Kuinka lukemattoman monta kertaa homon täytyykään tulla ulos kaapista pitkän elämänsä aikana. Ensimmäinen minulle kaapista ulos tullut ystävä, joka kaksikymmentä vuotta sitten ystävien ensireaktioita jännittäen kertoi rakastelleensa ruotsinlaivalla miehen kanssa, on jälleen löytänyt itsensä työyhteisöstä, jossa ei voi kertoa puolisonsa sukupuolta.

Minä en soimaa häntä kaapissa olosta. Nuorempana olin aika ymmärtämätön salaisuuksia kohtaan. En olisi sallinut yhdellekään sankarille seksuaalisen suuntautumisen piilottamista, sillä uskoin näkyvien ja menestyvien homojen olevan liian tärkeitä esikuvia paremman maailman puolesta, että heillä olisi ollut oikeutta piilottaa itseään. Joskus ihan harmittelin sitä, että pidän miehistä. Olisi ollut muka hienoa olla julkilesbo. Ilmaisutaidon lukion käytävillä täytyikin meistä monien näyttävästi pussailla saman sukupuolen edustajaa: ollaksemme vähintään biseksuaaleja. Asialla leikittely on helppoa silloin kun se ei ole henkilökohtaisesti vakava.

Toki joiltakin ystäviltä kuuli sitä toistakin tarinaa. Kun muutenkin epävarmassa ja hyväksyntää kaipaavassa elämänvaiheessa oleva nuori kertoo kotona olevansa homo, hän on aika herkillä ottamaan vastaan kaikkia niitä pöyristyttäviä ensireaktioita, joihin suomalaiset isät ja äidit pahimmillaan pystyvät. Ymmärtämättömyyden rajat paukkuvat, kun isä julistaa epäonnistumistaan kasvattajana.

Onneksi surkeistakin aluista on voinut seurata kauniita loppuratkaisuja. Homopoikansa kasvattamat vanhemmat ovat oppineet aikuisella iällä rakkaudesta niin paljon, että osaavat sydämen täydeltä hyväksyä niin lapsensa kuin tämän tulevat kumppanitkin. Joillakin se ottaa aikaa, jotkut selvästikin tarvitsisivat ammattiapua ongelmansa kanssa.

Olisi tietysti hyväksi, jos joku aikuisneuvola auttaisi vanhempia kohtaamaan lapsensa sellaisina miksi nämä kasvavat. Onhan vähemmistöseksuaalisuus selvästi monille avarakatseisillekin vanhemmille kuohuttava paikka. Homopoikien äitejä voi painaa huoli lapsen joutumisesta ulkonäkökeskeiseen irtosuhdemaailmaan, joka on kaukana omasta romanttista rakkautta korostavasta maailmankuvasta. Myös pelko siitä, ettei koskaan saakaan tulla isoäidiksi on aito.

Kun muistelen omaa teinireaktiotani ensimmäiseen kaapista ulos tuloon, taisin toimia aika oikein: kysyin aidolla uteliaisuudella miltä se tuntuu, että mitä se homorakkaus on. Viattomuuksissani kun en ollut aivan tarkkaan vielä pohtinut poikien välisen yhdynnän teknisiä ulottuvuuksia. Sittemmin olen kuullut tämän kysymyksen pohdituttavan myös ihan aikuisia ihmisiä – ehkä kaikkien kansalaisten tiedot seksuaalivähemmistöistä eivät ole huikeita.

Tulevaisuudessa asiat olisivat helpompia, jos miesten välisestä rakkaudesta kerrottaisiin helppotajuisesti samalla kun muutakin seksuaalivalistusta annetaan. Tulisi sekin selväksi, että kondomi ja liukuvoide ovat tärkeitä seikkailemaan lähdettäessä. Jos pienestä pitäen oppisi homoseksuaalisuuden olevan luonnollinen osa ihmisyyttä, sitä ei vajoaisi kammiovärinään ensimmäisen elävän homon osuessa lähipiiriin.

Kirjoittaja on tamperelainen vapaa kirjoittaja ja vihreä feministi.