Jotkut vitsit naurattavat, jotkut eivät. Mutta onko sellaisia aihepiirejä, joista ei vain ole sopivaa vitsailla?
Kasvinsuojeluaineiden käyttöön liittyviin määräyksiin tulee muutoksia
STTKasvinsuojeluaineiden käytön turvaetäisyydet vesistöihin muuttuvat. Vesistöjen suojakaistan leveys arvioidaan vastedes uusin kriteerein.
Aiemmin suojakaistan leveys määriteltiin ainoastaan käytetyn suoja-aineen myrkyllisyyden perusteella. Uudistuksen merkittävin vaikutus on, että sen myötä arvioinnissa otetaan huomioon muitakin puolia, kuten käyttöolosuhteet.
"Esimerkiksi hedelmäpuihin käytettävät suoja-aineet ruiskutetaan korkeammalle ja siten ne kulkeutuvat kauemmaksi kuin maan tasalle ruiskutettaessa", kertoo Tukesin kemikaalituotevalvonnan jaostopäällikkö Eija-Leena Hynninen.
Suomessa ja muissa pohjoismaissa kasvinsuojeluaineita käytetään verrattain vähän. Eniten käytetään rikkakasvien torjunta-aineita. Tuhoeläinmyrkkyjen käyttö on Hynnisen mukaan vähäistä, koska pahoja tuhoeläimiä ei juuri ole. Lisäksi viljelyssä käytetään kasvua sääteleviä aineita.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Syövän selättänyt Micheal Douglas: "Tämä on lahja"
- Panimot aloittivat taistelun olutverosta
- Mellakointi Tukholmassa jatkui jo kuudetta yötä
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista

- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta

- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
Uutiset
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Kommentti: Kiista Räikkösen kypärästä oli outo
- HJK-pomo Lyytikäinen pahoittelee joukkueensa taapertamista
- Pittsburgh jatkaa ensimmäisenä seurana NHL:n välieriin
- Hyväntekijänä esiintynyt varas vei naisen kaulakorun Lahdessa
- Sipilä: Suomen on parempi euron ulkopuolella kuin liittovaltiossa
- AL: Evira tehnyt poikkeuksellisen paljon tuotteiden takaisinvetoja
- Lenkkitossun hiilijalanjälki selvitettiin
- TS: Vain kolmasosa hoitanut jätevesiasetuksen vaatimat toimet
- Syövän selättänyt Micheal Douglas: "Tämä on lahja"
- Mellakointi Tukholmassa jatkui jo kuudetta yötä
- Kelan Hiilamo HS-raadissa: Kunnille velvollisuus työllistää nuoria
- Kysely: Saako homoista vitsailla?
- HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
- HIFK-kasvatti Vainoselle NHL-sopimus
- Panimot aloittivat taistelun olutverosta
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- IMF-johtaja Lagarde välttyi syytteiltä Ranskassa
- Hyväntekijänä esiintynyt varas vei naisen kaulakorun Lahdessa
- Sipilä: Suomen on parempi euron ulkopuolella kuin liittovaltiossa
- AL: Evira tehnyt poikkeuksellisen paljon tuotteiden takaisinvetoja
- TS: Vain kolmasosa hoitanut jätevesiasetuksen vaatimat toimet
- Kelan Hiilamo HS-raadissa: Kunnille velvollisuus työllistää nuoria
- HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
- Kuka: Juha Sipilä
- Henkilökohtaista: Sipilä vastaa
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Naamioitunut Pussy Riot tuli hakemaan tukea Suomesta
- Miestä puukotettiin junassa Lahdessa
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- Narkolepsiaan sairastuneille ehkä korvauksia myös ansionmenetyksistä
- Sikatilojen salakuvausjutun syytteet pääosin nurin hovissa
- Opetusministeri Kiuru: Rankinglistat eivät sovi Suomeen
- Pellon koulu purki kännykkäkiellon
- Hulluruohosta sairastuneita vielä yksi lisää
- Hedelmöityshoidot luovutetuilla siittiöillä yleistyneet
- Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun kirjoitustulos romahti
Suosituimmat uutiset
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Syövän selättänyt Micheal Douglas: "Tämä on lahja"
- Panimot aloittivat taistelun olutverosta
- Mellakointi Tukholmassa jatkui jo kuudetta yötä
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Kysely: Saako homoista vitsailla?
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun kirjoitustulos romahti
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen