Äidin epäillään surmanneen pienet tyttönsä Kouvolassa
STT–HSKymenlaakson poliisi epäilee kahden lapsen äitiä lapsensurmista Kouvolassa. Lasten kuolemat tulivat ilmi hälytystehtävän yhteydessä hieman ennen puoltayötä maanantaina. Toinen uhreista oli kolmevuotias ja toinen viisi kuukautta vanha.
Tytöt löytyivät kuolleina yksityisasunnon makuuhuoneesta. Poliisin alustavien selvitysten perusteella kuolinsyy oli tukehtuminen. Surmatöiden epäillään tapahtuneen sunnuntaina tai maanantaina. Lasten 30-vuotias äiti tavoitettiin asunnolta, eikä hän tehnyt kiinniotettaessa vastarintaa.
Rikoskomisario Jani Hämäläisen mukaan mikään ei toistaiseksi viittaa siihen, että asunnossa olisi ollut epäiltyjen surmien aikaan muita kuin äiti ja lapset.
Lasten isällä ei epäillä olevan osuutta tapahtumiin.
"Teon syistä ei ole vielä varmaa tietoa", kertoo Hämäläinen.
Poliisi ei paljasta tarkkaa tapahtumapaikkaa, koska lähiasukkaita aiotaan kuulla paremmin lähipäivinä. Asunto sijaitsee Kouvolan keskustassa.
Lapsensurmalla tarkoitetaan tekoa, jossa äiti surmaa lapsensa synnytyksestä johtuvan uupumuksen tai ahdistuksen takia.
Siitä voidaan tuomita vähintään neljä kuukautta ja korkeintaan neljä vuotta vankeutta.
"Perhesuhteisiin tai epäillyn terveydentilaan en ota kantaa. Toistaiseksi käytössä on tällainen rikosnimike. Se voi vaihtuakin", sanoo Hämäläinen.
Poliisi tiedottaa asiasta lisää tutkinnan edetessä.
STT:n toimittaja jututti ihmisiä tiistaina kaupungilla. Kouvolalaiset eivät muista, että vastaavanlaista olisi tapahtunut kaupungissa koskaan aiemmin.
"Ei tällaista kotielämään liittyvää väkivaltaa ole tapahtunut", sanoo Kouvolassa syntynyt Pirjo.
Hän uskoo, että kaupunkilaisten ahdinko on lisääntynyt, kun tehtaita on suljettu ja työpaikkoja menetetty.
Myöskään Liisa Sippu ei muista, että tällaista olisi aiemmin tapahtunut.
"Olen ihan järkyttynyt, tämän täytyy johtua siitä, että naisilla on aivan hirveät paineet."
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Muuta suosittua
Uutisia artikkelin aihepiiristä
Kotimaa
Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
Politiikka
Kansalaisaloite voi tuoda eutanasian eduskunnan käsittelyyn
Ulkomaat
Britannia kaavailee rajoituksia maahanmuuttoon Kreikan takia
Talous
IMF-johtaja: Kreikkalaisten turha odottaa sääliä
Luetuimmat juuri nyt
- Hyvinkään ampujan uhrit ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Sisäministeri Räsäsen lasten tuttavia joutui ammuskelun uhreiksi
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Hyvinkään ampumatapauksen uhrit nuoria miehiä ja naisia
- IMF-johtaja: Kreikkalaisten turha odottaa sääliä
- Yle: Presidentti Niinistö kannattaa eutanasiaa
- Hyvinkään ampuminen nousi otsikoihin ulkomailla
- Hyvinkään ampujan uhrit ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Intian rikkain perhe avasi kohukotinsa ovet Vanity Fairille
- Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri vie IAAF:n oikeuteen
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Naisautoilija törmäsi lapseen suojatiellä nyt Alavudella
- Hyvinkään ampumatapauksen uhrit nuoria miehiä ja naisia
- Espanjan euroviisuedustajaa pyydettiin välttämään viisuvoittoa
- Paavin hovimestaria epäillään Vatikaanin tietovuodosta
- Hyvinkään ampujan uhrit ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Suklaa-allergia onkin torakka-allergiaa
- Espanjan euroviisuedustajaa pyydettiin välttämään viisuvoittoa
- Jo neljäs outo lapsen yliajon yritys Kanta-Hämeessä
- Kummolalla ja Harkimolla riita Hartwall-Areenan aitioista
- Nainen törmännyt jo kolmasti lapseen ja poistunut paikalta
- Ruotsin prinsessa Estelle kastettiin – katso kuvat
- MM-jääkiekon otteluohjelma ja tulokset
- Nuori nainen raiskattiin Elielinaukiolla keskellä Helsinkiä
- Ruotsalaislehti: Suomi pelasti MM-bileet
- Hyvinkään ampujan uhrit ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Kolumni: "Annatko?"
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Leijonien lääkäri osti tyhjäksi koko hampurilaisravintolan
- Superkuu valaisi Suomen yötaivaan – katso kuvat
Uutiset
- Hyvinkään ampujan uhrit ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Latvala kiristi sekunnin päähän Loebistä
- Iranilla uraania viiteen ydinpommiin
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Sisäministeri Räsäsen lasten tuttavia joutui ammuskelun uhreiksi
- Britannia kaavailee rajoituksia maahanmuuttoon Kreikan takia
- Suomalaisuimarit napsivat neljä välieräpaikkaa EM-kilpailuissa
- Yle: Presidentti Niinistö kannattaa eutanasiaa
- Kaksi miestä Espoossa murhannut sai elinkautisen
- Presidentti Niinistö esitti Ylessä osanottonsa Hyvinkään tapahtumista
- Urpilainen lähetti surunvalittelut Hyvinkään uhrien omaisille
- Hyvinkään ampuminen nousi otsikoihin ulkomailla
- Hyvinkään kirkossa suruhartaus illalla
- Hyvinkään ampumatapauksen uhrit nuoria miehiä ja naisia
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Silminnäkijät luulivat ammuskelua ensin raketeiksi
- Fifa jakaa 75 miljoonaa euroa loukkaantuneiden seuroille
- IMF-johtaja: Kreikkalaisten turha odottaa sääliä
- Kolumni: Koeta olla vähän kiltimpi
- Lionel Messin uskomaton kausi numeroina
- Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri vie IAAF:n oikeuteen
- New Jerseyn tulokas tuikkasi elämänsä tärkeimmän maalin
- Pep Guardiola sai läksiäislahjaksi vielä yhden pokaalin
- Ampumispaikan naapurissa asuva heräsi neljään laukauksen ääneen
- Kevitsan kaivoksen päästöt yli luparajan
- Ensimmäiset lääkkeitä määräävät hoitajat pian töihin
- Kaavailtu kuittipakko harmaan talouden kitkemiseksi on valvojaa vailla
- Valtio maksoi VR:n johtajalle eniten
- Päivän menotärppi: Wildlife Helsinki -festivaali Tavastialla ja Mbarissa
- Yksi kuoli rivitalon tulipalossa Ruskolla
- Hyvinkään ampujan uhrit ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Sisäministeri Räsäsen lasten tuttavia joutui ammuskelun uhreiksi
- Yle: Presidentti Niinistö kannattaa eutanasiaa
- Kaksi miestä Espoossa murhannut sai elinkautisen
- Presidentti Niinistö esitti Ylessä osanottonsa Hyvinkään tapahtumista
- Urpilainen lähetti surunvalittelut Hyvinkään uhrien omaisille
- Hyvinkään ampuminen nousi otsikoihin ulkomailla
- Hyvinkään kirkossa suruhartaus illalla
- Hyvinkään ampumatapauksen uhrit nuoria miehiä ja naisia
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Silminnäkijät luulivat ammuskelua ensin raketeiksi
- Kolumni: Koeta olla vähän kiltimpi
- Ampumispaikan naapurissa asuva heräsi neljään laukauksen ääneen
- Kevitsan kaivoksen päästöt yli luparajan
- Ensimmäiset lääkkeitä määräävät hoitajat pian töihin
- Yksi kuoli rivitalon tulipalossa Ruskolla
- Kaksi kuoli omakotitalon tulipalossa Kuopiossa
- Kolme loukkaantui henkilöauton ja kuorma-auton kolarissa Oulussa
- Oikaisut: Hyljesafarioppaan nimi on Bengt Granberg
- Ihmiskauppaepäily siivousfirmoissa siirtyy syyteharkintaan
- Jorma Uotiselle professorin arvonimi
- Naisautoilija törmäsi lapseen suojatiellä nyt Alavudella
- Tuomikapituli kuulee kirkkoherraa blogikirjoituksesta
- Vankeutta poliisin virkarikosvyyhteen liittyvästä huumejutusta
- Ilmastonmuutos lisää Tapani-myrskyn kaltaisia tuhoisia rajuilmoja
- Poliisi yhä ymmällään lapsiin törmääjän tutkimuksissa
- Betoniautot saartoivat rattijuopon pysäkille Ylöjärvellä
- Puolustusvoimien palvelukeskus menossa Kouvolaan tai Joensuuhun
- Ruoka ja Oma elämä uudistuivat, Työelämä aloittaa




