Kalastusharrastus hiipuu Suomessa

 |   | 
 
STT
Pentti Vänskä
Kalastusharrastuksen suosio on laskenut.
Kalastusharrastuksen suosio on laskenut.

Vapaa-ajan kalastajia on entistä vähemmän ja kalastajat ovat keskimäärin aiempaa vanhempia. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan kalastajia oli viime vuonna alle 1,7 miljoonaa, kun kymmenen vuotta sitten heitä oli vielä lähes kaksi miljoonaa.

Samalla kalasaalis on pienentynyt neljänneksellä etenkin verkkokalastuksen vähenemisen takia. 2000-luvun alussa kokonaissaalis oli noin 40 miljoonaa kiloa, kun se nyt oli alle 30 miljoonaa kiloa. Aiemmin verkoilla saatiin puolet kokonaissaaliista, mutta vuonna 2010 verkoilla pyydettiin enää noin 40 prosenttia saaliista.

Kalastusvälineistä verkkoja, pilkkivapaa, onkea ja heittovapaa käyttäviä kalastajia on vähemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Sen sijaan vetouistelu on entistä suositumpaa.

Vapaa-ajankalastustilastot kerätään postikyselyillä, joiden otokset poimitaan väestörekisteristä. Kysely lähetetään joka toinen vuosi 6 000 kotitaloudelle. Lisäksi tehdään puhelinhaastatteluja.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori