HS:n ruuhkakartta näyttää liikenteen sujuvuuden koko maassa.
JSN rinnastaa Facebook-päivitykset julkisiin lähteisiin
Julkisen sanan neuvoston (JSN) mukaan toimittajat voivat käyttää Facebook-päivityksiä lähteinään samalla tavalla kuin muitakin lähteitä. Facebook-profiilin ei tarvitse olla julkinen, jotta media voisi käyttää tietoja lähteenä.
Neuvoston puheenjohtajan Risto Uimosen mukaan JSN ei ole ottanut erillistä kantaa Facebook-päivitysten käyttöön, koska ei ole nähnyt sitä tarpeelliseksi. Neuvoston laatimat journalistin ohjeet soveltuvat myös Facebookiin ja muihin yhteisöpalveluihin.
"Katsomme, että jos henkilö julkaisee jotain Facebookissa, hän haluaa saattaa sen muiden tietoon", Uimonen sanoo.
Hän muistuttaa, että Facebook-päivityksiä käytettäessä ratkaisevaa on, onko viesti yksityinen vai julkinen. Toimittajan tulee huomioida erityisesti JSN:n journalistin ohjeiden kohdat 27 ja 28.
Kohdan 27 mukaan yksityiselämään kuuluvia erityisen arkaluontoisia seikkoja voi julkaista vain asianomaisen suostumuksella tai jos niillä on poikkeuksellista yhteiskunnallista merkitystä. Kohdan 28 mukaan sairaus- ja kuolemantapauksista sekä onnettomuuksista ja rikosten uhreista tietoja hankittaessa ja uutisoitaessa on aina noudatettava hienotunteisuutta.
JSN on saanut tähän mennessä vain yhden asiaa koskevan kantelun, jonka se on ottanut käsittelyynsä. Tapauksessa Hufvudstadsbladet käytti Facebook-päivitystä uutisessa, jossa kerrottiin kouluverkon uudistuksen herättämästä keskustelusta.
Päivityksen kirjoittaja teki asiasta kantelun JSN:lle. Hänen mukaansa lehti ei olisi saanut käyttää päivitystä ollenkaan, ja lehti on vielä siteerannut sitä väärin.
"Tämä on ensimmäinen tapaus, jossa joudumme asettamaan linjamme Facebook-päivitysten suhteen", Uimonen kertoo. Tapaus käsitellään syksyllä neuvostossa.
Lisää aiheesta JSN:n puheenjohtaja Risto Uimosen blogissa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
- Tietyömaalla räjäytysonnettomuus Espoon Kauklahdessa
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Juhannusyöstä tulossa poutainen ja lämmin
- Blogi: Silkkihanipööt saivat toisensa suorassa lähetyksessä
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Tutkimus: Korkea leposyke ennustaa sydänriskejä
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Huawei-huhut nostivat Nokiaa Helsingin pörssissä
- Urpilainen: Kyproksen pakettiin ei tule muutoksia
- Ay-pomon kalmon etsintä hyytyi USA:ssa
- HJK voitti MyPan ja siirtyi takaisin liigakärkeen
- Putin: Ydinaseiden vähentäminen ei onnistu helpolla
- Kemira yrittää puhdistaa vettä, joka näyttää kahvilta
- Dolce ja Gabbana tuomittiin törkeästä veronkierrosta
- Palonalku käynnisti evakuoinnin Vaasan keskussairaalassa
- Brasilia lähettää erikoisjoukkoja torjumaan mielenosoituksia
- Obaman vierailu Saksaan - kauan odotetun ystävän kotiinpaluu Video
- Lastensuojeluun yli 50 parannusehdotusta Video
- Iranilaiset juhlivat pääsyä jalkapallon MM-kisoihin
- Juhannusyöstä tulossa poutainen ja lämmin
- Blogi: Silkkihanipööt saivat toisensa suorassa lähetyksessä
- Stubb: Turkin EU-neuvottelujen jatkuttava poliisin toimista huolimatta
- Kysely: Nuori ei halua ilmiantaa rattijuoppoja – "Kaveripiirin hyväksyntä tärkeää"
- Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
- Hiihtäjä Lallukan dopingepäily kaatui
- Tietyömaalla räjäytysonnettomuus Espoon Kauklahdessa
- Taleban: Neuvottelut USA:n kanssa alkavat huomenna
- Palonalku käynnisti evakuoinnin Vaasan keskussairaalassa
- Juhannusyöstä tulossa poutainen ja lämmin
- Kysely: Nuori ei halua ilmiantaa rattijuoppoja – "Kaveripiirin hyväksyntä tärkeää"
- Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
- Poliisi valvoo juhannuksena liivien käyttöä vesillä
- Metsämarjoja poimittiin viime vuonna 14 miljoonaa kiloa
- Huoltohallin tulipalo levitti myrkyllistä savua Joensuussa
- Puolet suomalaisista maksaisi lisää veroja
- Taksilla matkustaminen kallistuu heinäkuussa
- Selvitysryhmä vaatii kuntiin lisää lastensuojelun ammattilaisia
- Mistä saa vielä makkaraa? Entä kuohuviiniä? Lue HS:n juhannusmuistio
- Sinilevien myrkyllisyyden voi pian testata itse
- Suomalaistutkija kuoli liikenneonnettomuudessa Mongoliassa
- Katso koko maan pääteiden pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Näin tutkittiin
- Perussuomalaiset kansalaisten miinuslistan kärjessä
- Timo Soini empii euroehdokkuuttaan
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
Kotimaa
Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
Suosituimmat uutiset
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
- Tietyömaalla räjäytysonnettomuus Espoon Kauklahdessa
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Juhannusyöstä tulossa poutainen ja lämmin
- Blogi: Silkkihanipööt saivat toisensa suorassa lähetyksessä
- Stubb: Turkin EU-neuvottelujen jatkuttava poliisin toimista huolimatta
- Rahoittaja piti Himasen tutkimuksen suunnitelmaa "oudosti laadittuna"
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Tutkimus: Korkea leposyke ennustaa sydänriskejä
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Kaikki kiva on kielletty
- Ex-kosmonautti paljasti totuuden Juri Gagarinin kuolemasta
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Tavaratalo joutui noloon tilanteeseen – teepannu näyttää Hitleriltä



