Iissä kolisi pelti kahdesti

 |   |   | 
 
STT

Ii. Iissä Pohjois-Pohjanmaalla on sattunut kaksi peräänajoa Nelostiellä. Onnettomuuspaikat ovat vain noin kilometrin päässä toisistaan. Pelastuslaitoksen mukaan kukaan ei loukkaantunut vakavasti. Neljä ihmistä vietiin sairaalaan tarkastettaviksi.

Ensimmäisen peräänajon tapahtumapaikka oli Oulusta noin 48 kilometriä Kemiin päin. Osallisina olivat kuorma-auto, rekka ja pakettiauto. Toinen ajokaista jouduttiin sulkemaan liikenteeltä.

Syntyneet autojonot johtivat toiseen peräänajoon vain kilometrin päässä onnettomuuspaikalta. Siinä olivat osallisina pakettiauto ja henkilöauto.

Pelastuslaitoksen mukaan peräänajoihin vaikuttivat runsas lumentulo ja ja lauhtumisen liukastamat tienpinnat.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori