HS:n ruuhkakartta näyttää liikenteen sujuvuuden koko maassa.
Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
HS–STTHyvinkää/Helsinki. Helsingin Sanomien tietojen mukaan Hyvinkään epäilty ampuja tunsi ainakin yhden uhreistaan ennalta. Kyseessä on 19-vuotias mies, joka kuoli lauantaina Töölön sairaalassa.
Perjantaina 18-vuotias epäilty ampuja vietti iltapäivällä aikaa kaverinsa luona. Poikaporukka joi olutta ja lähti kävelemään baariin. Matkalla tuli jotakin riitaa, mutta porukka kuitenkin jatkoi yhdessä pubiin.
Sekä epäilty että tämän ystävät ovat vahvistaneet asian poliisille.
Jossain vaiheessa mies lähti kotiinsa, kun muut jäivät vielä istumaan iltaa.
Sitten tapahtui jotakin käsittämätöntä.
Mies otti lukitusta asekaapista kolme asetta. Mukaansa hän otti hirvikiväärin ja pienoiskiväärin. Kolmannen aseen hän kätki kodin lähelle.
Tutkinnanjohtaja Mika Ihaksisen mukaan 18-vuotias hyvinkääläinen mies ei ole perustellut taustoja sille, mikä on ajanut hänet ampumiseen.
Ihaksisen mukaan tässä vaiheessa puhutteluja ei näytä siltä, että teon taustalla vaikuttaisi jokin ryhmittymä.
Viimeöinen ampumavälikohtaus Hyvinkään ydinkeskustassa vaati toisen kuolonuhrin lauantaiaamuna. 19-vuotias mies kuoli ampumisessa saamiinsa vammoihin sairaalassa.
Toinen ampujan uhreista, 18-vuotias hyvinkääläinen nainen kuoli tapahtumapaikalle viime yönä. Seitsemän on haavoittunut, joista yksi on kriittisessä tilassa.
Molemmat kuolonuhrit olivat Hyrian ammattioppilaitoksen opiskelijoita. Molempien oli määrä valmistua tänä keväänä. Toinen heistä oli myös pesäpallojoukkue Tahkon pelaaja.
Poliisi otti 18-vuotiaan hyvinkääläismiehen kiinni epäiltynä ammuskeluista hieman ennen aamukahdeksaa maastosta Jokelantien varresta parin kilometrin päässä Hyvinkään keskustasta. Mies ei tehnyt kiinni otettaessa vastarintaa.
Välikohtaus sai alkunsa kaupungin ydinkeskustassa Uudenmaankadulla lähellä rautatieasemaa noin kymmentä vaille kaksi yöllä. Ampuja avasi tulen ravintola Amarillon, S-marketin ja Level 5 -ravintolan eteen Uudenmaankatu 2:n kohdalla sijaitsevan matalan liikerakennuksen katolta.
Poliisin mukaan ampujalla oli pienoiskivääri sekä isokaliiberinen kivääri. Hänellä ei ollut lupaa aseisiin, jotka hän oli poliisin mukaan saanut lähipiiriltään. Aseet olivat asianmukaisesti lukittuina. Epäillyn asuinpaikan läheltä maastosta on löytynyt lisäksi yksi ase lisää. Miehen rikostausta on poliisin mukaan "lähes puhdas".
Poliisi tuli paikalle minuutissa, kertoi ylikomisario Timo Leppälä poliisin tiedotustilaisuudessa lauantaiaamuna. Kaikkiaan operaatioon osallistui noin 50 poliisia, mukaan lukien Karhu-ryhmä.
Maastopukuun pukeutunut mies oli paennut ampumisen jälkeen juosten Jokelankadun suuntaan. Tapaukseen liittyy todennäköisesti kirkkaansininen Toyota Hiace -pakettiauto sekä skootteri, joista poliisi pyytää havaintoja. Poliisin mukaan on mahdollista, että tapaukseen liittyy myös muita tekijöitä.
Seitsemästä haavoittuneesta yksi on kriittisessä tilassa. Hän on naispuolinen 23-vuotias poliisi, joka haavoittui alavartaloon.
Kaikki haavoittuneet ovat nuoria aikuisia, 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa syntyneitä. Heistä suurin osa on poliisin mukaan kotoisin Hyvinkäältä.
Mahdollisista ampujaan liittyvistä havainnoista pyydetään ilmoittamaan hätänumeroon 112.
Hyvinkään aluesairaalan yhteyteen on perustettu kriisikeskus, jonne henkistä tukea tarvitsevat voivat ottaa yhteyttä. Kriisikeskuksen puhelinnumerot ovat 019 415 550 ja 019 419 551.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
- Lehti: Microsoft halusi ostaa Nokian laitebisneksen
- Suomi tuplaedustettuna nuorten yliopistojen maailmanlistalla
- Kiina kamppailee saasteita vastaan kuolemanrangaistuksilla
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Tutkimus: Korkea leposyke ennustaa sydänriskejä
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Lehti: Microsoft halusi ostaa Nokian laitebisneksen
- Brasilian protestit synnyttäneet hinnankorotukset perutaan
- Kiina kamppailee saasteita vastaan kuolemanrangaistuksilla
- Henrik Larsson teki paluun pelikentille
- Kerry yrittää saada Afganistania luopumaan boikotista
- Suomi tuplaedustettuna nuorten yliopistojen maailmanlistalla
- Rahoitusvaje saattaa vaarantaa Kreikan lainaohjelman
- Oikeus hylkäsi Berlusconin valituksen
- Oppositio yhdistyi kuntauudistusta vastaan
- Lahti pelastui brasilialaisten maaleilla
- HJK voitti MyPan ja siirtyi takaisin liigakärkeen
- IFK Mariehamn tarjosi maalijuhlat ennätysyleisölle
- Työmaalla räjäytysonnettomuus Espoossa – "Tässä oli ainekset pahempaankin"
- Tuhoisa ammusvaraston räjähdys Venäjällä
- Suomen futisnaiset vaivoin tasapeliin Sveitsiä vastaan
- Interin maalikuningas uhkaili tuomaria puoliajalla
- TPS nujersi RoPS:n 2–1-voitolla
- VPS ja Honka tasapeliin
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Huawei-huhut nostivat Nokiaa Helsingin pörssissä
- Hyvinkään käräjäoikeuden raiskaustuomiosta
- Suomi tuplaedustettuna nuorten yliopistojen maailmanlistalla
- Palonalku käynnisti evakuoinnin Vaasan keskussairaalassa
- Juhannusyöstä tulossa poutainen ja lämmin
- Kysely: Nuori ei halua ilmiantaa rattijuoppoja – "Kaveripiirin hyväksyntä tärkeää"
- Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
- Poliisi valvoo juhannuksena liivien käyttöä vesillä
- Metsämarjoja poimittiin viime vuonna 14 miljoonaa kiloa
- Huoltohallin tulipalo levitti myrkyllistä savua Joensuussa
- Puolet suomalaisista maksaisi lisää veroja
- Taksilla matkustaminen kallistuu heinäkuussa
- Selvitysryhmä vaatii kuntiin lisää lastensuojelun ammattilaisia
- Mistä saa vielä makkaraa? Entä kuohuviiniä? Lue HS:n juhannusmuistio
- Sinilevien myrkyllisyyden voi pian testata itse
- Suomalaistutkija kuoli liikenneonnettomuudessa Mongoliassa
- Katso koko maan pääteiden pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Näin tutkittiin
- Perussuomalaiset kansalaisten miinuslistan kärjessä
- Timo Soini empii euroehdokkuuttaan
Kotimaa
Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
Suosituimmat uutiset
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
- Lehti: Microsoft halusi ostaa Nokian laitebisneksen
- Suomi tuplaedustettuna nuorten yliopistojen maailmanlistalla
- Kiina kamppailee saasteita vastaan kuolemanrangaistuksilla
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Dolce ja Gabbana tuomittiin törkeästä veronkierrosta
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Tutkimus: Korkea leposyke ennustaa sydänriskejä
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Kaikki kiva on kielletty
- Ex-kosmonautti paljasti totuuden Juri Gagarinin kuolemasta
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Tavaratalo joutui noloon tilanteeseen – teepannu näyttää Hitleriltä



