuden vuoden puheensa ja puhui eriarvoisuuden kasvusta. Siitähän te kaikki puhutte, te presidenttiehdokkaat. Poliittisista näkemyksistä viis, te olette suloisesti yhtä mieltä siitä, että ainakin nyt nuorten vieraantumiselle pitäisi jotain tehdä. Mutta ei se puhe tunnu mitään auttavan. Presidentin sanotaan olevan mielipidejohtaja. Eli kun presidentti jotain sanoo, sitä kuunnellaan. Mietin vain, että onkohan se enää niin?
Jos Britanniassa viettää vähänkään pidemmin aikaa, ymmärtää että se on yhä luokkayhteiskunta. Summertown, jossa kaverukset Big Issue -lehteä myivät, on hyvin keskiluokkainen kaupunginosa. Siellä on rivitaloja, omakotitaloja, viinikauppoja ja varakkaita ihmisiä. Näistä kahdesta kaveruksesta pidettiin. Ihmiset juttelivat heidän kanssaan ja antoivat heille rahaa, syötävää ja villapaidat, kun ilma kylmeni. Sää kuin sää, kaverukset olivat aina kohteliaita, kantoivat vanhojen rouvien ostoksia ja juttelivat ohikulkijoiden kanssa. Toki he välillä kävivät Tescossa ostamassa sitä kaikkein halvinta siideriä, jota myydään kolmen vartin pullossa, ja kävivät juomassa nurkan takana. Mutta sillä ei ollut mitään väliä. Heitä autettiin, koska he tarvitsivat apua ja he pyysivät sitä.
Hyvä presidentti, olen ymmärtänyt, että meillä täällä Suomessa ei eletä luokkayhteiskunnassa. Sen sijaan meillä on kuulemma hyvinvointiyhteiskunta. Mietin vain, että onkohan se enää niin? Kun nykyinen presidentti puhuu eriarvoisuudesta, eikö se tarkoita juuri sitä, että Suomestakin on tulossa - ainakin taloudellisesti - luokkayhteiskunta? Minua huolestuttaa, että vaikka niin olisi tapahtumassa, meiltä näyttää kuitenkin puuttuvan brittiläiseen luokkayhteiskuntaan kuuluva ajatus, että hyväosaiset auttavat niitä, joilla on vähemmän.
Siksi mietin, hyvä herra tai rouva presidentti, että josko ensi uutena vuotena sen sijaan, että pidätte puheen, lähtisitte kävelylle kaupungille. Tiedän, että tasavallan presidentti ei juurikaan Helsingin kaduilla ehdi kävellä. Mutta mitä jos tekisitte kuitenkin kierroksen pääkaupungissanne? Ja kun siellä kierroksella vastaan tulee ihminen joka kerjää rahaa, niin mitä jos antaisitte, vaikka euron tai pari? Ihan vain siksi, että siinä on ihminen, joka on oikeasti eriarvoinen kuin te, tasavallan presidentti.
Kirjoittaja on Helsingin Sanomien sosiaalisen ja digitaalisen median tuottaja.
twitter.com/jussiahlroth
fafebook.com/jussiahlrothHS
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Muuta suosittua
Uutisia artikkelin aihepiiristä
Kotimaa
Hyvinkään ampumisten kuolonuhrit olivat ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
Talous
IMF-johtaja: Kreikkalaisten turha odottaa sääliä
Urheilu
Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri vie IAAF:n oikeuteen
Kulttuuri
Päivän menotärppi: Wildlife Helsinki -festivaali Tavastialla ja Mbarissa
Luetuimmat juuri nyt
- Hyvinkään ampumisten kuolonuhrit olivat ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Sisäministeri Räsäsen lasten tuttavia joutui ammuskelun uhreiksi
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Hyvinkään ampumatapauksen uhrit nuoria miehiä ja naisia
- Silminnäkijät luulivat ammuskelua ensin raketeiksi
- IMF-johtaja: Kreikkalaisten turha odottaa sääliä
- Yle: Presidentti Niinistö kannattaa eutanasiaa
- Hyvinkään ampumisten kuolonuhrit olivat ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Intian rikkain perhe avasi kohukotinsa ovet Vanity Fairille
- Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri vie IAAF:n oikeuteen
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Naisautoilija törmäsi lapseen suojatiellä nyt Alavudella
- Hyvinkään ampumatapauksen uhrit nuoria miehiä ja naisia
- Espanjan euroviisuedustajaa pyydettiin välttämään viisuvoittoa
- Paavin hovimestaria epäillään Vatikaanin tietovuodosta
- Hyvinkään ampumisten kuolonuhrit olivat ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Suklaa-allergia onkin torakka-allergiaa
- Espanjan euroviisuedustajaa pyydettiin välttämään viisuvoittoa
- Jo neljäs outo lapsen yliajon yritys Kanta-Hämeessä
- Kummolalla ja Harkimolla riita Hartwall-Areenan aitioista
- Nainen törmännyt jo kolmasti lapseen ja poistunut paikalta
- Ruotsin prinsessa Estelle kastettiin – katso kuvat
- MM-jääkiekon otteluohjelma ja tulokset
- Nuori nainen raiskattiin Elielinaukiolla keskellä Helsinkiä
- Ruotsalaislehti: Suomi pelasti MM-bileet
- Hyvinkään ampumisten kuolonuhrit olivat ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Kolumni: "Annatko?"
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Leijonien lääkäri osti tyhjäksi koko hampurilaisravintolan
- Superkuu valaisi Suomen yötaivaan – katso kuvat
Uutiset
- Hyvinkään ampumisten kuolonuhrit olivat ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Latvala kiristi sekunnin päähän Loebistä
- Iranilla uraania viiteen ydinpommiin
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Sisäministeri Räsäsen lasten tuttavia joutui ammuskelun uhreiksi
- Britannia kaavailee rajoituksia maahanmuuttoon Kreikan takia
- Suomalaisuimarit napsivat neljä välieräpaikkaa EM-kilpailuissa
- Yle: Presidentti Niinistö kannattaa eutanasiaa
- Kaksi miestä Espoossa murhannut sai elinkautisen
- Presidentti Niinistö esitti Ylessä osanottonsa Hyvinkään tapahtumista
- Urpilainen lähetti surunvalittelut Hyvinkään uhrien omaisille
- Hyvinkään ampuminen nousi otsikoihin ulkomailla
- Hyvinkään kirkossa suruhartaus illalla
- Hyvinkään ampumatapauksen uhrit nuoria miehiä ja naisia
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Silminnäkijät luulivat ammuskelua ensin raketeiksi
- Fifa jakaa 75 miljoonaa euroa loukkaantuneiden seuroille
- IMF-johtaja: Kreikkalaisten turha odottaa sääliä
- Kolumni: Koeta olla vähän kiltimpi
- Lionel Messin uskomaton kausi numeroina
- Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri vie IAAF:n oikeuteen
- New Jerseyn tulokas tuikkasi elämänsä tärkeimmän maalin
- Pep Guardiola sai läksiäislahjaksi vielä yhden pokaalin
- Ampumispaikan naapurissa asuva heräsi neljään laukauksen ääneen
- Kevitsan kaivoksen päästöt yli luparajan
- Ensimmäiset lääkkeitä määräävät hoitajat pian töihin
- Kaavailtu kuittipakko harmaan talouden kitkemiseksi on valvojaa vailla
- Valtio maksoi VR:n johtajalle eniten
- Päivän menotärppi: Wildlife Helsinki -festivaali Tavastialla ja Mbarissa
- Yksi kuoli rivitalon tulipalossa Ruskolla
- Hyvinkään ampumisten kuolonuhrit olivat ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Sisäministeri Räsäsen lasten tuttavia joutui ammuskelun uhreiksi
- Yle: Presidentti Niinistö kannattaa eutanasiaa
- Kaksi miestä Espoossa murhannut sai elinkautisen
- Presidentti Niinistö esitti Ylessä osanottonsa Hyvinkään tapahtumista
- Urpilainen lähetti surunvalittelut Hyvinkään uhrien omaisille
- Hyvinkään ampuminen nousi otsikoihin ulkomailla
- Hyvinkään kirkossa suruhartaus illalla
- Hyvinkään ampumatapauksen uhrit nuoria miehiä ja naisia
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Silminnäkijät luulivat ammuskelua ensin raketeiksi
- Kolumni: Koeta olla vähän kiltimpi
- Ampumispaikan naapurissa asuva heräsi neljään laukauksen ääneen
- Kevitsan kaivoksen päästöt yli luparajan
- Ensimmäiset lääkkeitä määräävät hoitajat pian töihin
- Yksi kuoli rivitalon tulipalossa Ruskolla
- Kaksi kuoli omakotitalon tulipalossa Kuopiossa
- Kolme loukkaantui henkilöauton ja kuorma-auton kolarissa Oulussa
- Oikaisut: Hyljesafarioppaan nimi on Bengt Granberg
- Ihmiskauppaepäily siivousfirmoissa siirtyy syyteharkintaan
- Jorma Uotiselle professorin arvonimi
- Naisautoilija törmäsi lapseen suojatiellä nyt Alavudella
- Tuomikapituli kuulee kirkkoherraa blogikirjoituksesta
- Vankeutta poliisin virkarikosvyyhteen liittyvästä huumejutusta
- Ilmastonmuutos lisää Tapani-myrskyn kaltaisia tuhoisia rajuilmoja
- Poliisi yhä ymmällään lapsiin törmääjän tutkimuksissa
- Betoniautot saartoivat rattijuopon pysäkille Ylöjärvellä
- Puolustusvoimien palvelukeskus menossa Kouvolaan tai Joensuuhun
- Ruoka ja Oma elämä uudistuivat, Työelämä aloittaa




