Kanadalaista Fort McMurrayta ympäröivät valtavat öljyhiekkakentät, ja osansa öljyrahoista haluavat niin suuret öljy-yhtiöt kuin onneaan etsivät ihmisetkin. Kaivosalue on kuin Kanadan Talvivaara luontohuolineen, mutta täällä kaikki on paljon suurempaa.
JSN:n Uimonen: Enkeli-Elisan tausta olisi pitänyt selvittää paremmin
STT–HSJulkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen pitää huonona asiana sitä, että media on syönyt Enkeli-Elisan tarinan pureskelematta. Toistaiseksi ei ole tietoa siitä, onko tarina totta vai keksitty.
"Oli arka aihe tai ei, toimittajan tulee olla tarkka, ettei tule nenästä vedetyksi", Uimonen toteaa.
Enkeli-Elisan tapaus on kiinnostanut mediaa kevään aikana. Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä julkaistiin lauantaina juttu, jossa yritettiin selvittää, onko Enkeli-Elisan tarina totta.
Uimosen mukaan median olisi pitänyt olla tarkempi uutisoinnissa, koska tapauksen todenperäisyyttä ei ole varmennettu.
"Jos totuus on kyseenalainen, median pitäisi kertoa se lukijalle", Uimonen sanoo.
Uimosen mukaan kiinnostava aihe ja kiire ovat saattaneet saada toimittajat hutiloimaan. Hänen mukaansa journalistin ohjeissa esimerkiksi sanotaan, että tiedot on tarkistettava silloinkin, kun ne ovat olleet esillä muissa medioissa.
Useat Elisasta kirjoittaneet toimittajat olisivat halunneet haastatella tytön vanhempia. Kun kirjailija Minttu Vettenterä kertoi, etteivät vanhemmat halua asiassa julkisuuteen, faktojen tarkistaminen jäi pitkälti Vettenterältä saatujen tietojen varaan.
"Minusta ei ole kummallista, etteivät Elisan vanhemmat halua olla julkisuudessa tällaisessa tapauksessa. Varmaan 90 prosenttia tavallisista ihmisistä ei suostu haastateltavaksi", sanoo freelance-toimittaja Katariina Vuori.
Vuori kirjoitti Elisasta Kalevaan ja Turun Sanomiin helmikuussa. Hän etsi internetistä uutista tytöstä, jonka tarina sopisi Enkeli-Elisalle. Sellaista ei löytynyt.
"Ajattelin, että jutuissa on sekoitettu faktat niin, ettei henkilöä tunnisteta. Uskon Elisan tarinaan yhä", Vuori sanoo.
Yle Hämeen Heidi Kononen myöntää, että hänen maaliskuisen Elisa-juttunsa taustatyö jäi puutteelliseksi.
"Voin tunnustaa, menin retkuun. Mietin Elisan isän blogikirjoituksia lukiessani, että kirjoitus ei vaikuttanut sen ikäisen miehen tyyliltä. En silti ajatellut, että se olisi valetta", Kononen kertoo.
Poliisi-tv:n toimittaja Kari Paananen teki henkilökuvan Vettenterästä toukokuussa. Hän kertoi huomanneensa, että hänestä oli vaikea saada irti tietoa, mitä jossain ei olisi jo lukenut.
Moni toimittaja pitää kiusaamista tärkeänä aiheena riippumatta siitä, onko Elisaa ollut olemassa vai ei.
"Siinä on esimerkki totuudesta, vaikka se ei kaikkine yksityiskohtineen olisikaan totta. Nuoret tekevät Suomessa itsemurhia, ja sen taustalla on arvioitu olevan koulukiusaamista", sanoo MTV3:n 45 minuuttia -ohjelman toimittaja Siina Repo.
JSN:n Uimosen mukaan kiusaamisesta puhuminen on tärkeää, mutta ei ole yhdentekevää, onko Elisaa ollut vai ei.
"Tiedotusvälineellä ei ole arvokkaampaa pääomaa kuin se, että siihen voi luottaa."
Minttu Vettenterä julkaisi tiistaina tiedotteen, jossa hän toivoi poliisin selvityksen lopettavan spekuloinnin tarinan todenperäisyydestä. HS kertoi maanantaina poliisin selvittävän tarinan taustoja.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Ruotsi kylmäävän tehokkaana MM-finaalissa
- Tappio korpesi päävalmentajana lopettavaa Jukka Jalosta
- Ruotsin prinsessahäiden juhlinta käynnistyi kuulutuksilla
- Jännitysnäytelmä koetteli kiekkofaneja Helsingissä
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Suomentaja: Kielipuoli eliitti ei osaa suomea eikä englantia
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Hormonit sekoittivat Särkänniemen delfinaarion Video
- Ruotsi kylmäävän tehokkaana MM-finaalissa
- Toimittaja testasi matokeiton maun Video
- Liitot syyttävät Urpilaista kovakorvaisuudesta Video
- Lehtitieto: Yahoo osti Tumblr-blogipalvelun
- Suomalaispurjehtijat merihädässä Kuuban ja Bermudan välillä
- Tappio korpesi päävalmentajana lopettavaa Jukka Jalosta
- Chelsea ja Arsenal ylsivät Mestarien liigaan
- YK: Pohjois-Korean lopetettava ohjuskokeet
- Brad de Veluwe nelosradalta Elitloppetiin
- Jännitysnäytelmä koetteli kiekkofaneja Helsingissä
- Ääri-islamistit ja poliisi ottivat rajusti yhteen Tunisiassa
- Kapteeni Kukkonen: Joukkue osoitti luonnetta
- Nadal löylytti Federerin Roomassa
- Korpikoski: Joukkueen kasvu oli positiivinen asia
- Syyrian joukot iskivät kapinallisten kaupunkiin – kymmeniä kuollut
- Visconti vei Giron etapin, Nibali jatkaa johdossa
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- MM-pronssi Yhdysvalloille voittolaukauksilla
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Isän ja pojan epäillään hukkuneen Näsijärvellä
- Kalamaratonilla ilmoitettiin uutena lajina kivennuoliainen
- Ville Ranta HS-raadissa: Kulttuurimme joutuisi kriisiin ilman veikkausvaroja
- Masentunut ei saa aina vakuutusta
- Kolumni: Näin insinöörit rakentavat elämän tarkoitusta
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Virastorakennus kärsi mittavista vesivahingoista Rovaniemellä
- Bussinkuljettaja pahoinpideltiin kesken ajon Lahdessa
- Teini pelastautui tulipalosta – omakotitalo tuhoutui Imatralla
- Kolumni: Viranomaisen pitää noudattaa lakia
- Kolme loukkaantui kolarissa Raisiossa
- HS-analyysi: Toimihenkilönaisten kosiskelu on Sdp:n toivo
- Urheilusukeltajat löysivät Ilomantsissa hukkuneen ruumiin
- Miesten välinen seksi pysyy esteenä verenluovutukselle
- Moottoripyöräilijä kuoli kolarissa Tampereella
- Poliisi etsii puita ja aitoja tuhonneita huligaaneja Hyvinkäällä
- Rauhanturvaajaveteraaneille on luvassa enemmän tukea
- Liitovarjoilija pelastettiin puusta Rautavaaralla
Suosituimmat uutiset
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Ruotsi kylmäävän tehokkaana MM-finaalissa
- Tappio korpesi päävalmentajana lopettavaa Jukka Jalosta
- Ruotsin prinsessahäiden juhlinta käynnistyi kuulutuksilla
- Jännitysnäytelmä koetteli kiekkofaneja Helsingissä
- MM-pronssi Yhdysvalloille voittolaukauksilla
- Kommentti: Huonoa tiedottamista
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- MM-pronssi Yhdysvalloille voittolaukauksilla
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Suomentaja: Kielipuoli eliitti ei osaa suomea eikä englantia
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- Poliisi: Džohar Tsarnajev ajoi veljensä päältä paetessaan






