Joulukuussa on salamoinut ennätyksellisen paljon

 |   |   | 
 
STT

Kuluvan joulukuun aikana on salamoinut ennätyksellisen paljon. Ilmatieteen laitoksen mukaan kuun puoleenväliin mennessä Suomen maa-alueilla paikannettiin 23 salamaa. Tavallisesti joulukuun aikana havaitaan yksi salama.

Salamoinnin paikannustietoja on kerätty vuodesta 1998 alkaen, eikä tänä aikana ole kertaakaan salamoinut yhtä paljon joulukuussa. Kesäkuukausiin verrattuna salamointimäärä on silti lähes olematon.

"Heinäkuun aikana Suomessa esiintyy keskimäärin noin 60 000 salamaa", sanoo tutkija Antti Mäkelä.

Salamamäärän on mahdollistanut kostea ja epävakainen sää. Lisäksi lämmin meri on auttanut ukkospilvien kehittymistä.

Ukkosilta suojautumisen kannalta talviukkoset ovat haasteellisia, koska moni ei osaa odottaa salamaniskua keskellä joulukuuta.

"Talvinen salama on kuitenkin aivan yhtä vaarallinen kuin kesäinenkin", Mäkelä sanoo.

Viime päivinä etenkin Uudellamaalla on satanut runsaasti vettä.

Helsinki-Vantaan lentoasemalla on satanut lähes yhtäjaksoisesti lauantaiaamusta lähtien. Vettä on satanut lähes 40 millimetriä. Jos vesimäärä olisi tullut lumena, sitä olisi satanut jopa noin 40 senttiä, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Paavo Korpela.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori