Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Iäkäs pariskunta kuoli neljän auton kolarissa Hattulassa

 |   |   | 
 
STT
Harri Nurminen / Lehtikuva
Kolme henkilöautoa ja rekka törmäsivät toisiinsa noin kello kolmen aikaan Hattulan Pyhän Ristin kirkon kohdalla tiistaina.
Kolme henkilöautoa ja rekka törmäsivät toisiinsa noin kello kolmen aikaan Hattulan Pyhän Ristin kirkon kohdalla tiistaina.

Neljän auton kolari Kanta-Hämeessä Hattulassa vaati kahden ihmisen hengen tiistaina. Iltapäivällä Pälkäneentiellä sattunut onnettomuus sai alkunsa, kun rekka törmäsi vasemmalle kääntymässä olleen henkilöauton perään. Ajoneuvot törmäsivät myös kahteen muuhun henkilöautoon.

Surmansa sai iäkäs pariskunta.

"Nainen oli noin 70-vuotias ja mies yli 80-vuotias. He olivat autossa, jonka perään rekka törmäsi", kertoi komisario Ilkka Iivari  Kanta-Hämeen poliisista.

Lisäksi rekan kuljettaja ja kahdessa muussa henkilöautossa olleet kuljettajat loukkaantuivat. Iivarin mukaan heillä ei ole hengenvaarallisia vammoja. Autoissa ei ollut muita ihmisiä.

Poliisin mukaan rekan kuljettaja ei ollut jostain syystä havainnut henkilöauton kuljettajan aikomusta kääntyä vasemmalle Pyhän Ristin tielle. Henkilöauto suistui törmäyksen voimasta vastaantulevien kaistalle ja törmäsi toisen henkilöauton keulaan. Molemmat henkilöautot romuttuivat kolarissa täysin.

Rekka puolestaan suistui pellolle tien vasemmalle puolelle ja sen perävaunu osui matkalla vastakkaisesta suunnasta tulleen henkilöauton kylkeen.

Iivarin mukaan poliisi tutkii onnettomuutta ainakin liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena, mutta rikosnimikkeet täsmentyvät vielä myöhemmin. Kolarin tutkii myös liikennevahinkolautakunta.

"Tutkijalautakunnan jäseniä oli jo nyt paikalla", Iivari kertoi tiistai-iltana.

Neljän auton törmäys sattui Pälkäneentiellä, eli tiellä 57, Hattulan Pyhän Ristin kirkon tuntumassa kello kolmen aikaan. Tie onnettomuuspaikalla oli suljettu liikenteeltä lähes kolme tuntia. Paikalla oli käytössä kiertotie.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi


Uutiset

23.5.2013