Mauri Kunnaksen lapsuudenkodissa Vammalassa syntyy yhä maailmankuuluja satuja, vaikka Kunnas ei siellä asukaan. Nyt talossa juonitaan Aino Havukaisen ja Sami Toivosen rakastettuja Tatua ja Patua.
Kaleva: Yhä useampi suomalainen hädässä ulkomailla
STTSuomalaisia joutuu hätätilanteisiin ulkomailla aiempaa enemmän, kirjoittaa Kaleva. Lehden mukaan ulkoministeriö hoiti viime vuonna 40 000 konsulitehtävää, kun vuonna 1999 niitä kertyi vain 15 000.
Edustustot ja konsulaatit auttavat esimerkiksi sairastuneita tai rikoksen kohteeksi joutuneita suomalaisia.
Tilanteet vaihtelevat lapsikaappauksista tuomittujen siirtämiseen.
Kalevan mukaan noin kolmasosa suomalaisista matkustaa aina ilman vakuutusta. Opiskelijoista näin tekee joka toinen.
Ulkoministeriön lähetystöneuvos Teemu Turunen sanoo lehdelle, että ihmisillä on epärealistiset odotukset ministeriön avusta hätätilanteissa. Hänen mukaansa noin 40 prosenttia suomalaisista luulee, että valtio esimerkiksi järjestää kotiinkuljetuksen.
Edustustot ottavat yhteyttä omaisiin, neuvovat raha-asioissa ja hankkivat passin, mutta eivät maksa laskuja tai takuita.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Kolumni: Näin insinöörit rakentavat elämän tarkoitusta
- Voitonvarmat ruotsalaiset onnittelevat Sveitsiä hopeasta
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Keskuspuistoon viriteltiin ansateippejä
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen

- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla

- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Kolumni: Seksi on yhteistä, lapset eivät
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi

- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät

Uutiset
- Kakkossija nosti Mika Kallion MM-sarjassa kolmanneksi
- Leijonilla kaikki kunnossa pronssiottelua varten
- Niemisellä slovakialaisvastus Düsseldorfissa
- Indiana haastaa lohkofinaalissa NBA-mestari Miamin
- Kurinpitopäätöksen arvostelu poiki sakot San Joselle
- Esapekka Lappi ajoi ylivoimaiseen rallivoittoon Uudessa-Seelannissa
- Kommentti: Turha murehtia
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Kuuma kaupunki
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Voitonvarmat ruotsalaiset onnittelevat Sveitsiä hopeasta
- Hurja hyppy moottoripyörällä taitolentokoneen yli Video
- Keskuspuistoon viriteltiin ansateippejä
- Isän ja pojan epäillään hukkuneen Näsijärvellä
- Lastenkirjailijat mieltyivät Mauri Kunnaksen taloon
- Kalamaratonilla ilmoitettiin uutena lajina kivennuoliainen
- Rattijuopot välttelivät poliisia siirtymällä takapenkille ja peruuttamalla
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Auto iskeytyi patikoijien paraatiin Appalakeilla
- Yksi otettu kiinni Ruotsin koruryöstöstä
- Isän ja pojan epäillään hukkuneen Näsijärvellä
- Kalamaratonilla ilmoitettiin uutena lajina kivennuoliainen
- Ville Ranta HS-raadissa: Kulttuurimme joutuisi kriisiin ilman veikkausvaroja
- Masentunut ei saa aina vakuutusta
- Kolumni: Näin insinöörit rakentavat elämän tarkoitusta
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Virastorakennus kärsi mittavista vesivahingoista Rovaniemellä
- Bussinkuljettaja pahoinpideltiin kesken ajon Lahdessa
- Teini pelastautui tulipalosta – omakotitalo tuhoutui Imatralla
- Kolumni: Viranomaisen pitää noudattaa lakia
- Kolme loukkaantui kolarissa Raisiossa
- HS-analyysi: Toimihenkilönaisten kosiskelu on Sdp:n toivo
- Urheilusukeltajat löysivät Ilomantsissa hukkuneen ruumiin
- Miesten välinen seksi pysyy esteenä verenluovutukselle
- Moottoripyöräilijä kuoli kolarissa Tampereella
- Poliisi etsii puita ja aitoja tuhonneita huligaaneja Hyvinkäällä
- Rauhanturvaajaveteraaneille on luvassa enemmän tukea
- Liitovarjoilija pelastettiin puusta Rautavaaralla
- Kari Takanen aloittaa Merivoimien komentajana
- TS: Immenkalvon korjauksia tehdään Suomessa kymmeniä vuodessa
Kotimaa
Kolumni: Näin insinöörit rakentavat elämän tarkoitusta
Suosituimmat uutiset
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Kolumni: Näin insinöörit rakentavat elämän tarkoitusta
- Voitonvarmat ruotsalaiset onnittelevat Sveitsiä hopeasta
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Keskuspuistoon viriteltiin ansateippejä
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Mies yritti kuristaa ambulanssin sairaanhoitajaa Helsingissä
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Kolumni: Seksi on yhteistä, lapset eivät
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Suomentaja: Kielipuoli eliitti ei osaa suomea eikä englantia
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Poliisi: Džohar Tsarnajev ajoi veljensä päältä paetessaan
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset