HS:n ruuhkakartta näyttää liikenteen sujuvuuden koko maassa.
Kaasulla raitiovaunussa taltutettu vie asian oikeuteen
Lipuntarkastajien kaasusumuttimella taltuttama raitiovaunumatkustaja kertoo oman versionsa tapahtumista Facebookissa. Miehen versio eroaa useassa kohdassa HSL:n ja poliisin kertomuksesta.
Mies ilmoittaa myös vetävänsä jutun oikeuteen. Asianosaisille lipuntarkastajille hän vaatii rangaistusta.
Miehen vaimo vahvisti asian Helsingin Sanomille maanantaina puhelimitse ulkomailta.
"Teimme tänään oikeuteen ilmoituksen rangaistusvaatimuksen vastustamisesta. Seuraavaksi odotamme heidän yhteydenottoaan."
Vaimon mukaan hänen mieheltään vaaditaan tapahtuneesta 16 päiväsakkoa. Hän ennakoi, että lisääkin on luvassa.
HSL:n tarkastusyksikön päällikkö Jaakko Heinilä sanoo, että HSL:n puolelta välikohtaus ei aiheuta enempiä toimenpiteitä.
"Olemme aika luotettavan selvityksen asiasta saaneet, mutta toki sitä voidaan vielä tutkia ja katsoa. Poliisi suorittaa ensin esitutkinnan ja katsotaan sitten mitä siinä selviää", Heinilä sanoo.
Tapahtumat ajoittuvat viime viikolle. Raitiovaunuun astuneet lipuntarkastajat vaativat kännykkälipun tilanneen miehen henkilöpapereita.
He katsoivat, että kahden lapsen kanssa matkustanut mies oli tilannut lipun liian myöhään. Mies kieltäytyi näyttämästä papereitaan ja aikoi poistua raitiovaunusta. Tällöin lipuntarkastaja esti miehen poistumisen.
Syntyneessä kahakassa mies myöntää potkaisseensa lipuntarkastajaa.
Hän kertoo lipuntarkastajien käyttäytyneen aggressiivisesti ja pitäneen häntä kivulloisesti ranteista. Kirjoituksessaan hän kertoo lastensa kirkuneen järkyttyneinä seuratessaan välikohtausta.
Lisäksi mies väittää, että häneen käytettiin kahakan kuluessa paprikasumutetta. Miehen mukaan suihkeesta sai myös toinen lipuntarkastaja, joka tämän vuoksi joutui sairaalahoitoon.
HSL:n mukaan tilanteessa käytettiin paprikasumutinta rajallisemmin vaikuttavaa geelisumutetta. Heinilä kiistää väitteen lipuntarkastajan vammojen synnystä.
”Lipuntarkastaja joutui käymään lääkärillä ja on nyt sairauslomalla. Vammat olivat matkustajan aiheuttamia kiinniottotilanteessa.”
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Näyttelijä James Gandolfini on kuollut
- Ministeriö antoi neljä miljoonaa euroa tutkimukseen ilman kilpailutusta
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Lehti: Microsoft halusi ostaa Nokian laitebisneksen
- Kiina kamppailee saasteita vastaan kuolemanrangaistuksilla
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Tutkimus: Korkea leposyke ennustaa sydänriskejä
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Talouselämä: Supo haluaa valtuuksia verkkovalvontaan
- Chicago tasoitti otteluvoitot NHL-finaaleissa
- Näyttelijä James Gandolfini on kuollut
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Ministeriö antoi neljä miljoonaa euroa tutkimukseen ilman kilpailutusta
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Kuusi ehdotusta jatkaa talvisodan muistomerkkikilpailussa
- Lehti: Microsoft halusi ostaa Nokian laitebisneksen
- Brasilian protestit synnyttäneet hinnankorotukset perutaan
- Kiina kamppailee saasteita vastaan kuolemanrangaistuksilla
- Henrik Larsson teki paluun pelikentille
- Kerry yrittää saada Afganistania luopumaan boikotista
- Suomi tuplaedustettuna nuorten yliopistojen maailmanlistalla
- Rahoitusvaje saattaa vaarantaa Kreikan lainaohjelman
- Oikeus hylkäsi Berlusconin valituksen
- Oppositio yhdistyi kuntauudistusta vastaan
- Lahti pelastui brasilialaisten maaleilla
- HJK voitti MyPan ja siirtyi takaisin liigakärkeen
- IFK Mariehamn tarjosi maalijuhlat ennätysyleisölle
- Työmaalla räjäytysonnettomuus Espoossa – "Tässä oli ainekset pahempaankin"
- Talouselämä: Supo haluaa valtuuksia verkkovalvontaan
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Ministeriö antoi neljä miljoonaa euroa tutkimukseen ilman kilpailutusta
- Tästä on kyse: Tutkimus- rahoituksen remontti venyy
- Varaudutaan ääritilanteisiin
- Hyvinkään käräjäoikeuden raiskaustuomiosta
- Suomi tuplaedustettuna nuorten yliopistojen maailmanlistalla
- Palonalku käynnisti evakuoinnin Vaasan keskussairaalassa
- Juhannusyöstä tulossa poutainen ja lämmin
- Kysely: Nuori ei halua ilmiantaa rattijuoppoja – "Kaveripiirin hyväksyntä tärkeää"
- Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
- Poliisi valvoo juhannuksena liivien käyttöä vesillä
- Metsämarjoja poimittiin viime vuonna 14 miljoonaa kiloa
- Huoltohallin tulipalo levitti myrkyllistä savua Joensuussa
- Puolet suomalaisista maksaisi lisää veroja
- Taksilla matkustaminen kallistuu heinäkuussa
- Selvitysryhmä vaatii kuntiin lisää lastensuojelun ammattilaisia
- Mistä saa vielä makkaraa? Entä kuohuviiniä? Lue HS:n juhannusmuistio
- Sinilevien myrkyllisyyden voi pian testata itse
- Suomalaistutkija kuoli liikenneonnettomuudessa Mongoliassa
Suosituimmat uutiset
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Näyttelijä James Gandolfini on kuollut
- Ministeriö antoi neljä miljoonaa euroa tutkimukseen ilman kilpailutusta
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Lehti: Microsoft halusi ostaa Nokian laitebisneksen
- Kiina kamppailee saasteita vastaan kuolemanrangaistuksilla
- Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Tutkimus: Korkea leposyke ennustaa sydänriskejä
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Kaikki kiva on kielletty
- Ex-kosmonautti paljasti totuuden Juri Gagarinin kuolemasta
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Tavaratalo joutui noloon tilanteeseen – teepannu näyttää Hitleriltä



