Isoja häitä on järjestetty aina. Häiden työnjako on kuitenkin aikojen saatossa muuttunut.
Jo 15 astetta voi olla vanhukselle liikaa
STTOulu. Kuumuuden terveyshaittoja pyritään ehkäisemään uusilla ohjeistuksilla. Kaksi edellistä kuumaa kesää tappoivat satoja suomalaisia ja osoittivat, että suomalaiset eivät osaa suojautua lämmöltä.
Terveyshaitat alkavat yleistyä jo 20 asteen jälkeen. Lämpö lisää kuolleisuutta keskimäärin 180 tapauksella vuodessa. Kuumimpina kesinä kuolleisuus voi nousta jopa 900:aan.
"Kuumakuolemia voidaan vähentää opettamalla ihmisille, kuinka lämmön haittoja voi ehkäistä. Espanjassa, Portugalissa ja Italiassa kuumakuolleisuus on romahtanut maanlaajuisten toimien seurauksena", kertoo professori Juhani Hassi Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä.
Ohjeita suojautumiseen saa sairaanhoitopiirin nettisivustolta.
Suomalaisilla on tutkimuksen mukaan runsaasti lämpöön liittyviä oireita.
"Näitä ovat toimintakyvyn heikkeneminen, väsyminen, janon tunne ja unenlaadun heikkeneminen", kertoo tutkija Tiina Ikäheimo Oulun yliopistosta.
Helteellä lisääntyvät myös sydäninfarktit, aivoverenkierron häiriöt ja hengityselinsairaudet.
Lämmönsietokyky heikkenee iän myötä.
"25-vuotiaat alkavat tuntea olonsa epämukavaksi 23 asteen jälkeen, mutta 75-vuotiaat jo 15 asteessa", Hassi toteaa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Ay-pomo Jimmy Hoffan etsinnät käynnistettiin uudestaan Yhdysvalloissa
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- Tiedusteluviranomaiset: Verkkovakoilulla estettiin iskut New Yorkin pörssiin ja metroon
- FT: Huawei voisi harkita Nokian ostamista

- Tukiasunnot pännivät naapureita Taka-Töölössä
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Kenen on vastuu: Miksi Stockmann salasi lasien valmistusmaan?
- Raportti: Maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta
- Vinoköysisilta voitti Kruunuvuoren sillan suunnittelukilpailun

- Kadonnut kaupunki löydettiin "viidakon sisään näkevän" laitteen avulla
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Kaikki kiva on kielletty
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Katso koko maan pääteiden pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Valtiovarainministeriön suhdanne-ennuste syntyy arkisen Excel-tiedoston avulla
- YK: Pakolaisia enemmän kuin liki 20 vuoteen
- São Paulossa tuhannet protestoijat lähtivät taas kaduille
- MTV3 nappasi pääosan lottopeleistä Video
- Perussuomalaisia kammoaa joka kolmas suomalainen Video
- Kyrö ryöpytti toimittajia oikeudenkäynnissä Video
- Veronica Campbell-Brown kilpailukieltoon
- Ay-pomo Jimmy Hoffan etsinnät käynnistettiin uudestaan Yhdysvalloissa
- Espanja voitti jalkapallon alle 21-vuotiaiden EM-kullan
- Ammusvarasto räjähti Venäjällä, tuhansia evakuoitu
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- FT: Huawei voisi harkita Nokian ostamista
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Ruotsalaisnyrkkeilijä sai vammansa titteliottelussa
- Tanskalaishyökkääjä siirtyy Aston Villaan
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- G8-johtajat vaativat pikaista rauhankokousta Syyriasta
- Veikkaus: Lottokupongit voi palauttaa vastedes myöhemmin
- Katso koko maan pääteiden pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Näin tutkittiin
- Perussuomalaiset kansalaisten miinuslistan kärjessä
- Timo Soini empii euroehdokkuuttaan
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- Veikkaus: Lottokupongit voi palauttaa vastedes myöhemmin
- Suomalaiset kuluttavat kesärahansa elämyksiin
- Kuluttajakeskus varoittaa laihdutusrohtojen mainoksista Facebookissa
- Työryhmä: Kansalaiskortti vahvistaisi demokratiaa
- Lottoarvonnat siirtyvät MTV3:lle
- Kaksi apteekkaria todisti oikeudessa epo-ostoista
- Linja-autoliitto: Bussijärjestelmän uudistus johtamassa kaaokseen
- Linja-autoyhtiöt vievät Onnibusin KHO:een
- Suomessa tehtiin puoli miljoonaa rikosta viime vuonna
- Tulikuumaa asvalttibitumia vuotaa Kauhavan ja Evijärven rajalla
- Suomalaispurjehtijat joutuivat merihätään Atlantilla
- Aamulehti: Tupakkalain muutos voisi lopettaa parveketupakoinnin
- Raportti: Maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta
Suosituimmat uutiset
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Ay-pomo Jimmy Hoffan etsinnät käynnistettiin uudestaan Yhdysvalloissa
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- Tiedusteluviranomaiset: Verkkovakoilulla estettiin iskut New Yorkin pörssiin ja metroon
- FT: Huawei voisi harkita Nokian ostamista
- Veronica Campbell-Brown kilpailukieltoon
- Helvetin enkelit: "Kerhotiloissa puhutaan rivoja, ei murhata"
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Tukiasunnot pännivät naapureita Taka-Töölössä
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Kenen on vastuu: Miksi Stockmann salasi lasien valmistusmaan?
- Raportti: Maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta
- Vinoköysisilta voitti Kruunuvuoren sillan suunnittelukilpailun
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Kadonnut kaupunki löydettiin "viidakon sisään näkevän" laitteen avulla
- Kyrö: Isometsä ja Kirvesniemi käyttivät epoa
- Kolumni: Liberalistinen vapauden kaipuu voimistuu
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Kaikki kiva on kielletty
- Masennus voidaan pian leikata aivoista pois
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Tavaratalo joutui noloon tilanteeseen – teepannu näyttää Hitleriltä