15-vuotiaalla Juho Ruuskalla on ollut jo vuoden ajan oma yritys, joka kuljettaa vanhoja kodinkoneita ja elektroniikkaromua asiakkaiden kotoa kierrätykseen.
Kiire ja rahan puute rajoittavat terveellistä elämää
STTKiireinen työelämä tai toisaalta työttömyys toimeentulo-ongelmineen estävät monia noudattamasta terveellisiä elintapoja. Terveysjärjestöjen tutkimuksen mukaan etenkin nuoret ja keski-ikäiset tinkivät jatkuvasti liikunnasta, terveellisestä syömisestä ja yöunesta.
Suunta on huono, sanoo Sydänliiton terveysjohtaja Marjaana Lahti-Koski.
"Pitkään jatkuessaan tämä tuo mukanaan merkittäviä terveysongelmia."
Aivoliiton, Diabetesliiton ja Sydänliiton Taloustutkimuksella teettämään tutkimukseen vastasi toukokuussa reilu tuhat 18–79-vuotiasta.
Epäterveellisestä elämästä ei voi syyttää tiedon puutetta. Yhdeksän kymmenestä tutkimukseen vastanneesta koki saavansa riittävästi tietoa terveellisen elämän keinoista.
Tiedon soveltaminen käytäntöön sen sijaan on monista vaikeaa tai mahdotonta. Esimerkiksi kasvisten terveysvaikutukset kyllä tunnetaan, mutta monet eivät silti niitä syö. Erityisesti miehet taas pitävät kiinni rasvaisen lihan syömisestä.
"Se, että ihmiset eivät osaa käyttää tietoa hyväkseen, on olennaisin osa ongelmavyyhdessä", Lahti-Koski sanoo.
Suomessa kuitenkin asuu melko myönteistä väkeä. Vastanneiden mielestä terveyden kannalta tärkeintä on pitää hyvää huolta omasta henkisestä hyvinvoinnista ja elää myönteisellä mielellä. Näin ollen puhe kielteisestä kansanluonteesta voidaan tutkimuksen valossa unohtaa.
Monet vastaajat kertoivat, että eläkkeelle pääseminen on antanut aikaa huolehtia omasta terveydestä. Myös läheiset ihmissuhteet ovat monille syy muuttaa omia elämäntapoja terveellisemmiksi: esimerkiksi ikääntyvät haluavat pysyä pienten lastenlasten vauhdissa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- TTVK etsi luvattomia MM-kisastudioita
- Poliisi käynnisti Vantaalla kuolleen ensihoidosta esitutkinnan
- Sormenjälki ei ole luotettava todiste
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Nieminen toiselle kierrokselle Düsseldorfissa
- Poliisihallitus antoi Putin-selvityksen sisäministeriölle
- Ikäihmisten kohtelu Suomessa rikkoo Euroopan sosiaalista peruskirjaa
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle
- LNG-terminaalin paikka EU:n päätettäväksi
- Sormenjälki ei ole luotettava todiste
- Näin toimii uusi Jolla-kännykkä Video
- Poliisi käynnisti Vantaalla kuolleen ensihoidosta esitutkinnan
- DN: Astrid Lindgrenistä tehdään suurelokuva
- Ministeriö: Valtaosa huoltoriidoista ratkesi sovittelussa
- Pierce Brosnan on liian kaunis dekkarikirjailijalle
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Leijonat Sveitsin kanssa samaan alkulohkoon MM-jäällä 2014
- Napolin valmentaja erosi
- Abba ohitti The Beatlesin Britanniassa
- Pianisti Roope Gröndahl Kuningatar Elisabethin pianokilpailun finaaliin
- Topi Sorsakosken patsas paljastetaan kesäkuussa Ähtärissä
- Poiminta: Kansanedustaja Männistö joutuu evakkoon Punavuoren tulipalon takia
- TTVK etsi luvattomia MM-kisastudioita
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- Poliisihallitus antoi Putin-selvityksen sisäministeriölle
- Ikäihmisten kohtelu Suomessa rikkoo Euroopan sosiaalista peruskirjaa
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle
- Ministeriö: Valtaosa huoltoriidoista ratkesi sovittelussa
- TTVK etsi luvattomia MM-kisastudioita
- Syyttäjä vaatii ehdotonta vankeutta ilvesten ampumisesta
- Ilokaasun synnytyskäytössä isoja eroja
- Helsingin Sanomien lentoselvityksen kaikki tiedot
- Virhe ralliharjoituksissa johti kuolemaan Seinäjoella – autot törmäsivät nokikkain
- Yksi kuoli ulosajossa Kruunupyyssä
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Halosen Afrikan-lento maksoi liki puoli miljoonaa
- Kommentti: Valtio voisi hankkia oman koneen
- Sirkat sopivat aloittelevalle hyönteissyöjälle
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Fakta: EU-perintöjä jaetaan vuosittain miljardien arvosta
- Amerikkalainen jauhomatokeitto (worm chowder)
- Tausta: Kaikki suomalaiset syövät hyönteisiä
- Tausta: Puudutuksia ilokaasun tilalle
- Friteeratut kenttäsirkat
Urheilu
Leijonat Sveitsin kanssa samaan alkulohkoon MM-jäällä 2014
Suosituimmat uutiset
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- TTVK etsi luvattomia MM-kisastudioita
- Poliisi käynnisti Vantaalla kuolleen ensihoidosta esitutkinnan
- Sormenjälki ei ole luotettava todiste
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle
- Näin toimii uusi Jolla-kännykkä Video
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Ruotsi jyräsi MM-kultaan kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- MM-pronssi Yhdysvalloille voittolaukauksilla
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Poliisi: Džohar Tsarnajev ajoi veljensä päältä paetessaan





