Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Jopa 40 lääkäriä ja hoitajaa menettänyt lupansa alkuvuonna

 |   |   | 
 
STT

Kymmenen lääkäriä on menettänyt alkuvuoden aikana lääkärinlupansa. Lisäksi lupa- ja valvontavirasto Valvira on poistanut ammatinharjoittamisoikeuden reilulta kolmeltakymmeneltä hoitajalta, yhdeltä farmaseutilta ja hammaslääkäriltä.

Oikeuksia puolestaan rajoitettiin liki pariltakymmeneltä lääkäriltä, kahdeksalta hoitajalta ja kolmelta hammaslääkäriltä. Lisäksi muutamalle lääkärille ja hoitajalle annettiin varoitus.

Oikeuksien poistamisen  tai rajoittamisen syynä on useimmiten lääke- tai päihderiippuvuus, johon liittyy lääkevarkauksia. Lääkärit ovat usein määränneet keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä itselleen tai muille henkilöille.

Valviran mukaan väärinkäytökset tulevat ilmi entistä useammin, sillä työnantajat ilmoittavat niistä valvontaviranomaisille aiempaa herkemmin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi


Uutiset

23.5.2013