Jopa puolet Pohjois-Karjalan rasismirikoksista tehdään Lieksassa

 |   | 
 
Juha Metso
"Ilmapiiri on huonontunut erittäin paljon", sanoo Gulled Ishaf Abdi Lieksassa. Mähkön kaupunginosan maahanmuuttaja-alueella asuvat myös Ismail Faisal Abdullah ja Siyad Ali Ahmed.
"Ilmapiiri on huonontunut erittäin paljon", sanoo Gulled Ishaf Abdi Lieksassa. Mähkön kaupunginosan maahanmuuttaja-alueella asuvat myös Ismail Faisal Abdullah ja Siyad Ali Ahmed.

Rasismi on keskittynyt Pohjois-Karjalassa tilastojen mukaan vahvasti Lieksaan. Kaupungissa asuu alle kymmenesosa maakunnan asukkaista, mutta rasistiseksi epäillyistä rikoksista siellä tehdään peräti puolet.

Poliisin mukaan maakunnan rikoksista 62:ssa oli viime vuonna rasistinen motiivi. Niistä 29 tehtiin Lieksassa.

Tavallisesti kyse on ilkivallasta, kuten maahanmuuttajien autojen rikkomisesta tai seinien töhrimisestä.

Oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden osuus väestöstä on kivunnut runsaan 12 500 ihmisen paikkakunnalla nopeasti noin 220 asukkaaseen. Suurin osa on lähtöisin Somaliasta.

Tänä vuonna rikosten määrä on pudonnut, mutta Lieksan osuus niistä on pysynyt suunnilleen samana.

Maahanmuuttajien osuus on paljon pienempi kuin esimerkiksi Helsingissä, mutta erityisesti somalitaustaisten tulo katukuvaan on saanut Lieksan raiteiltaan.

Pohjois-Karjalan poliisilaitoksen päällikkö Kai Markkula on huolissaan. Hän vertaa tilannetta 1990-luvun puolenvälin Joensuuhun, jossa skinijengit vainosivat maahanmuuttajia.

"Keskustelussa kielikuvat ovat koventuneet, ja asenteet tuntuvat jyrkentyneen", Markkula sanoo.

Lieksan tilanteesta laajemmin torstain Helsingin Sanomissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori