15-vuotiaalla Juho Ruuskalla on ollut jo vuoden ajan oma yritys, joka kuljettaa vanhoja kodinkoneita ja elektroniikkaromua asiakkaiden kotoa kierrätykseen.
Kahden nuoren kuolema mopoautokolarissa juhannuksen toistaiseksi pahin turma
STTJuhannuksen ajan toistaiseksi pahin turma on sattunut lauantaina Pirkanmaalla Parkanossa, jossa kaksi nuorta kuoli, kun mopoauto törmäsi risteyksessä hälytysajossa olleeseen ambulanssiin.
Kaikkiaan torstaista lauantai-iltaan liikenteessä on kuollut viisi ihmistä.
Lauantaiaamuna Juankoskella Pohjois-Savossa surmansa sai autossa matkustajana ollut nuori nainen.
Perjantain vastaisena yönä Ulvilassa Satakunnassa moottoripyöräilijä kuoli kolarissa henkilöauton kanssa. Torstaina mies kuoli törmättyään autollaan puuhun Hangossa Uudellamaalla.
Juhannusaaton vastaisena yönä Ylöjärvellä Pirkanmaalla neljä nuorta loukkaantui vakavasti henkilöauton ulosajossa. Samana yönä vakavia vammoja sai 14-vuotias poika Ilmajoella Etelä-Pohjanmaalla, kun hän törmäsi maastoautolla puuhun.
Sanomalehti Keskipohjanmaa kertoi, että torstai-iltana Kokkolassa ruohonleikkurinsa alle jumiin jäänyt mies kuoli vammoihinsa.
Tulipaloissa on kuollut tiettävästi yksi ihminen.
Savusukeltajat löysivät viime yönä miehen kuolleena pienkerrostalon asunnosta Pirkanmaalla Parkanossa.
Viiden asunnon rivitalo tuhoutui pahoin Kuopiossa Pohjois-Savossa juhannuspäivänä, mutta henkilövahinkoja ei tullut.
Tampereella löytyi tunnistamaton mies juhannuspäivänä kuolleena omakotitalon pihalta.
Juhannuksen aikana hukkuneita oli juhannusiltaan mennessä tiedossa ainakin neljä, mutta todennäköisesti hukkumistapauksia on enemmän.
Noin 30-vuotias mies hukkui pudottuaan rantakiveltä veteen Äänekoskella juhannuspäivänä. Mies yritti uida alavirtaan löytääkseen paremman maihinnousupaikan, mutta hänen voimansa olivat kuitenkin loppuneet kesken.
Sallassa hukkui juhannuspäivän iltapäivällä saunasta uimaan lähtenyt mies.
Paraisilla Varsinais-Suomessa hukkui juhannusaattona keski-ikäinen nainen, joka todennäköisesti putosi laituriin kiinnitetystä veneestä.
Saarijärvellä Keski-Suomessa uimassa ollut mies hukkui eilen illalla. Hänet löydettiin mökkinsä rantavedestä.
Pohjois-Savossa Rautalammilla 91-vuotias mies löytyi eilen kuolleena rantavedestä. Poliisin mukaan ei ole varmaa, onko kuolinsyy hukkuminen vai muu tapaturma.
Veneestä pudonneen miehen epäillään hukkuneen juhannuspäivän iltana Vanajaveteen Hämeenlinnassa.
Keski-Suomen Kivijärvellä poliisi ei ole toistaiseksi löytänyt miestä, joka lähti uistelemaan toissa päivänä. Keski-ikäisen miehen vene löytyi kumollaan järveltä.
Uudellamaalla Espoossa Suomenojan venesatamasta löytyi eilen iäkäs mies hukkuneena. Viimeisimmät havainnot hänestä oli tehty tiistaina. Poliisin alustavien tutkimusten mukaan kyseessä näyttää olleen tapaturma.
Viime juhannuksena hukkui kaksi ihmistä. Toissa vuonna hukkuneita oli kymmenen
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- TTVK etsi luvattomia MM-kisastudioita
- Kengät jäivät kaupan pukuhuoneen lattialle – paras hymynaama meni sivu suun
- Pankkiryöstäjä: Pakoauto valittiin aina tarpeen mukaan
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle
- LNG-terminaalin paikka EU:n päätettäväksi
- Sormenjälki ei ole luotettava todiste
- Näin toimii uusi Jolla-kännykkä Video
- Poliisi käynnisti Vantaalla kuolleen ensihoidosta esitutkinnan
- DN: Astrid Lindgrenistä tehdään suurelokuva
- Ministeriö: Valtaosa huoltoriidoista ratkesi sovittelussa
- Pierce Brosnan on liian kaunis dekkarikirjailijalle
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Leijonat Sveitsin kanssa samaan alkulohkoon MM-jäällä 2014
- Napolin valmentaja erosi
- Abba ohitti The Beatlesin Britanniassa
- Pianisti Roope Gröndahl Kuningatar Elisabethin pianokilpailun finaaliin
- Topi Sorsakosken patsas paljastetaan kesäkuussa Ähtärissä
- Poiminta: Kansanedustaja Männistö joutuu evakkoon Punavuoren tulipalon takia
- TTVK etsi luvattomia MM-kisastudioita
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- Chris James palaa KuPSiin
- Ylilääkäri: Potilaiden kannattaa tulevaisuudessa kilpailuttaa hoitopaikkansa
- Mestarien liigan finaalin tuomaristo Italiasta
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle
- Ministeriö: Valtaosa huoltoriidoista ratkesi sovittelussa
- TTVK etsi luvattomia MM-kisastudioita
- Syyttäjä vaatii ehdotonta vankeutta ilvesten ampumisesta
- Ilokaasun synnytyskäytössä isoja eroja
- Helsingin Sanomien lentoselvityksen kaikki tiedot
- Virhe ralliharjoituksissa johti kuolemaan Seinäjoella – autot törmäsivät nokikkain
- Yksi kuoli ulosajossa Kruunupyyssä
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Halosen Afrikan-lento maksoi liki puoli miljoonaa
- Kommentti: Valtio voisi hankkia oman koneen
- Sirkat sopivat aloittelevalle hyönteissyöjälle
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Fakta: EU-perintöjä jaetaan vuosittain miljardien arvosta
- Amerikkalainen jauhomatokeitto (worm chowder)
- Tausta: Kaikki suomalaiset syövät hyönteisiä
- Tausta: Puudutuksia ilokaasun tilalle
- Friteeratut kenttäsirkat
- Espanjan eläkeläinen iloitsee uudistuksesta
- Tästä on kyse: FAO julkisti raportin hyönteissyönnin eduista
Urheilu
Leijonat Sveitsin kanssa samaan alkulohkoon MM-jäällä 2014
Suosituimmat uutiset
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- TTVK etsi luvattomia MM-kisastudioita
- Kengät jäivät kaupan pukuhuoneen lattialle – paras hymynaama meni sivu suun
- Pankkiryöstäjä: Pakoauto valittiin aina tarpeen mukaan
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Leijonat Sveitsin kanssa samaan alkulohkoon MM-jäällä 2014
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Ruotsi jyräsi MM-kultaan kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- MM-pronssi Yhdysvalloille voittolaukauksilla
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Poliisi: Džohar Tsarnajev ajoi veljensä päältä paetessaan





